keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Pakkasen puuhia

  Pakkanen poikineen marssii rivissä ja  puhaltaa hyisen jäähunnun jälkeensä

 
 
Pakkasherra on leikkinyt vedellä ja tällaista jälkeä siitä syntyy..

^~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~^
Makroviikot 49. haaste = Pakkanen

tiistai 28. helmikuuta 2012

Lumiveistoksia

  Lumenveiston SM-kilpailun voittajateos  Kuuletko soiton. Voittajakolmikko on Kouvolasta





 
Olin paikalla lauantaina, kun veistoksia viimeisteltiin. Osa oli vielä kesken, kun kuvasin niitä.
Kilpailun teemana oli Luonto soi  ja veistoskilpailu toteutettiin keskellä kaupunkia kävelykadulla, joten kaupunkilaiset pääsivät mukaan jo työvaiheessa seuraamaan veistosten syntyä.
Kisojen ohessa kaupunginkirjaston eteen veistettiin kaupunkilaisten yhteistyönä maailman pisin lumiharmonikka, pituutta on 30 metriä. Myöhemmin selviää pääseekö harmonikka Guinessin kirjaan.
Tapahtumaan saivat myöst lapset ja nuoret osallistua veistoksillaan.
 Kalevalanpäivänä liehuu lippumme sinitaivasta vasten.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Lempijuttu - Runo haasteeseen























Kukat ovat lempiasioita,
nyt on tulppaanien aika.

*******************
Mustaa ja valkoista 106. haaste = LEMPI -kukat  

*******************

Usva lähetti runohaasteen aiheena

MUISTO


Tuoksut tuomen, sateen, kesämansikoiden,
kiurun laulu, pääskyjen liito,
joen tyynellä pinnalla sudenkorentojen kiito.
Elämän sielu on muistojen.
 

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kevät

 Omenapuun kevät.
Vaahtera, pihlaja, valkovuokko ja helmihyasintit kevään ensimmäisiä.

*****************
Värikollaasit 71. haaste = Kevät

lauantai 25. helmikuuta 2012

Konsertissa


Tänään nautin Kokkolan Talviharmonikan konsertista,, joka kantoi nimeä "Suuri Viihdekonsertti", se oli nimensä arvoinen.  Orkesteri Guardia Nueva johtajanaan Raimo Vertainen tulkitsi upealla tavalla tangoja. Juontajana oli Anna-Liisa Tilus.
 
Solisteina Angelika Klas, Pasi Kaunisto ja Jonna Poikkijoki. Erityisesti pidin Jonna Poikkijoen tulkinnoista. Angelika Klasin esittämä Maria oli koskettava ja vetoava.
Kun Pasi Kaunisto lauloi Lakeuden kutsun, kolahtivat sanat minuun hyvin omakohtaisesti. Juuri niin olen kiertänyt  sinne tänne kauas pois, kuitenkin mielessäni kotiseudun kutsu ja lopulta paluu takaisin..


Lakeuden kutsu  You Tubesta tallennettuna myös teille kuunneltavaksi linkin takana. Tallenteen osuvat pohjanmaalaiset kuvat uppovat kuuntelijaan ainakin minuun. Muistot palaavat kauas taakse, samoin herkistyin myös konsertissa.
Musiikilla on todella mahtava voima, se koskettaa.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Onnellinen mies


Akseli on onnellinen mies, joka elämänsä aikana ei ole mielestään kokenut suuria vastoinkäymisiä eikä pieniä takaiskuja. Ne Akseli osaa kääntää aina voitokseen. Kun vaimo joskus tuhahtaa, miten voitkin olla noin sinisilmäinen. Akseli vain vastaa, ruusunpunaisten silmälasien läpi näkee kaiken paremmin.

Eräänä hyvin pimeänä lokakuun iltana Akseli ajeli hyräillen kotia kohti. Yhtäkkiä, ennalta arvaamatta syöksyi iso uroshirvi tielle. Akseli yritti jarruttaa, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Hirvi lysähti auton konepellin päälle ja jäi siihen makaamaan. Airback laukesi  ja Akselilla oli vaikeaa saada puhelin käteensä. Hän onnistui kuitenkin. Poliisit tulivat tuota pikaa paikalla ja kyselivät, kuinkas täällä jaksetaan.  Akseli hätäili, miten hirvelle on käynyt, elääkö vielä.
Auto meni lunastuskuntoon. Akseli ei ollut moksiskaan. Hyvä, että kolari sattui, olikin jo aika vaihtaa vanha rötiskö uuteen, Akseli lohdutteli sairaalapetistä huolestuneita ystäviään.

Toinen tapaus sattui kylmänä pakkasyönä.  Ulkoa kuuluva ritinä herätti Akselin kesken makeinta unta. Akseli riensi ikkunaan, varastorakennus oli ilmiliekeissä. Akseli näppäili  hätäkeskukseen, saisiko palokunnan paikalle täällä palaa. Pillit ulvoen punaiset autot kiitivät pihaan. Mitään ei ollut enää tehtävissä paitsi jälkisammutus.
Vaimo laskeskeli, mitä kaikkea varastopalon mukana meni.  Polkupyörät, sukset, piironki, kaksi pakastearkkua täynnä syksynsatoa, takkapuut, talon työkalut ja lumikolat.
Akseli toppuutteli, älähän nyt murehdi. Onhan meillä vakuutus, joka korvaa. Rakennan uuden ja isomman. Myöhemmin Akselille selvisi, että varastorakennus oli alivakuutettu. Väliäkö sillä, sehän oli jo loppuunkulutettu.

