Arleenan S

torstai 7. helmikuuta 2013

Vähän ennen loppua

Jään alla vesi virtaa

kihelmöivän kylmänä

malttamattomana,

pian on aika lähteä

jää ritisee, railot kasvavat, ahdistaa.

Ajallaan jäät ryskyen katoavat

menosuunnan taakse

sieltä ei ole paluuta

on vain loppu.

*********************

Valokuvatorstai-Runotorstai 273. haaste = Jää

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

ULKONA - paistaa aurinko

Talven kylmässä värjöttelee ruusupensaikko oranssit piikit pystyssä.

Kuin punaiset lyhdyt vilkkuvat ruusunmarjat.

Yksinäinen koivunlehti kierii lumihangella.

Puoliksi nakerrettu koivun urpu makaa lumessa.

Tämä on kuin kultaa,

jota pitää säästää.

Seuraukset maksavat moninkertaisesti.

********************

Makroviikot 90. MakroTex = Kohde ulkona

tiistai 5. helmikuuta 2013

Vähän ennen puolta yötä

Vähän ennen päivän päättymistä

hetki ennen puolta yötä

lähetän kukkia

neilikoita ja onnenapilaa.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Selailin vuoden takaista kuva-arkistoani. Sieltä löytyi kuvia, jotka ansaitsevat päästä esille.
Ylläolevat kuvat otin vieraillessani K. H. Renlundin museon Pedagogio-talossa. Rakennus on valmistunut 1696 koulutaloksi. Nyt se on näyttelytilana museolla. Pedagogioon sijoitettu ITE-museo on Nykykansantaiteen museo.
ITE-museo kuvastaa esittämäänsä taidetta; poikkeuksellinen ja rajoja rikkova sekä ainutlaatuisen yhteistyömuodon, kunnallisen ja kolmannen sektorin toimijoiden alla joustavasti toimiva museo. Sen sisältöjä on luotu vuodesta 1998 lähtien, jolloin ensimmäinen ”suuretsintä” itseoppineista taiteen tekijöistä alkoi Suomessa. Sisällöntuottajana on toiminut alusta asti Maaseudun Sivistysliitto.
Lisää voit lukea ITE-museon sivuilta.
ITE - itse tehty elämä on mielenkiintoista katseltavaa. Voisin sijoittaa kotiini näitä hauskoja hieman naivistisia veistoksia. Suurin osa on tehty puusta. Ylimmän kuvan tiikerit ja leijonat pysäyttivät ensimmäisinä. Niiden joukosta mustaviiruinen tiikeri sopisi vahdiksi kotiini.
Suosittelen ITE-museossa käyntiä. Ovet ovat lukittuina, mutta näyttelyvalvoja lähtee avaamaan ovet. Ainakin kohdallani jopa ehdotti vierailua myös sinne.

Ikätulppaanit - näyttää olevan asiaa, keskustelu käy kiivaana.

Balettitanssija - iästä huolimatta elämä on yhtä tanssia

Hyvästijättö - on luopumisen aika.

Vuoden takaa löytyivät myös nämä tulppaanihahmot.

Nyt ne esiintyvät nimellä varustettuina juuri sinulle.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kotona kollaasissa

Olin kompastua eteisessä lojuvaan imuriin.

En jatkanut imurointia, vaan otin imurista kuvan.

Kuvasin samantien oven. Huomasin, että teräspinnat

kaipaavat pyyhkimistä, pyyhin ne.

Kävelin olohuoneen matolle, se on villaa.

Pehmeä ja lämmin.

Tätä kollaasia ei ole tehty villahuovista,

vaan maalauksen osiosta.

**********

Värikollaasit 112. haaste =

lauantai 2. helmikuuta 2013

Vanhaa historiaa

Oranssi keinovalo luo ympärilleen pehmeän kellertävän ja vanhanaikaisen tunnelman. Onkohan katuvalojen sävy valittu kaupunginosan iän mukaan. Tunnelma muuttuu valojen syttyessä melkein kaksisataa vuotta taaksepäin 1800-luvulle. Sellaisen vaikutelman saan ja ajatukset liitävät silloin kauas historiaan.

