tiistai 28. heinäkuuta 2009

Kukkaniitty maalaismaisemassa

Tein pienen retken maaseudun rauhaan. Halusin nähdä viljapeltoja tuleentumassa. Valitsin reitin sattumanvaraisesti. Ajoin mutkittelevalle kylätielle, seudulle, jossa en ole aikaisemmin käynyt.
Keltaiset ja tuleentumista vasta aloittavat viljapellot levittäytyivät tien molemmin puolin. Vehnäpellossa kukki sinistä ruiskaunokkia. Ajattelin kuvata niitä paluumatkalla.

Yhtäkkiä, ennalta arvaamatta eteeni levittäytyi harvinainen näky, iso kukkapelto. Se ei ollut tavanomainen suomalainen luonnonkukkia kasvava pelto. Erivärisiä unikoita, malvaa, ruiskanokkia, mataroita, kellokukkia, en edes tunnistanut kaikkea mitä pellossa kukki. Pelto rajautui kahdelta sivulta metsään ja oikealla sivulla lainehti tuleentumisen aloittanut ohrapelto.

Pyöräretkellä oleva mies pysähtyi katselemaan kukkapeltoa, jota hetken ihastelimme yhdessä.
Hän kertoi eilen huomanneensa kukkapellon ja oli päättänyt retkeillä tämän reitin uudelleen.
Minä löysin tämän sattumalta ja halusin kuvata kauniin pellon, kerroin. Pohdiskeltiin, mikä tarkoitus kukkapellolla on. Kuivakukiksi niistä sopivat useat lajikkeet. Unikon siemenkodat varsinkin ovat näyttäviä kukka-asetelmissa.

Taidemaalari Claude Monet ja hänen kukkamaalauksensa tulivat mieleeni pellon äärellä. Suomalaisessa maalaismaisemassa on inspiroiva pelto taiteilijoille.
Tällä kertaa jäivät viljapellot kuvaamatta, samoin ruiskaunokit vehnäpellossa. Ajattelin tulla vielä uudelleen katsomaan mitä kukkapellolle kuuluu.

33 kommenttia:

  1. Löysit todella kauniin kukkakedon. Onhan tuo kesantopeltoa kauniimpi. Enemmän saisi olla kukkivia peltoja. Ennen olivat ne kauniit pellavapellot sinisine kukkineen.

    VastaaPoista
  2. Oletkin oikeaa aarrepeltoon osunut, aivan ihastuttava:)

    VastaaPoista
  3. Kyllä on uskomattoman kaunis, mutta harvinainen näky Suomessa! Aivan kuin taulusta.

    VastaaPoista
  4. Oooooooooo! Miten kaunis kukkaniitty!! Mahtava löytö, kyllä sun kelpasi!

    VastaaPoista
  5. Unelma,
    Juu eipä olisi mitään sitä vastaan, että kukkapeltoja olisi enemmän.
    En usko, että pelto on kesannon korvike. Kyllä sillä tarkoitus täytyy olla. Pitää seurata peltoa.

    Eija,
    Otin muutamia lähikuvia, mutta laitan niitä kuvia joskus. Ja käyn vielä pellolla uudelleen.

    Katriina,
    Unikkopeltoihin törmää ulkomailla, mutta tämä olikin sekakukkapelto.

    Krisu,
    Sattuman kauppaa, pitää nyt katsella ja kuvata tarkemmin vielä jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  6. Voi ihanuus, mikä pelto!? Jos jättäisi sinne jonkun viestin, kiitoksen tms. omistajalle, jossain muodossa, hmm....?

    VastaaPoista
  7. Pellon pientareella,
    Hyvä ajatus, mietinpä seuraavalla kerralla pellon laidalla, jos vastapäätä tien toisella puolella olevasta pihapiiristä näkyisi liikettä poikkeaisin juttelemaan.

    VastaaPoista
  8. Uskomattoman ihastuttavan kaunis on löytämäsi kukkapelto. Ihanaa että löysit kukkakedon meidän kaikkien iloksi/ihasteltavaksi.

    Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  9. Vau, onpas siinä kaunis pelto : )
    Ja niin sykähdyttävät kuvat !!!!!
    Täytyy ihan katsella kuvia uudelleen ja nautiskella....

    VastaaPoista
  10. Ihana kukkapelto. Mielenkiinnolla odottelen, saatko selville sen tarkoituksen... :)

    VastaaPoista
  11. Ihan uskomaton näky!
    Kiitos kun
    pääsee näkemään täällä,kun enpä ole itse ikinä nähnyt Suomessa moista.

    VastaaPoista
  12. Just`heti itsellenekin tuli mieleen Claude Monet! Aivan ihana maisema! Joskus kyllä toteutan hullun haaveni ja laitan tuollaisen kukkapellon kotimme ympärille. Kiitos kauniista kuvista!

    VastaaPoista
  13. Kaanon,
    Kiitos, vielä menen katsomaan peltoa.
    Pitä ottaa lähikuvia.

    sariw,
    Noista kuvista tuli hieman akvarellimäisiä, mutta saahan niistä käsityksen pellon koosta.

    jl,
    Toivottavasti saan.
    Mietin vielä miehen kohtaamistani sattumoisin silmiä hivelevän kukkapellon laidalla. Sekin oli hieman erikoista.

