keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Tunnustuksia syksyillassa

Yönsinistä syksymaisemaa valaisevat puistolyhdyt

Lapiolla hiekkaa blogin Sirokko yllätti minut totaalisesti. En osannut odottaa tätä hienoa tunnustusta häneltä, koska en ole edes löytänyt Sirokon blogia. Näin siinä käy, kun en ole saanut kommenttilaatikkoon minkäänlaista elonmerkkiä siitä, että kaukana Algeriassa on luettu blogiani. Kiitos Sirokko, nyt olen löytänyt blogisi. Kiitos myös sanoistasi. En ryhdy enempää Jutta Urpilaiseksi, nämä kaksi kiitosta vakuuttakoot että kiitin.

Eikä tässä vielä kaikki. Sitten leimahti salamavalo Merkintöjä Melykylästä blogista Krisulta.
Ahkera ja tyylikäs-perusteilla tunnustus myönnettiin minulle. Otin nöyränä, mutta en kovin tyylikkäänä vastaan tämän tunnustuksen. Olin pukeutunut virttyneisiin farkkuihin ja Indiskasta ostettuun, monta kertaa pestyyn, harmaaseen ja helmakanttiinsa rypytetettyyn puseroon. Nyt pitäisi nousta tuolille ja ottaa tästä asusta kuva muotibloggaajien tapaan. Kiitos Krisu.

Säännöt
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan. Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat tässä.

Tunnustus pitää jakaa eteenpäin. Kliseehän kuuluu, että kaikki ovat tämän jo saaneet, minä aivan viimeisenä. On todella vaikeata. Mielivaltainen mutta perusteltu valintani osui seuraaville, joiden en luule vielä saaneen tätä. Ottakaa kuitenkin vastaan, vaikka teillä olisikin jo tämä.

Okra-blogin Helinä, blogisi on kaunis ja tunnelmallinen, valokuvat kauniita ja kuvienkäsittely hienoa. Se olisi taito, jonka haluaisin oppia.
Bohemian Itkupilli-blogin Itkupilli, blogisi on omaperäinen, Losin tunnelmaa välittävä ja rento. Valokuvien muokkaus, leikkaus ja sommittelu on omaperäisen houkuttavaa ja taiteellista.
Metsäpuutarhassa ja vähän muuallakin-blogin Kre, en jaksa kyllästyä hyvin hoidettuun puutarhaasi ja kasvimaa on todellinen taidonnäyte.
Unelmia ja onnenpuuskia-blogin Elina, kaunis blogi, kuvablogisi Suomen pysäkeistä oli hieno oivallus tallentaa maaseudun traditiota juuri tänään.
Viimeinen viides tunnustus menee kaikille niille bloggaajille, jotka käyvät lukemassa blogiani, eivätkä ole saaneet vielä tätä tunnustusta.

Tämä polku johtaa blogiini.

Lopuksi totean, että olisi aikamoisen iso ilo saada merkintä kommenttilaatikkoon niiltä lukijoilta, joista en ole kuullut mitään. Riittäisi aivan pieni tervehdys tämän blogin kommenttilaatikkoon. Tulisin mielelläni lukemaan blogejanne. Mikäli ette "omista" blogia, siitä huolimatta vinkatkaa joain itsestänne. Kiitos jo etukäteen.

19 kommenttia:

  1. Ihania kuvia syksyn pimeästä illasta! Kauniit värit. Pieni epätarkkuuskaam ei haittaa, jää vain ihastelemaan syvän sinisen ja keltaisen sävyjä.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Arleena, olen tosi onnellinen tunnustuksesta. ;)

    VastaaPoista
  3. Tuolla Minzille jo vuodattelin tänään, miten kirjoittelu on viime aikoina ollut tahmaista ja into ja ilo ovat olleet kadoksissa. Siksi olenkin hämmentynyt, että tällaisessa olotilassa saan pystin kauniiden sanojen kera. Ihan kylmät väreet menivät sanoistasi, Arleena! Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Jätän nyt merkin, ainakin tänään. Kyllähän minäkin kaikki päivityksesi taidan lukea. kauttasi olen myös löytänyt muita ihania blogeja.

    Kiitos kylpyhuonevinkistä. Nuo telineet näyttävät siltä, että voisivat läpäistä seulani. Arveluttaa tosiaan se reikien poraaminen laatan saumoihin. Samovat tosin, että jos ruuvin reikään truuttaa silikonia, niin ongelmia ei pitäisi tulla.

    VastaaPoista
  5. katriina,
    huomasin kätteni vavisseen, kun pimeänä iltana kuvailin. Ei pelosta kuitenkaan ehkä tallainen ohimennen näpsäytys. Mutta minustakin ne eivät haittaa "sinisessä tummuudessa", voi olla, että tärähdys on pikantti tunnelman lisääjä.

    VastaaPoista
  6. itkupilli,
    Ole hyvä, mukava kun sain antaa tämän.

    Kuusirannan emäntä,
    Samoin minä ihastelin kasvimaatasi, minulle tuli vesikielelle, kun katsoin satoasi.

    sanni,
    kiitos puumerkistäsi, mukava kun olet käynyt täällä.

    VastaaPoista
  7. Todella hienot ja tunnelmalliset iltakuvat. Tunnelma vaatiikin vähän pehmeyttä. Hyvä ettet pudonnut Aurajokeen!

    VastaaPoista
  8. Hallatar, sanos muuta. Hesarissa pikku-uutisessa kerrottiin, että häntä oli verrattu Sarah Painiin. No ei tietenkään ideologian perusteella, vaan ilmeisesti joidenkin muiden ansioiden.

    Laskekaamme me täällä Suomessa kaikki tämä tapahtunut kokemattomuuden piiriin.

    VastaaPoista
  9. Leijonainen, voi kiitos. No kyllä se aivan vähällä oli etten pudonnut. Muistat varmaan miten paljon vettä siellä loiskuaa. Jos olisin pudonnut olisin varmaan uponnut kuin kivi syvälle pohjaan saakka.
    Naurua ..... piritys alkoikin heti aamusta. Leijonainen sinulle kanssa tämä pysti, mutta olet sen jo saanut, joten ajattelin, ettei enää mahdu lisää.
    Yritän kävellä rannoilla varovasti, enkä peruuta kovin paljon taaksepäin kun puiden latvoja kuvaan (etten plumsahda).

    VastaaPoista
  10. Hallattaren kommentissa oli harmittava kirjoitusvirhen pitää olla

    Sarah PALIN Alaskan kuvernööri

    VastaaPoista
  11. Kiitos Arleena tunnustuksesta, olen oikein otettu ja onnellinen. Etenkin kun mainitsit rakkaan pysäkkikatosblogini :-)

    VastaaPoista
  12. Ihana kuva etenkin tuo alin - niin syksyinen, rujo tunnelma.

    VastaaPoista
  13. elina,
    mukavaa päivänjatkoa sinnepäin

    elegia,
    kun kamera tärähtää ja kuvaus on iltakävelyllä tapahtuvaa hetken oivallusta, tähtäykset vähän spontaanisti, näyttää tulevan kuvaan sitä särmää

    VastaaPoista
  14. Nyt tulee pokaali vastavuoroisesti tänne :)

    VastaaPoista
  15. Kre, kiitos tunnustuksesta. Laitan sen palkintokaappiini muiden joukkoon, mutta muistan, että tämä oli sinulta.

    VastaaPoista
  16. Metsäpuutarhasta johti polkuni tänne!

    VastaaPoista
  17. Kiitos vapulis, tervetuloa uudelleen.

    VastaaPoista