Odottaako työ tekijäänsä

Valkoapilaa kasvavaa ruohikkoa ei ole tarvinnut viikkoon leikata, jos helteet jatkuvat saa mennä vielä toinenkin viikko leikkaamatta. Antaa apilan kukkia.
Ruohikko muistutti mieleeni tapahtuman kauan sitten. Tämä ei ole mannevitsi, vaikka toinen osapuoli onkin tummaa heimoa.
Se oli toukokuun loppua, kun luokseni saapui hieman alle 20-vuotias komea tumma nuorimies. Asunnosta oli puhetta, mutta puhe kiertyi kuitenkin työhön ja rahaan. Rahastahan on aina kaikilla puutetta. Sitä ei ole koskaan tarpeeksi. Ei ollut tällä nuorella miehelläkään. Hän valitteli, kun muilla on rahaa ja hänellä ei.

- Työtä tekemällä sitä rahaa saa, totesin hänelle.
- Kukaan ei anna minulle töitä. Tekisin jos vain saisin, kuului vastaus.
- Minä tarjoan sinulle töitä. Saat aloittaa heti huomenna.
Vastapäätä istunut hölmistyi todenteolla. Katse oli kauhistuneen hämmästynyt.
- Aivan totta. Ruohokenttien leikkaamista koneella. Mukavaa kesähommaa ja opastus annetaan.
Katselin työtä vailla olevaa miestä ajatellen, että työhaaveet vihdoinkin toteutuvat.
- En minä kesällä töihin. Haluan pitää kesälomaa, vasta myöhemmin.
- Mutta ei ruoho kasva enää syksyllä, kesällä on ruohonleikkuun aika.

Nyt nuorelle miehelle tuli kiire ja hän syöksyi ulos. Valitukset loppuivat siihen. En ole tavannut miestä sen koomin. Luulen, että kesälomat jatkuvat edelleenkin.

Yöllä kuului satavan ja vieläkin sade ropisee ikkunaan. Tätä maa on kaivannutkin. Sateen mentyä leikataan nurmikko. Valkoapilat saavat aloittaa taas alusta.

Turhake ja sydän, joka ei sitä ole

Minä sain Ugglan Floralta haasteen jo kesäkuussa, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjoittaa vastauksen. Parempi myöhään kuin milloinkaan. Haaste on niin mukava ja helposti toteutettavissa, että oli oikein ilo vastata haasteeseen. Kyseessä on kodin turhake ja haaste kuulosti tältä.

Nyt kun haasteet on kesälomalla,meidän on kuitenkin mukava piipahtaa aina katsomassa kavereidemme postatuksia. Jokaisella on kaapissaan ostoksia, joita on tullut hankittua "ehkä" tarpeeseen.

Tiesin jo etukäteen, että minulle ei tuota suurtakaan vaivaa löytää kotini turhakkeet. Pitää vain avata laatikko tai kaappi, jossa turhakkeet asuvat vuodesta toiseen. Tiedän, että ne tuntevat itsensä turhautuneiksi, kun niillä ei ole mitään tekemistä. Ovat vain kaappien täytteenä.

Avasin keittiön lieden alla olevan ylimmän vetolaatikon ja sieltä löysin yhdellä silmäyksellä neljä turhaketta. En jatkanut enää etsintää, koska tämä blogikirjoitus olisi tullut liian pitkäksi ja ette jaksaisi sitä lukea.

Pistin, kuvassa vasemmalla. Pinnistelen muistiani mikä tarkoitus sillä on. Olen aikonut leipoa joskus leipää ja pistellä reikiä siihen. En muista olenko käyttänyt sitä viime vuosina.

Katajaiset juustonpidikkeet. Nämä ovat olleet liikelahjassa hienon juuston mukana, Pidikkeellä pidetään leikatessa juustopalaa paikoillaan käden koskematta. En muista että koskaan olen kattanut näitä juustopöytään.

