Luumukollaasi

Kollaasin aiheena on luumu. Valitsin kollaasiin luumuja ja persikoita. Kypsyessään persikka loihtii pintaansa myös luumun sävyä. Luumua löytyi myös Iittalan lasitavarassa Tapio Wirkkalan pullo on täysin luumunpunaista sävyä. Kapea maljakko samoin. Orreforsin Pastillo-kulhon väri menee jo jonkin verran tummaan lilaan. Liljankukat ovat pehmeää luumunsävyä.

Koska luumua löytyi enemmänkin, laadin toisen kollaasin, jossa ovat mukana kirsikat, viinirypäleet ja luumut tortussa. Tekstiileistä olisi löytynyt lisää luumua, mutta jääköön nyt tähän.

Lisää kollaaseja on Inkiväärillä

Pullonposkesta luja ote

Reiska oli kierrellyt aikoinaan lomamatkoilla ympäri Eurooppaa. Kanariansaaret, Espanjan Aurinkorannikko, Kreikan saaret, Turkki ja Bulgaria olivat tulleet tutuiksi. Viinit ja väkevät virtasivat matkoilla iloisesti kurkusta alas. Juominen oli halpaa. Reiska osti itselleen tuliaisiksi viinaksia täyden lastin ja hieman enemmänkin. Kun alkoholin tuontirajoitukset poistuivat, Reiska sai kulkea rehdisti vihreää linjaa pitkin ja kantaa alkoholia niin paljon kuin jaksoi.

Vuodet kuluivat. Reiskaa eivät enää kiinnostaneet kaukaiset maat. Rahatkaan eivät enää riittäneet pitkille matkoille. Työpaikat olivat vaihtuneet. Välillä oli ollut aikoja, jolloin ainoa tulolähde oli ansiosidonnainen. Matkat suuntautuivat Viroon. Kaljakärry oli aina mukana, tullessa se oli täysi. Väkevät kannettiin kasseissa.

Alkoholista oli tullut ongelma, pullo oli tärkeintä maailmassa. Perhe oli jo jäänyt. Lopulta meni työpaikka. Reiskalla oli vain työttömyyskorvaus ja asuntona autiotalo. Sen hän jakoi kohtalotoveriensa kanssa.

Nyt Reiska kantoi läheisestä marketista mäyräkoiria päivittäin. Rahat loppuivat aina ennen päivärahan maksupäivää. Rahattomina päivinä Reiska puristeli pullonposkia. Jospa pohjalle olisi jäänyt muutama tilkka. Jano oli kova, sitä ei vedellä saanut sammutettua.

Tilipäivä oli juhlaa. Alkosta pullo pöytäviinaa ja olutta sixpakki.
Eräänä tilipäivänä kohtalo puuttui Reiskan elämään. Keskellä katua pettivät jalat. Reiska kaatui katuun. Sixpakki paiskautui katukivetykseen ja kallisarvoinen janojuoma virtasi pitkin katua. Reiska makasi kadulla katse taivaaseen puristaen viimeisillä voimillaan kädessään pulloa taivasta kohden.

Ohikulkija hälytti ambulanssin. Reiska aloitti uuden matkan.

Pakinaperjantai 146. haste - Pulloposki

Torneja, piippuja ja tötteröitä

Ajelin viikko sitten Puutarhakatua keskustaan.
Oli aivan pakko pysähtyä, kun näin Mikaelin kirkon tornit
talojen kattojen takaa syystaivasta vasten.
Torneja piirtyi taivasta vasten kuusi.

Tässä kaupunginosassa ovat säilyneet kauniit puutalokorttelit.
Savupiiput katoilla ovat merkkinä vielä käytössä olevista tulisijoista.
Nykyaika on kuitenkin levinnyt vanhoihin taloihin.
Peltikattojen uumenista putkahtaa esiin ilmanvaihtoputkia
kuin tatteja metsässä.
Se on merkkinä siitä, että rakennettujen saunojen ja kylpyhuoneiden
ilmanvaihto vastaa tämän päivän määräyksiä.
Kun taloja eristetään pullomaisen tiiviiksi
ilmanvaihtojärjestelmillä on suuri merkitys.
Kukapa sitä homekasvustoa kotiinsa haluaisi.

Numerokuvahaasteen tuloksen löydät laskemalla
torneja, piippuja ja tötteröitä.

Yykaakoonee - Numerokuvat 41. haaste on 19.

Inspiraatiota sisustuksista

Iltojen pimetessä ja syksyn edetessä sisustuslehtien lukemiseen jää aikaa entistä enemmän. Oikeastaan kesällä niitä tulee vain selailtua. Nyt aloitin taas nettilehtien lukemisen. Lehdistä saan iloa ja inspiraatiota. Otsikkokuvan pöytäasetelmaa tuijottelin kauan ja hartaasti. Kauniissa ruukussa oleva fucsianpunainen orkidea ihastutti. Fucsia kaikissa sävyissään on tämän syksyn väri.

