keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Keltaista

Banaanit edestä, takaa, läheltä ja kaukaa.

**********************

tiistai 15. lokakuuta 2013

Surukuuset syksymaisemassa

 
 
Monta kertaa olen kulkenut näiden surukuusien ohi. Kameraa ei ole ollut mukana ja aina päätin, että kuvaan ne ensi kerralla. Eilen se ensi kerta vasta koitti. Nämä kuuset ovat omalla tavallaan kauniita ja erikoisia kasvutavaltaan.
Mustila kertoo sivuillaan surukuusesta näin.
Picea - Picea abies - Picea abies f. pendula
Kapeakasvuinen surukuusi on merkittävin Suomen luonnosta löydetty erikoishavupuu. Tämä metsäkuusen (P. abies) erikoismuoto on hyvin kapeakasvuinen, hento-, pitkä- ja riippuvaoksainen. Parhaat suomalaiset yksilöt ovat erittäin kapeita pilareita, joissa rungonmyötäisesti kasvavien oksien tuuheat neulaset verhoavat rungon kokonaan näkyvistä.
Surukuusta esiintyy Suomessa luontaisesti useassa kymmenessä kohteessa ja myös muualla Euraasiassa metsäkuusen levinneisyysalueella. Tunnetuimpia surukuusen kasvupaikkoja on Mäntsälän Sälinkäällä kasvava noin 30 surukuusen ryhmä, joista osa on niin sanottuja dikotyyppejä. Dikotyypeissä alaosa puusta näyttää ”normaalilta” metsäkuuselta ja latvus kapealta surukuuselta.
Surukuuset ovat kauneimmillaan muutaman yksilön ryhmänä, ja kapeat puut mahtuvat usein myös pientalotontille. Koska kapeakasvuinen muoto vaatii tavallista suppeamman maapinta-alan kasvupaikallaan, on sitä käytetty metsänjalostuksessa, tarkoituksena pystyä kasvattamaan runkolukua hehtaarilla. Surukuuset lisätään pistokkaasta tai jalontamalla metsäkuusen perusrunkoon. Mittavin kloonikokoelma on Karkkilassa, yksityisellä maalla.
Suntin reunojen hopeapajut ovat vielä säilyttäneet lehtensä. Kohta nekin ovat enää muisto vain.
Syksy etenee nyt kiihtyvällä vauhdilla, pian on alastonta ja harmaata.  
Kaislikko on syysvärityksessään kaunis, vaikka lakastumisen merkkejä näkyy jo.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Junamatka Tikkurilasta pohjoiseen

Nizzan Enkelten lahti on nyt muistoissa

Bussi kaartoi komeasti nuhjuiselle Tikkurilan asemalle. Matkalaukut painoivat melkein sen lentomatkalle sallitun määrän verran. Olimme nyt niiden kanssa väärällä puolella asemaa.
Jonkun aikaa etsimme hissiä, jolla olisi kätevä nousta junalaiturille. R-kioskin myyjä oli avulias. Täältä ette pääse hissillä laiturille ainoastaan laiturilta pääsee hissillä tänne. Jos menette tavarataloon, sieltä voi kulkea liukuportaita asemalaiturille.

Eipä meillä ollut asiaa kävelymatkan päässä olevaan tavarataloon. Onneksi matkalaukuissa on pyörät. Rullasimme laukut portaille ja kannoimme ne alas varovasti askel askeleelta, en halunnut kieriä alas. Huhhuh, piti oikein levähtää. Likainen, tuhrittu ja synkkä onkalo puistatti. Ylöspäin taas ja oli aikamoinen helpotus avata vain hissin ovi ja nousta raiteille.

Raiteella kaksi odotettiin Pendolinoa. Yritimme arvailla kuinka kauas vaunu numero kahdeksan
pysähtyisi.
Juna pyyhälsi viiman lailla ohitsemme. Vaunut vilistivät iltahämärissä, enkä nähnyt yhtäkään vaununumeroa. Juoksimme raskaiden matkalaukkujen kanssa junan sivulla. Junahan ei odottele, kaikki on minuuttipeliä. Viimein syöksyimme sisälle vaunuun numero viisi. Junassa sopii hyvin siirtyä rauhallisesti kahdeksikkoon.
Mieleeni jäi junan kyljen mainos Vihrein valinta. Se kääntyi mieleeni Virhe valinta ja pyöri siellä melkein koko matkan.