Peltinen pyöreä muotti. Miksi olen sen ostanut. En ainakaan ole koskaan painellut sillä rinkeleitä. Vai painetaanko sillä rinkeleitä.

Tomaatin kannanpoistaja. Jos nyt se henkilö, joka euron budjetilla on joutunut etsimään hyödyllistä pikkujoululahjaa, lukee tämän älköön loukkaantuko. Olen ihan oikeasti poistanut tomaatista kantoja tällä pari vuotta sitten. Mutta nyt se on unohtunut laatikkoon, koska veitsellä homma hoituu nopeammin.

Tässä murto-osa turhakkeistani. Nyt haastan kaikki ne, joilla on keittiön laatikoissa turhakkeita, esittelemään turhakkeensa. Ellei kukaan esittele, uskon, että olen floran lisäksi ainoa jolla on turhakkeita.

Tämän sydäntä sykähdyttävän tunnustuksen sain jo monta viikkoa sitten Haaveilija-blogin Unalta

Tunnustus on ollut mielessäni monta kertaa. Nyt näytän sen teille lukijani.
Paljon, paljon utuisia pastellisia sydämiä. Tunnen nytkin pienen sipaisun sydämmeni kohdalla kun katson kuvaa ja muistan sen antajaa.
Samoin kuin lapsena annettiin kaunein kiiltokuva parhaalle ystävälle annan tämän tunnustuksen sinulle.

SusuPetal: Valkoiset talot

Valkoiset elementtitalot 1960-1980 rakennetussa lähiössä kätkevät sisäänsä monenlaisia elämänkohtaloita. Kirjassa kohtalot nivoutuvat yhteen kokonaisuudeksi. Talot yhdistävät vaikka ihmiset ovat keskenään täysin vieraita. Asutaan samassa pihapiirissä, samassa talossa kuitenkaan sanaa sanomatta, tervehtimättä ja apua antamatta.

Ihmisten elämä on ankean ahdistavaa. Talossa asutaan ikäänkuin elämän välivaihetta toivoen, että huomenna kaikki olisi toisin. Huonosti eristettyjen seinien läpi kantautuvat perhe-elämän äänet huoneistosta toiseen. Ikkunaverhojen takaa kurkitaan muiden elämää. Apua kaivattaisiin, mutta kukaan ei sitä osaa antaa. Ilonpilkahduksia ei näy. Tulevaisuus näyttää yhtä ankealta kuin eletty elämäkin. Miten näitä ihmisiä voisi auttaa, tämä kysymys nousee usein mieleen kirjan edetessä. Kirja kiehtoo karulla tavalla. Kaikki on totta, tämä on lähiöelämää.

Kohtaloita on seitsemäntoista. Joukkoon sopii yksinhuoltajan ankeaa arkea, murenemassa olevia avioliittoja, nuorenparin karua rakkautta, maahanmuuttajien sopeutumisvaikeuksia, yksinäisyyttä, pelkoa, epätoivoa ja tuskaa.
Ankea ympäristö ahdistaa ja alistaa. Viekö se toivon ja tulevaisuuden.
Yllättäen lohtua yksinäisyyteen tulee talojen ulkopuolelta - huoltomieheltä. Hän ymmärtää, auttaa ja antaa toivoa.

Kirjan tapahtumat nivoutuvat yhteisen grilli-illan ympärille aina aamunkoittoon saakka.
Useimmat kuitenkin seuraavat illan tapahtumia ikkunastaan. Vain puuhakkaat ja tarpeeksi rohkeat osallistuvat.
Kirja kertoo koruttoman kantaaottavasti lähiöelämästä. Se antaa ajattelemisen aihetta ja jättää kysymyksen. Tiedostetaanko ankean asuinympäristön negatiiviset vaikutukset elämään.