Tässä kuvassa ei herkutella väreillä, musta ja harmaa ovat esillä tämän syksyn väreinä - taas.
Se, mihin tässä ihastuin, oli seinäkollaasi, simpukoista ja kivistä sommiteltu. Toteutettavissa oleva idea, kesän muistot vaikkapa eteisen seinälle.

Tämän rustiikkisen sisustuksen katseenvangitsija on myös seinällä. Jos keräisin lautasia, sommittelisin niistä seinäkollaasin. Kaunis ja onnistunut ripustus tuo kodikkuutta tähän ruokahuoneeseen.

Tässä ruokailutilassa on rento tunnelma. Pinkit Kartellin Maui-tuolit rikkovat sopivasti vaalean harmonian. Taulun kukkakimppu toistuu kopiona pöydän maljakossa. Ei ole sattumaa, luulisin hyvin harkituksi valinnaksi.

Kuvat: Living etc

Aika on rajattu

Kevät on aika
hiirenkorvasilmujen
Kesä kasvun tuo
Syksy kultaa talveksi

Valokuvatorstai - Runotorstai 139. haaste - Rajattu

Sorsien päiväelämää

Yhdessä - vatsa täynnä,
ennen päiväunia,
uidaan sulat sukimaan.

Keltaiselle penkille kaunistumaan.
Ovatko suorassa sulat,
siitä kertovat veden peilikuvat.

Olen jo valmis, miten on siellä.
Kuhnitko vielä.

Odota, muutaman sulan oikaisen.
Kunnossa on, kun vilkaisen.

Oi, olenpa hieno.
Pörhötän turkkia vähän,
Tulehan tähän.

Plumsis, nyt uidaan kaislikkoon
Muut jääkööt, mennään kaksistaan.

Hurmio - Stendhalin syndrooma

Tutkija, kirjailija Anna Kortelainen kertoi Hurmio-kirjastaan YLE:n Aamutelevisiossa tänään.
Hurmioiduin kuuntelemaan. Kyseessä on Stendhalin syndrooma eli taiteesta hurmioituminen, joka on saanut nimensä ranskalaisen kirjailijan Henri Beylen 1783-1842 mukaan. Myöhemmin hän otti kirjailijanimen Stendhal.
Henri Stendhal koki itse hurmion Firenzessä ja silloin tunnetilan määritelmää tai diagnoosia ei vielä tunnettu. Se määriteltiin psykosomaattiseksi syndroomaksi vuonna 1979.

Ateneumin taidemuseossa nähdään Anna Kortelaisen kokoama fokusnäyttely, joka esittelee hurmioon altistavia taideteoksia, maalauksia, veistoksia, grafiikkaa sekä Davide Pavonen ja Petri Kaverman valokuvia. Näyttelyssä on mukana myös apteekkiesineistöä Joutsen-apteekin museokokoelmasta. Hurmio-klinikka neuvoo taiteenystäviä taudin oikeassa lääkityksessä ja hoidossa, ja antaa ensiapua Pablo Picasson kulttiteosten kohtaamiselle Ateneumin syksyn suurnäyttelyssä.

Taideteosten äärellä Stendhalin syndrooman oireet ovat huimaus, sydämmentykytys, kiihtyminen, uupumus, vapina, liikutus. Kun kuuntelin Anna Kortelaista, muistin kohdallani muutama vuosi sitten kesällä, heinäkuussa, sattuneen tapauksen.
Silloin en tiennyt nimitystä tälle tunnekuohulle. Nyt tunnistan sen Stendhalin syndroomaksi.

Olin luokkakokouksemme ohjelmallisessa tilaisuudessa juhlasalissa. Ohjelmassa oli viulukonsertti. Yhdeksi ohjelmanumeroksi oli valittu Oskar Merikannon Nocturne. Sävellyksen tulkinta sattui kohdallani syvästi. Mieleeni nousivat Eino Leinon Nocturnen sanat. Hetki oli niin koskettava, että en voinut hillitä liikutustani. Kyyneleet valuivat poskilleni. Yritin hillitä itkuani, mutta tunteet vyöryivät kovalla voimalla. Kumarruin hartioiden nytkähdellessä ja painoin kädet kasvoilleni. Lähellä olleet lohduttivat ja ymmärsivät valtavan tunnelatauksen purkautumisen.
Se oli herkkä hetki, jonka muistan aina. Itken nyt aina kuunnellessani Nocturnea. Muistan kohdalleni sattuneen muitakin tapauksia. Tyypillisiä tunnekuohujen nostattajia ovat elokuvat. Monet teistä tunnistavat niiden kohdalla esiintulevat liikutukset ja tunnekuohut.

Syksyn aikana on ohjelmassa käynti Pablo Picasson näyttelyssä. Samalla käyn katsomassa Hurmio-näyttelyn. Saa nähdä saanko Stendhalin syndrooman.