Vihrein valinta ei mennytkään kuten odotimme.  Katselimme vaunukarttaa etsien kahdeksikkoa. Vaan enhän voinut aavistaa, miten varikolla juna on kasattu. Informaatiota ei asiasta ollut millään infotaululla.
Kartta kertoi karua totuutta, tässä vaunupätkässä ei ollut vaunua kahdeksan. Se oli kaukana edessäpäin niiden vaunujen joukossa, jotka kuljettavat matkustajat kauemmaksi kuin Seinäjoelle.
Tästä vaunusta emme voi kulkea vaunuun kahdeksan. Veturi vetää kahta eri junapätkää.

Päätimme odottaa konduktööriä ja jonkin tovin odottelimmekin. Puolityhjässä junassa oli hyvin istumapaikkoja, joten ei hätää. Konduktööri oli oikein mukava nuorimies, joka kertoi, että juna on kasattu kahdesta vaunupätkästä. Tällä ette pääse kuin Seinäjoelle, josta tietenkin junaa vaihtamalla pääsette määränpäähänne. Emme halua viivyttää matkantekoa kolmella tunnilla. Juuri nopeuden takia olimme valinneet Pendolinon. Toimimme ohjeen mukaan. Meidän tuli hypätä matkalaukkuinemme junasta Tampereella ja kiirehtiä samaan junaan ja oikeaan vaunuumme.
Annoin konduktöörille palautetta. Junakartta infokartalla olisi voinut kertoa selvällä tavalla kahdesta junasta, joista toinen vedetään Seinäjoella pois matkanteosta.

Vaunun vaihto onnistui ja matka jatkui oikeassa vaunussa. Konduktööri vaihtui nuoreksi naiseksi. Takanamme istui Tampereelta tulleet, kaksi nuorta naista. Konduktöörin lipputarkastuksessa selvisi, että toisen määränpää on Lapua. Tämä juna ei pysähdy Lapualla, viestitti konduktööri. Voi ei ja minulle sanottiin, että tällä pääsee. Ei, se olisi ollut seuraava juna. Konduktööri totesi, että hänellä ei ole valtuuksia junan pysäyttämiseen, mutta hän voi kysyä lupaa vastaavalta.
Juna oli myöhässä 15 minuuttia, siitä huolimatta juna voidaan pysäyttää Lapualla. Se oli mukava uutinen matkustajalle. Niinpä sysipimeässä illassa juna pysähtyi pimeälle Lapualle. Meitä ei pysähtyminen haitannut,
mukava vain, että joustoa löytyy. Näyttää vain olevan hukassa junien vaunuryhmittely ja tiedottaminen matkustajille. Ainakin satunnaisten matkustajien on vaikea hahmottaa vaunujen sijaintia asemalla saati ymmärtää, että juna koostuukin kahdesta vaunujonosta, joista toinen jää jollakin asemalla pois.

Junaraiteilla matkustaminen on kuin pieni tai suuri seikkailu. Eikä mitään itsestään selvää.
Seikkailimme Ranskassakin bussilla, sekin päättyi lopulta onnellisesti.

 Nizzan sinistä taivaalla, meressä ja rannalla.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Modernin taiteen museossa

 Nizzan Modernin Taiteen Museossa sisäänkäynnin edessä ihastutti Arne Quinzen installaatio. Sitä voisi kutsua myös puureliefiksi, sillä teos on taitavasti muotoiltu ja rakennettu puurimoista, väreinä kirkas punainen, valkoinen ja maalaamaton puu.
 