Kun valvon öisin, kuulen rapsahduksia, kolahduksia ja narinaa. En pelkää ollenkaan, ajattelen, että sairaalan potilaat vierailevat täällä jopa itse apteekkari Libeck saattaa käydä tarkistamassa paikkoja.

Lainaan otteen Annikki Wiirilinnan 29.3.1979 kirjoittamasta historiantutkimuksesta koskien nykyistä kotitaloamme.

Kuva 31.1.2013 näkymä Pormestarinkadulta kohti Hakalahtea

Kun viime vuosisadan erään tunnetuimman kokkolalaisen, apteekkari Gustaf L i b e c k i n testamentti avattiin, saatiin siitä lukea toivomus sairaalan perustamisesta kaupunkiin hänen lahjoittamansa rahaston turvin. Sairaala piti sijoittaa hänen omistamaansa kaksikerroksiseen kivitaloon torin varrelle, vastapäätä raatihuonetta.
Vielä yksityiskohtaisemmin oli apteekkari Libeck ajatellut omaisuutensa käyttöä: sairaalassa tuli olla 15 potilaspaikkaa varattomien ja ns. "kainojen köyhien" (pauvres honteux) käytettävänä siten, että he saivat täyden lääkärinhoidon, lääkkeet ja ylläpidon ilmaiseksi aina siihen saakka kunnes parantuivat tai kuolivat pois.
Suunnilleen viisi vuotta apteekkari Libeckin kuoleman jälkeen, tarkemmin sanoen helmikuussa 1853, sairaala sitten avattiin, siis 160 vuotta sitten. Epäilemättä se oli senaikaisessa kaupungissa suurenmoinen asia. Tilapäisiä sairashuoneita oli ollut pakko aikaisemminkin järjestää esim. koleraepidemioiden aikana sekä Suomen sodan jälkeen, jolloin paikkakunnan vitsauksena olivat veneeriset taudit, mutta Libeckin lahjoittama sairaala oli ensimmäinen pysyvä sairashuone kaupungissa.
Sairaalana toimi, ihmeellistä kyllä, koko ajan vain rakennuksen yläkerta. Alakerrassa toimi edelleen kaupungin kanta-apteekki kuten oli toiminut jo apteekkari Libeckin eläessä. Siellä toimi myös kestikievari, jota vuosisadan keskivaiheilla piti kauppias Peter Sergejeff.
Mutta lahjoittajan alkuperäinen tarkoitus, jonka mukaan kysymyksessä oli nimenomaan köyhäinsairaala, muuntui vähitellen aikojen kuluessa ja sairaalaan alettiin ottaa sisään muitakin kuin varattomia potilaita. Vuonna 1887 sairaalan nimi muutettiin valtuuston päätöksellä: se ei enää siitä lähtien ollut Libeckin köyhäinsairaala (Libeckska fattiglasarettet) vaan Libeckin sairaala (Libeckska sjukhuset). Uusi nimi laitettiin suurin kullanvärisin kirjaimin rakennuksen julkisivuun. Joissakin vanhoissa valokuvissa se on vielä todettavissa.
Yläkerran huoneissa tehtiin tässä vaiheessa muutamia muutoksia niin, että sinne saatiin aikaan kaksi suurta ja yksi pienempi sairassali, sekä leikkaussali, mikä on huomionarvoinen seikka. Lisäksi siellä sijaitsivat keittiö ja - ainakin alkuvaiheessa - laitoksen johtajattaren asunto.
Sairaalan lääkäreinä toimivat alusta alkaen kaupungin lääkärit oman toimensa ohella eri palkkiota vastaan.

-----

Historiaan ovat jääneet hyväntekijät. enää heitä ei ole. Ylläpidämme kaikki yhdessä verovaroin sairaaloita ja kunnallista terveydenhoitoa. Kirjoitan myöhemmin lisää talon mielenkiintoisista vaiheista.