sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Kukkivaa

Vajaan viikon olin matkalla ja sinä aikana uusia kukkijoita oli ilmestynyt pikkupihalle. Osa kukki jo ennen lähtöä, joten kuvia on ennen ja jälkeen matkan.
Ensimmäisiksi valitsin pinkit kukkijat. Muistaakseni ylin pensasruusu on Jens Munk. Nimi on johonkin hävinnyt, mutta muistelen näin. Tämä Jens on hieman isojen puiden varjossa, joten kukinta ei ole kovin runsasta, mutta sitäkin kauniimpaa.
Seuraavana on klematis, joka kiertelee sikisokin vielä kukkimattoman köynnösruusun oksistossa. Seuraan tuota köynnösruusua, joka mielestäni kehittelee kukkanuppuja. Ellei se aloita kukintaa, on se villiintynyt ja kaivan sen syksyllä ylös.
Alin on Valamon ruusu, joka nyt kukkii lyhyen ajan ja runsaasti.

Sinivalkoista kukintaa. Allium eli laukka, jonka olin kokonaan unohtanut. Olin upottanut sipulit köynnösruusun juurelle ja sieltä ne ovat nyt nousseet. Valkohärkki näyttää sinertävältä, koska kuvasin sen reilu viikko sitten illalla. Karpaattienkello on avannut ensimmäiset kukkansa, jos viitseliäänä jaksaisi napsia kuihtuneet kukat pois, saisi runsaamman kukinnan.

Akileija ei ole aikaisemmin kukkinut kovinkaan rehvakkaasti. Luulen, että se on liian paahteisella paikalla. Alin kuva on otettu tänään, muut viikko sitten.

Palava rakkaus on joka vuosi yhtä uskollinen kukkija. Se myös leviää hieman liikaa. Sen kukat ovat vähän liian kirkkaan oranssinpunaiset ja siksi olen aikonut siirtää sen syrjäiseen paikkaan. Samalla saan karsittua sitä.

Tänään perkkasin pihalta päivänkakkaroita ja muita jo kukkineita perennoja.
Pidän siankärsämöistä ja olin jättänyt ne kukkapenkkiin kukkimaan. Nyt sain ottaa niitä maljakkoon, jota varten olin niitä säästänyt. Lisäsin joukkoon valkoapilaa ja päivänkakkaroita.

18 kommenttia:

  1. Olipa ihanasti ryhmitelty kukat värien mukaan! Oikein onnistuneesti :)

    VastaaPoista
  2. Vau, upeaa kukkaloistoa! Nuo siniset ovat makuuni, vaikka kyllä kaikki kelpaisivat.

    VastaaPoista
  3. Kivat ryhmittelyt väreittäin! Pidän erityisesti tuosta klematiksesta, samoin akileijan valkoiset kukat näyttävät viehättäviltä. Tuollaisesta pihasta on paljon iloa.

    VastaaPoista
  4. Rita,
    Kiitos, sommittelu on niin mukavaa, että pakko oli tehdä.

    SusuPetal,
    Minä pidän eniten pinkeistä, mutta kyllä karpaattien kellokin on ihan heleän kaunis.

    Una Reinman,
    Kiitos.

    katriina,
    Kollaaseja on kiva sommitella.
    Pihasta kyllä nauttii ja nyt valkoapila kukkii siellä nurmikolla aika somasti.

    VastaaPoista
  5. Vau, kun onkin ihania kukkia sulla siellä!
    Kyllä sun nyt siellä kelpaa katsella kukkaloistoasi!

    VastaaPoista
  6. Kauniit ryhmät olet koonnut! Valtavasti kukkijoita sinulla. Minullakin oli edellisessä talossa, mutta nyt on vain karpaattien kelloa ja härkkiä ja niiltäkin männyt ovat vieneet liikaa voimaa.
    Toisaalta karpaattien kelloja on ilmestynyt ihan uusiin paikkoihin.
    Monet luonnonkukat ovat tosi kauniita - ainakin hetken.

    VastaaPoista
  7. Täällä on oikea kukkaloisto esillä kauniisti esiteltynä.

    VastaaPoista
  8. Kesällä puutarhassa viikon aikana tapahtuu paljon. Onneksi ennätit takaisin ihailemaan kukkijoita ja kuvaamaankin, ettei jonkun loisto jäänyt näkemättä.
    Sinulla on viehättäviä kukkaryhmiä ja paljon erilaisia kukkia.

    VastaaPoista
  9. Onpa sinulla ihaa kukkaloistoa pihallasi...Upeat ovat kukkakollaasitkin...Jännä tuo valkoinen kukka, mikä hän olikaan nimeltään...

    kiitos kauniista kukistasi..

    VastaaPoista
  10. Kaunista, kaunista...sininen kuvakollaasi miellytti erityisesti:-)

    VastaaPoista
  11. Kävin katsomassa kuvasi oravanpoikasesta - ihastuttavat!

    VastaaPoista
  12. Mitä kukkaloistoa! Suomi näyttää kukkivat kauttaaltaan, ihanaa katseltavaa riittää joka nurkalla.
    Kiitokset edellisestä Vilna-raportista. Liettua on maana jäänyt jotenkin vieraaksi ja minut aina jotenkin jättänyt kylmäksi, mutta kuviesi myötä heräsi kiinnostus.

    VastaaPoista
  13. Oi sitä kauneutta! Sinulla on mielenkiintoinen kasvivalikoima puutarhassasi.

    VastaaPoista
  14. Hienot kukkakollaasit, nyt pitäisi painaa mielensä muistiin osanen tästä kesän kukkaihanuudesta!

    VastaaPoista
  15. Harakka,
    Kiitos.

    Uuna,
    Minä tykkään luonnonkukista ihan yhtä paljon kuin puutarhakukistakin.
    Pihalla minulla on kukat hieman sikin sokin ei kovin sotilaallisessa järjestyksessä.

    Zilga,
    Kiitos.

    aimarii,
    Pieniä ryhmiä erilaisia tosiaan. Olen ajatellut syksyllä pientä piharemonttia koskien istutuksia.

    hanne,
    Valkohärkki oli kivikkokukka sinisten joukossa.

    suvianniina,
    Kiitos.

    Rita,
    Kiitos, että poikkesit oravaa katsomassa.

    Sirokko,
    Suomi on rehevä ja kaunis maa ja kesällä kukat höystävät koko komeutta vielä.

    lepis,
    Sekalaista seurakuntaa.

    Kaanon,
    Tosiaan kukkijat on mukava tallentaa kesäisin ja kerätä vaikka kukkakirjaksi jossain vaiheessa, tarkoitan siis kirjallista albumia.

    VastaaPoista
  16. Nyt kun meillä on saaressa silkkaa maitohorsmaa (silmänkantamattomiiin) ja heinikkoa, kukkien lajirunsaus on melkein yhtä suuri ihme kuin ennen vanhaan Matille ja Maijalle rautatie ;).

    Kaunis on pihasi ja kimppusi: ihastuttavia ovat siankärsämö, valkoapila ja päivänkakkara kuin myös istutetut kukat.

    VastaaPoista
  17. Lastu,
    Kesällä kukkivat maitohorsmatkin ovat kauniita pinkkipehkoja.
    Luonnonkukkien kauneutta ihailen minäkin.

    VastaaPoista