    Helinä,
    Minullekin tämä on ensimmäinen kerta ja kun ajattelin vain katsella viljapeltoja.

    Rita,
    Jos sinulla on tilaa puutarhassasi, niin ei muutakuin unikoita, kaunokaisia, malvoja ja mitä niitä onkaan kylvökseksi.
    Minusta juuri tuollainen sekoitus ja luonnonmukaisuus tekee siitä kauniin.

    VastaaPoista
  14. Wow!!! Eihän tuollaisia ole... Unelmaketo! Eikä rikkaruohon rikkaruohoa näkyvissä. Saattaisiko se olla kaupungin maisemapeltoja... voisiko olla...

    Huikea!

    VastaaPoista
  15. Tuolle kukkaniitylle voisin muuttaa asumaan:)

    Mutta sen jälkeen niitty ei enää olisi yhtä kaunis kuin nyt.

    VastaaPoista
  16. Tää läkähtyy! niin ihana on peltosi. Olen yrittänyt luoda kukkaniittyä täällä, mutta aina seuraavana kesänä siellä rikkaruohot saavat vallan. Niin olen nähnyt muillekin käyvän. Nyt todella pitäisi saada tietää tuon kukkapellon salaisuus. Minäkin jään odottelemaan.

    VastaaPoista
  17. Tsiisös! Sanat eivät riitä, on niin ihana näky tuo kukkaketo :)

    VastaaPoista
  18. lepis,
    Ei ole kaupungin tekemää. Itse asiassa kaupunki on hyvän matkan päässä. Täysin maalaistalojen maisemassa.
    Kyllä vierailen tuonne vielä, pitäisi saada parempia kuvia. Nyt olin niin täpinöissä, että en kokeillut eri vaihtoehtojakaan heppaisesta digistäni.

    Media,
    Samat sanat metsän reunaan minäkin halauaisin pienen piilopirtin ja joka aamu kellisin kukkapellossa.

    utukka,
    Luulen, että maanviljelijän taidoilla on onnistunut rikkaruohoton pelto.
    Muuten ne unikot, niitä oli puhtaan valkoisesta lähes mustaan, olivat ihania.

    Rita,
    Luonnollisesti luonnossa pelto oli paljon ihanampi kuin kuvissa.

    VastaaPoista
  19. Kuinka kaunis on maa....
    viehättävä..ihana niitty..perhosen ovat ikionnellisia...

    Onko tuo ihanuus Turun lähellä jossain??

    itsekin voisi kylvää kesäkukkia pihasta jonkun osan täyteen..perhosille ja itseleen..

    VastaaPoista
  20. Jotenkin huumaavan hurmaavat värit, erikoiset! Kaunista :D

    VastaaPoista
  21. Ihana kukkapelto! Olikohan siellä paljon perhosia? Minulle tulee myös van Gogh mieleen, vaikka hän taisi maalata juuri niitä viljapeltoja :)

    VastaaPoista
  22. Aivan upeat kukkapellot, tosiaankin kuin taideteoksessa!

    VastaaPoista
  23. Ihana kukkapelto, enpä ole tuommoista nähnytkään.

    VastaaPoista
  24. Ei tuollaista voi OLLAKAAN! WAU! Upeaa! :o)

    VastaaPoista
  25. isopeikko,
    Minäkin voin nähdä pieniä keijukaisia lentelevän kukkien keskellä.

    Hanne,
    Perhosia ja mehiläisiä liiteli kukissa.
    On Turun lähellä noin 7 kilometriä maalaismaisemaan Maariaan.

    Satu,
    Minuakin lumosivat värit.

    Katilein,
    Oli perhosia.
    Miksei van Gogh myös, tosiaan hänhän maalasi viljapeltoka ja niitä auringonkukkia, iiriksiä jne

    Hannele,
    Kiitos

    Yaelian,
    Kuvaustapa tekee kuvista maalaukselliset, impressionistiset

    pioni,
    ensimmäine kerta se minuulakin on, unikkopeltoja kylläkin olen nähnyt, mutta ei tallaista sekakukkapeltoa

    Anuradha,
    Kiitoksia.

    VastaaPoista
  26. Aivan käsittämättömänkaunis näky!!!

    VastaaPoista
  27. Fanastisen kaunis kukkapelto. Katoavaa luonnonvaraa.

    VastaaPoista
  28. SuviAnniina,
    Miksei näitä peltoja kylvetä enemmän maalaismaisemiin. Tuli vain mieleen.

    Bullukat,
    Se on sitä juuri, kaunista

    VastaaPoista
  29. Hii, kävin kanssa tällä pellolla. Aivan ihmeellinen paikka - kävelin siellä sisällä ja se oli kuin unta.

    Sinulla oli kauniit kuvat.

    VastaaPoista
  30. Hirilii,
    Eikö ole uskoaton pelto. En uskaltanut kävellä pellolle kukkien keskelle, kuvasin vain reunalta.

    Olisipa ollut hauskaa, jos olisimme ollet yhtäaika siellä.

    VastaaPoista
  31. Voiko kauniimpaa enää ollakkaan, hieno pelto, todella helmi!

    VastaaPoista