sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Uusikaupunki, jossa kukki hevoskastanja

Uudenkaupungin keskustasta löysin kukkivan hevoskastanjapuiston. Sattumalta ohi ajettaessa huomasin valkoisten rehevien kukkien täyttämät puut. Puiston halkoo hiekkatie suoraan kaupungin jokisuistoon.

Aurinkoisina kesäpäivinä punaisten makasiinen ravintolat ja pikkukaupat kuhisevat lomalaisia.
Terasseilla lounastavat myös kaupunkilaiset. Mereltä voi purjehtia suoraan kaupungin keskustaan. Veneelle löytyy paikka jokisuistosta.

Uudenkaupungin uudempi punatiilinen kirkko sijaitsee lehmuspuistossa. Kaunis lintujen sirkutus täytti kirkkopuiston.

Onko tämä pääkatu. Sen voisi päätellä leveästä kadusta, joka ei ole tyypillistä. Vanhoissa puutalokortteleissa kadut ovat kapeita. Uusikaupunki on perustettu v. 1617 ja on maamme 10. vanhin kaupunki.

Syreenipensaiden tuoksu leijui koko kaupungissa.

Lehmuspuiston raikkautta kirkkopihassa.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Taiteesta numero

Turun Taiteilijaseura 85-vuotta
Vuosinäyttely
Muovista kristallia
Taidetalo Ars Aarras, Uusikaupunki
4.6 - 30.8.2009

Näyttelystä poimin mieluisan työn nähtäväksenne

Ilona Niemi: H KANDEL`s TOYS/ Silhouettes weeping in the night
Teoksessa on käytetty muovisia purkinkansia muoviteemaan liittyen.

Näyttely on avoinna koko kesän.
Kannattaa käydä katsomassa miten muovi on muuttunut taiteeksi.

Yykaakoo4 -Numerokuvat 32. haaste 23

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Laiturina rantatörmä

Kotikylän päätieltä käännytään hiekkatielle, joka myötäilee aivan joen rantaa. Rantatie haarautuu ylös mäkeen. Ennen mäki oli jyrkkä ja korkea. Nyt se näyttää loivalta ja matalalta. Mäen päällä oli valkoiseksi maalattu pohjalaistalo, kotini. Länsipääty katsoi suoraan yli joen ja peltojen kylää kohti.

Mäkeen noustaan savusaunan ja viljakuivaamon välistä, rantatie jatkuu eteenpäin viljelystienä.
Tässä risteyksessä on joessa matala suvanto, jossa lapsina olemme opetelleet uimaan. Se oli meidän uimaranta. Ranta oli suvannossa matalaa kahlattavaksi. Suvannon jälkeen rantatörmä jyrkkeni ja sen kohdalla vesi syveni metriseksi heti rannasta. Korkea joentörmä oli kuin uimalaituri. Törmältä oli helppo hypätä veteen, siitä hyppäsivät vain uimataitoiset.

Törmällä kasvavat lepät kaartuivat veteen saakka. Niiden alla veden pintaan nousivat ulpukat ja lumpeet, näkinkengiksi me niitä kutsuttiin. Ne kukkivat keltaisin ja valkoisin kukin. Lapsina teimme näkinkenkien varsista helminauhoja. Mutta ei vielä kolmivuotiaina.

Kukaan ei huomannut, kun juoksin mäkeä alas joen rantaan. Olin silloin 3-vuotias. Tämä tapahtuma on kerrottu minulle monta kertaa. Itse en tapahtumaa muista.
Kurkotin korkealta joentörmältä alas kohti keltakukkaisia ulpukoita. Halusin poimia näkinkenkiä itselleni. Vesi oli liian alhaalla, en yltänyt näkinkenkiin. Kurotin enemmän ja enemmän, kunnes putosin päistikkaa veteen. Pulahdin kokonaan veden alle. Elämääni ei ollut vielä määrätty päättymään. Kohtalo oli kirjoittanut kirjaansa toisin.