Yves Klein (1928-1962) tunnetaan ultra marinin sinisestä väristä, jota hän käytti maalauksissaan  ja veistoksissaan.  Nämä luonnon muovaamat oksat ovat taipuneet taiteilijan käsissä teokseksi. Luulisin, että moni teistä ajattelee juuri nyt samoin kuin minä  Miten helppoa on valita luonnosta oksat ja spreijata ne
haluamallaan värillä. Näyttää helpolta, kun katselee taiteilijan lopputulosta.
 Japanilaisen taiteilijan installaatio. Teos on luotu metallilaatikoista.
 Taiteilija Christo on paketoija. Teokset syntyvät paketoimalla. Muistatte varmaan ne isot rakennukset, jotka hän paketoi yhdessä vaimonsa kanssa taideteoksiksi.
Sininen pitkällä laahuksella varustettu iltapuku on toteutettu muovipulloilla. En ole aivan varma oliko tämä
Yves Kleinin.

 Poistuessani pysähdyin vielä tämän puuveistoksen ääreen.  Kun en tehnyt muistiinpanoja, tekijä jäi minulle tuntemattomaksi.
Terassikahvilasta kuvasin tämän veikeän olennon, joka asustaa suihkulähteessä.
Rivieralla ei voi lomailla törmäämättä taiteeseen. 

perjantai 11. lokakuuta 2013

Matkanäkymiä

Nizzan Massenan aukio on hyvin keskeinen kaupungissa. Sinne johtavat monet keskustan kadut. Aukio on  luonnollisesti monien tapahtumien kokoontumispaikka. Joseph Vernier suunnitteli 1800-luvulla aukion italialaistyyliset rakennukset. Julkisivujen väritys on nizzanpunaista.
Aukion läpi kulkee Nizzan raitiovaunuliikenne. Raitiovaunuilla on kätevä matkustaa ylös vuorille ja/tai kiertää
alhaalla kaupunkia.
Kolmenkymmenen vuoden jälkeen aukiolle on palautettu takaisin Apollo-patsas. Marmorinen seitsemän metriä korkea Apollo seisoo keskellä  La Fontaine du Soleil-suihkulähdettä.
Uusina patsaina on aukiolle sijoitettu korkealle pylvään päähän useita miespatsaita, jotka  katselevat aukion menoa vakavana mietiskellen. Paikallisen taiteilijan tarkoitus on saada patsaiden avulla ohikulkijoiden nostamaan katseensa ylös kohti patsasta ja samalla Nizzan sinisenä hohtavaa taivasta. Kerrotaan, että varsinkin taiteilijat inspiroituvat tästä sinisestä, jota on sekä taivaalla ja meressä.
 
 
Aukiolta matka jatkuu Nizzan vanhaan kaupunkiin. Siellä on kiehtova, intensiivinen tunnelma. Kapeilla kujilla on mielenkiintoista puikkelehtiä, istahtaa katukahvilaan tai nauttia jäätelöstä, joka on paikallista pientuontantoa. Tässä kaupunginosassa ripustetaan edelleenkin pyykit ulos kuivumaan ja muuta paikkaahan niille ei löydy kuin rakennusten julkisivujen parvekkeet ja ikkunat. Hyvin italialainen tapa, joka onneksi on säilynyt.
Viimeisen kuvan taustalla häämöttää Linnavuori, jolta avautuu kaunis näkymä yli kaupungin.
Nizzan Modernin Nykytaiteen Museon ikkunoista avautuu komea näkymä kaupunkiin. Tässä museossa kannattaa käydä, nähtävää löytyy yllin kyllin.
Samaisen museon ikkunasta avautui näkymä Acropolis-konferenssikeskukseen ja sen puutarhaan.
Huomasin museon ikkunasta myös kauniin pienen parvekkeen, joka oli kuin vehreä keidas. Voin kuvitella, miten mukava on istuskella tuolla vihreässä lehtimajassa.
Kävimme myös Biotin kylässä, se oli pienoinen seikkailu, mutta siitä joskus myöhemmin. 

torstai 10. lokakuuta 2013

Hetki

Hetki unen ja valveen rajalla
-------------------
Kosketus tuulenvireen, auringon.
Hitaasti purjehtivat pilvet
aaltoina  taivaan yllä.
Keinuvat, keinuvat  aallot tuudittavat.
Raukeus rajaa todellisuuden uneen.
Kaukana jo lipuvat purjeveneet
kohti meren loppua.

*
Valokuvatorstai-Runotorstai 298. haaste = hetki unen ja valveen rajalla