Onnea Liettua

Liettuan tasavalta täytti eilen 1000 vuotta. Presidentti Tarja Halonen osallistui juhlallisuuksiin. Minä taas juhlin viikkoa aiemmin. Juhlavuoden kunniaksi palaan vielä Liettuaan. Kuuluisimmat Liettuan linnat ovat Presidentinlinna ja Trakain linna, jossa en käynyt. Presidentinlinnan pihalla kävin ja vietin siellä pienen juhlahetken.

Maaseudulla pistäydyimme vanhassa palatsimaisessa linnassa. Sisäänkäyntiportissa olevan vuosiluvun mukaan se on rakennettu 1867. Linna on ritarilinna ja voi olla vanhempikin. Sen takana kapean joen vastarannalla on raunioitunut piispanlinna. Tyypillistä on, että ritarilinnan viereen rakennettiin piispanlinna. Lienee niin, että ne antoivat suojaa piispanlinnoille.

Värikäs kukka- ja pensasistutuksin reunustettu käytävä johtaa linnaan. Sisällä ruokasalissa ihailimme puuleikkauksin koristeltuja kattoja. Niitäkin taidokkaampia ovat intarsia- eli puisin upotekoristein päällystetyt seinät. Lounas ei sitten vastannutkaan ympäristöä. Mutta sanotaanhan, että silmänruoka on puoliruokaa. Uskon siihen ja hyvin ravittuna matka jatkui.

Linnan nurmikot ovat valkoisenaan matalaa markettakukkaa. Valkoinen on myös pihapiirin luterilainen kirkko.

Nyt juhlitaan Liettuaa komeasti sotilasmarssin ja torvisoiton tahdissa Presidentinlinnan pihalla.
Jos haluat osallistua juhlaan, klikkaa videokuvaa. Pahoittelen kuvan pientä tärinää. Se johtunee komeasta sotilaskomppaniasta, jonka miehekäs esitys aiheutti pientä sydämmentykytystä.

Onnea ja pitkää ikää Liettua.

Väänsin rautalangasta

Terassilla kiertää korkeuksiin Aitoelämänlanka.
Se on aloittanut ruukuissa siemenestä ja nyt on menossa kukinta.
Kukat aukeavat yöllä. Joka aamu ovat ihasteltavana uudet kukat,
vanhat lakastuvat parissa päivässä pudoten itsekseen maahan.

Elämänlangalla on vahva kiertymisvietti,
mutta se ei nouse ylös ilman tukea.
Tuen se hakee mistä tahansa kiinni vain saa.
Se kieppuu toisen kasvin ympärille,
kaihtimen vetonaruun ja kukkakeppeihin,
joita on työnnetty ruukkuihin.

Bambukukkakepit ovat aivan liian lyhyitä.
Kahdesta kepistä saa jo tarpeeksi pituutta.
Tarvitaan vain rautalankaa,
jolla saa väännettyä bambukepit yhteen.
Pituus melkein jo riittää. Loppumatkan elämänlanka kulkee
takertuen katosta laskeutuvan villiviinin syleilyyn.

Väänsin rautalangasta sopivan pituuden ja elämänlanka kiittää.

Pakinaperjantai 136. haaste - Väännetäänkö rautalangasta

Kukkivaa

Vajaan viikon olin matkalla ja sinä aikana uusia kukkijoita oli ilmestynyt pikkupihalle. Osa kukki jo ennen lähtöä, joten kuvia on ennen ja jälkeen matkan.
Ensimmäisiksi valitsin pinkit kukkijat. Muistaakseni ylin pensasruusu on Jens Munk. Nimi on johonkin hävinnyt, mutta muistelen näin. Tämä Jens on hieman isojen puiden varjossa, joten kukinta ei ole kovin runsasta, mutta sitäkin kauniimpaa.
Seuraavana on klematis, joka kiertelee sikisokin vielä kukkimattoman köynnösruusun oksistossa. Seuraan tuota köynnösruusua, joka mielestäni kehittelee kukkanuppuja. Ellei se aloita kukintaa, on se villiintynyt ja kaivan sen syksyllä ylös.
Alin on Valamon ruusu, joka nyt kukkii lyhyen ajan ja runsaasti.