Rantatie on hiljainen. Lapsuuskotini naapuritaloineen on tien viimeinen. Tästä tie jatkuu viljelystienä. Sitä käytetään myös oikotienä valtatien varteen linja-autolle kuljettaessa. Kohtalo oli sovittanut onnettomuuteni linja-auton aikataulun mukaan.
Sillä hetkellä, kun putosin veden alle, kulki linja-autolta rantatietä kotiinsa Heidi. Hän näki muutaman kymmenen metrin päästä putoamiseni. Kiirehti paikalle, kahlasi syvään veteen, sai kiinni selästäni, nosti syliinsä ja kantoi kotiin. Olin pelastunut.

Laituria ei uimarantaan rakennettu. Ennen koskien valjastamista ja vesien säännöstelyä tulva olisi vienyt sen joka kevät. Enää sitä ei tarvita. Vesiheinät ovat rehevöittäneet uimarannan umpeen. Lepät ovat kasvanaeet joentörmälle tiheiköksi. Vain joki virtaa samoin kuin ennen.

Tarinamaanantai 66. aihe Laituri

torstai 4. kesäkuuta 2009

Pilven punaaja

Omenapuiden
kukat kestivät hetken
tuuliko ne vei
taivaalle pilvien taa
iltaruskon punaamaan

Kesäiltana
hento puna pyyhkäisee
pilvien reunat
sieltä siintävät muistot
omenapuunkukkien

Runotorstai ja Valokuvatorstai 134. haasteet
tanka, määrämuoto

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Kesällä kaupunkimaisemassa

Kaupunkimaisemaan kuuluu joki lähes aina. Muistelin tuttuja kaupunkeja ja vesi on tavalla tai toisella mukana kaupunkimaisemassa, joko joki, järvi tai meri. Vesi tuo oman vivahteensa kaupunkikuvaan. Turulla on histoariallinen taustansa Suomen ensimmäisenä pääkaupunkina.
Aurajoki näyttelee tärkeää roolia tässä historian kulussa. Kieltämättä joen rannat ovat kauneinta Turkua. Tämä kuvakavalkadi on muutama päivä sitten näiltä rannoilta kuvattu.

Koiranputki ei ole tämän kukan oikea nimi, mutta kutsun kukkaa siksi. Tämä ympäri Suomen levinnyt kukka kuuluu oleellisesti kesään. Sen yksinkertainen kauneus ilahduttaa minua aina.

Jalavat ovat tulleet minulle tutuiksi kymmenen vuoden Turussa asumisen aikana. Edelleenkin ihastun jalavaan joka kevät, kun se kukkii.

Villinä ja vapaana kaunistaa voikukkapenger maisemaa. Taustalla aivan kohta kukintansa päättävät punaiset ja valkoiset tulppaanit.

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Raha ei kasva puussa

Raha ei kasva puussa, se pitää ansaita, periä tai voittaa.

Kuulun kymmenien miljardien omaisuusmassan omistavaan Gates-sukuun, sen suomalaiseen sukuhaaraan. Tämä sukulaisuussuhde konkretisoitui, kun posti toi minulle kirjeen. Siinä kerrottiin, että suvun omistuksessa oleva yritys järjestelee verosuunnitteluun perustuen omaisuuttaan. Tässä yhteydessä käteisvaroja siirretään ennakkoperintönä perillisille. Suomen sukuhaarasta on arpomalla valittu yksi ennakkoperinnön saajaksi. Arpa suosi minua. Silmissäni sumeni, onnen kyyneleet nousivat silmiini. Tunsin pakahtuvani onnesta.

Muutaman päivän kuluttua sain kirjeen Suomen valtiovarainministeriltä. Ministeri onnitteli saamastani perinnöstä ja kiitti perintöveromiljoonista. Gatesit olivat suorittaneet perintöveron suoraan valtion tilille Valtiokonttoriin. Rahat olivat tulleet tarpeeseen juuri nyt taloudellisen taantuman aikana. Olin todella iloinen, että perinnön aiheuttamat verot on suoritettu.