Sinivalkoista kukintaa. Allium eli laukka, jonka olin kokonaan unohtanut. Olin upottanut sipulit köynnösruusun juurelle ja sieltä ne ovat nyt nousseet. Valkohärkki näyttää sinertävältä, koska kuvasin sen reilu viikko sitten illalla. Karpaattienkello on avannut ensimmäiset kukkansa, jos viitseliäänä jaksaisi napsia kuihtuneet kukat pois, saisi runsaamman kukinnan.

Akileija ei ole aikaisemmin kukkinut kovinkaan rehvakkaasti. Luulen, että se on liian paahteisella paikalla. Alin kuva on otettu tänään, muut viikko sitten.

Palava rakkaus on joka vuosi yhtä uskollinen kukkija. Se myös leviää hieman liikaa. Sen kukat ovat vähän liian kirkkaan oranssinpunaiset ja siksi olen aikonut siirtää sen syrjäiseen paikkaan. Samalla saan karsittua sitä.

Tänään perkkasin pihalta päivänkakkaroita ja muita jo kukkineita perennoja.
Pidän siankärsämöistä ja olin jättänyt ne kukkapenkkiin kukkimaan. Nyt sain ottaa niitä maljakkoon, jota varten olin niitä säästänyt. Lisäsin joukkoon valkoapilaa ja päivänkakkaroita.

Vilna ja sen maa Liettua

Vilna on Euroopan kulttuuripääkaupunki juuri tänä vuonna 2009. Tämä arvo sopii Vilnalle hyvin. Kaupungissa on paljon upeita vanhoja ja historiallisia rakennuksia. Lukuisat puistot ja viheralueet tekevät kaupungista vihreän ja ilmavan.

Vanhakaupunki on kauniisti kunnostettu ja Neris-joen vastarannalle sijoittuu uusi ja moderni rakennuskanta. Vanhassa kaupungissa on paljon kahviloita, ravintoloita, kirkkoja ja luostareita.

Kirkkoja on lukematon määrä, joten Vilnassa ei voi käydä poikkeamatta johonkin niistä. Kuvassa on Pietari-Paavalin kirkko, joka sisältä on erittäin kaunista barokkityyliä.

Liettuan historia on värikäs. Sen kansa on sinnikästä. Siitäkö johtunee, mutta mielestäni Baltian maista Liettua on vaurain. Maata on hallinnut kuningas kahteen otteeseen. Tosin 1918, kun Liettua itsenäistyi Venäjän keisarikunnasta, kuningas sai hallita vajaan vuoden ja sen jälkeen Liettuasta tuli itsenäinen tasavalta. Itsenäisyyttä kesti vuoteen 1939, jolloin Liettua liittoutui Neuvostoliiton kanssa ja kohta sen jälkeen 1940 Liettua miehitettiin, itsenäisyys menetettiin ja syntyi Liettuan sosialistinen tasavalta. Nyt Liettua on itsenäinen tasavalta, itsenäisyys saavutettiin, kuten muistamme, rauhanomaisin keinoin 1990. Liettuasta tuli YK:n jäsen 1991 ja maa liittyi EU:hun ja Natoon 2004. Kuvassa valkoinen kaunis Presidentinlinna ja sopivasti juhlava vahdinvaihto menossa torvisoittokunnan johdolla.

Kuljemme kävellen takaisin vanhasta kaupungista Neris-joen yli valkoista kävelysiltaa pitkin Lietuva-hotelliin, josta on kuvattu kolme kaupunkinäkymää ylimpänä olevaan kuvakollaasiin.
Lietuva-hotelli on alimman viimeisen kuvan vasemmalla oleva 21-kerroksinen rakennus.
Klikkaa kuvat suuremmaksi.