Pankit ottivat kilvan yhteyttä, jokainen halusi sijoittaa käteisvarani ja osakesalkkuni parhaimmalla tavalla ja edullisimmin. Korkoa ja sijoitustuottoja tarjottiin toinen toistaan paremmin.
Ajattelin, että olen vihdoin elämäni kuningas, talaudellisesti täysin riippumaton. Voin matkustaa ja ostaa mitä mieleeni juolahtaa. Vapauden tunne valtasi minut. Aloitin listaukset mitä hankkisin, minne matkustaisin, niten sijoittaisin.
Ensin hoidatan itseni eli ulkonäköni kuntoon päästä varpaisiin. Uusin vaatevarastoni, sisustan kotini, hankin ylellisen huvilan Italiasta, varaan parin viikon matkan Mauritiukselle ja pyrähdän Uuteen Seelantiin. Rahojen sijoittaminen, päivieni ohjelmointi ja matkustaminen olivat nyt kokopäivätyötä.

Ystävät ja tuntemattomat ottivat kilvan yhteyttä sukulaisista puhumattakaan. Kaikilla oli joku taloudellinen kriisi meneillään. Suoraan ja hienovaraisesti pyydettiin suunnattomasta rahakasastani pientä murusta. Auttaminen olisi siunaus ja saisin kaiken hyvän takaisin moninverroin. Viimeistään taivasosuuteni olisi ruhtinaallinen, minulle vakuutettiin.
Mutta eihän siitä mitään olisi tullut, jos antaa yhdelle pitää antaa muillekin. Pyytäjät eivät vähenisi vaan lisääntyisivät. Kovetin sydämmeni enkä antanut kenellekkään. Kuulin pienen omatunnon koputuksen, mutta unohdin sen ja hautauduin raha-asioihini.

Ystävät karttelivat. Seurassa kaikki supisivat ja vetäytyivät etäälle. Tunsin oloni yksinäiseksi. Raha oli ystäväni. Sen avulla sain sisältöä yksinäiseen elämääni.
Jatkuva rahavirtojen seuranta, tappioiden pelko ja päivien sisällyksetön yksinäisyys uuvutti. Olin äärettömän väsynyt ja stressaantunut. Hain tuloksetta ammattiapua. Rahakasa painoi tonnien tavoin selkääni.

Hei, miten pääsen tästä ulos. Haluan normaalin entisen elämäni takaisin. Heräsin painajaisesta hiestä märkänä.

Raha ei tuo onnea. Sopiva määrä rauhoittaa. Puute aiheuttaa tuskaa ja kurjistaa.
Suunnaton rahamäärä ja äärimmäinen köyhyys kurjistavat ihmiselämän.
Kun saa valita, paras on kulkea keskimmäistä tietä. Liiasta kannattaa jakaa köyhyydessä kurjistuville.

Pakinaperjantai 131. haaste
Sitä en tekisi koskaan

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Syreenit ja iirikset

Tänään lähtivät omenapuiden kukat. Tuuli ne vei. Eilen jo ounastelin tapahtuvaksi, nurmikko oli vaaleanpunaisia terälehtiä täynnä. Kun saavuin illansuussa kotiin, kaikki kukat olivat lähteneet.
Uusia on jo tullut. Ihastutava tuoksu täyttää pihapiirin. Valkoiset syreenit kukkivat.

Syreenin tuoksu tuo mieleeni lapsuuden pihapiirin. Naapurissa eli toistuvan pihassa oli paljon syreenipensaita. Ne rajasivat etupihalle suojaisan oleskelualueen. Lilat syreenikukat tuoksuivat ennen juhannusta. Pensaiden lehdet olivat pehmeät ja sydämmenmuotoiset kuin nytkin.
Taloa ei enää ole ja syreenipensaatkin ovat lähes hävinneet.
Tänä kesänä käyn katsomassa mitä pensaista on jäljellä. Löytyyköhän juhannusruusuja vielä tuolta pihalta. Nekin kukkivat runsaasti isoina pensaina ikkunoiden alla.

Pari päivää sitten otin kuvan iirispenkistä ja omanapuunoksat kukkivina pilkistävät vielä mukana.













Iiriksen kukat ovat tumman samettisia, kauniita syvän lilansinisiä.