Kuten meille kaikille niin Akselillekin sattui  pieniä takaiskuja.  Akseli oli jo yli kaksikymmentä vuotta käyttänyt samanmerkkistä keltaista vessapaperia. Se oli kaikkein parasta, kestävää, pehmeää ja sillä pyyhki hyvin. Kunnes eräällä kauppareissulla Akseli jähmettyi vessapaperikasojen äärelle. Hän seisoi kymmenen minuuttia etsien katseellaan sitä ainoaa oikeaa keltaista vessapaperia.  Ei sitä ei ollut.  Akseli oli vaikean valinnan äärellä. Oli vain valkoista kaksin-, kolmin- ja nelinkertaista.  Tuumailun jälkeen Akseli ajatteli, että nelinkertainen on lähinnä entistä paperia.
Vaimo ilahtui kovin, vihdoinkin  saatiin valkoista vessapaperia. Se sointuu niin hyvin vessan valkoisiin kalusteisiin. Akseli oli hieman hiljainen eikä ottanut osaa tähän iloon. Kun hän ensimmäisen kerran käytti  nelinkertaista, se tuntui ihan yhtä hyvältä kuin vanha keltainen.  Kolmannen kerran jälkeen Akselin oli pakko myöntää, että keltaisen loppuminen olikin hyvä asia.  Nyt Akseli ostaa seuraavat kaksikymmentä vuotta parasta nelinkertaista ja valkoista vessapaperia.

Akseli on onnellinen mies, joka muuttaa onnettomuudet epäonnettomuuksiksi. 

torstai 23. helmikuuta 2012

Lasia

 
Lauantain kirpputorikierrokselta ostin kaksi vihreää maljakkoa. Ne ovat Riihimäen  Lasin tuotantoa, designer Tamara Aladin.  Tarkastin kotona lähemmin  ostoksiani ja varmalta näyttää , että matalampi, vekitetty  on Aladinin. Toisesta maljakosta en ole varma, tietoja en löytänyt netistä. Jos joku tietää, onko kyseessä Aladin tai joku muu, olisi mukava saada siitä vinkkiä tänne.  Olisiko Helena Tynell ?

Ylimmässä kuvassa vasemmalta lueteltuna lasiomena, tekijä tuntematon,  Amber maljakko Erkki Siiroinen, lasipullo Lasisirkus,  sininen maljakko Tamara Aladin ja viimeisinä  vihreä maljakkot  suunnittelija epävarma  sekä Carmen maljakko.

Lasia on myös rikkoontunut. Muutossa särkyi olohuoneen kattovalaisin, 70 cm korkea  lasimaljakko,  halkaisijaltaan 40 senttinen lasivati ja valkoinen kivitavaraa oleva vati.
Olin ilmoittanut Tryg-vakuutusyhtiölleni  ennen muuttoa muuttopäivän. Kotivakuutus korvaa vain, jos muutosta on ilmoitettu etukäteen. Valaisimesta otin jopa valokuvan rikkoutuneena. Kuinkas ollakaan en löytänyt  tätä kuvaa enää. Olinko vahingossa tyhjentänyt kameran  ja tämä kuva oli siirtämättä.
Vahinkoilmoitus oli mielessä monta kertaa, kunnes maanantaina istuin koneelle ja täytin Trygille sen. Lisäsin kuvan valaisimesta ehjänä, selostin rikkoutumiset ja kerroin hintoineen vaadittavat tiedot.
Kun keskiviikkona avasin sähköpostin, siellä oli Trygiltä postia. Olemme korvanneet teille ilmoituksenne mukaan omavastuun (170€) vähentäen  vahinkosumman.
Nopeaa ja joustavaa toimintaa.  Nettiasiointi näyttää olevan todella tehokasta.
Tässä kuva rikkoutuneesta valaisimesta.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Kuva kuvasta

Nappisilmä poseeraa ja tottuneesti. pysyy paikallaan.
Tuo suu ja pikimusta nenänpää - voiko olla somempaa.
 Huovan uumenista kurkistaa söpöläisen söötti pää.
Tasa-arvo toteutuu, kun kahteen kuvaan söpöläinen ikuistuu.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Lumen tarinoita

Lumi on ajankohtaisen polttava asia nyt. Moni saattaa toivoa, että lumet voisi polttaa tulitikun raapaisulla. Se olisi helppo ratkaisu. Tosiasia on, että Suomessa on lunta liikaa. Sitä aurataan vuorokauden ympäri, pudotetaan katoilta, ajetaan merenrantavesiin ja jättömaille
Tänään kaupungilla olin varovainen, katselin katonreunoja ja yritin olla liukastumatta pahkuraisilla ja liukkailla jalkakäytävillä.
Kävelykadulla pysähdyin ihmettelemään. Valkoiser isot lumikuutiot reunustivat kävelykatua ja lisää kuutioita oli tulossa.  Tämä on oiva idea pakata lunta, kun sitä on liikaa. Kuutiot raikastavat koko katunäkymän.  
Mutta ei tätä ideaa ole ajateltu, vaan aivan muuta on tulossa.
Kokkolan kävelykeskustassa on Lumiveiston SM-kisa 23.2-25.2.  Saamme siis iloita lumiveistoksista kevääseen saakka.   
 Ison purjeen alta pilkistää sinivoittoinen juliste. Kokkolan Talviharmonikka on parhaillaan menossa, 19.2-26.2.  
Purjeen merkitys ei ole minulle vielä täysin avautunut. Ehkä se symbolisoi Kokkolaa merikaupunkina.
Lumikuutiot  sopivat todella hyvin ja veistoksinakin niistä lienee iloa.  

Tämä on muotti, johon lumi pakataan,  tiivistetään kestäväksi kuutioksi ja veistetään ja muotoillaan kisoissa.

Viime viikon torstaina hämmästelin kattoräystäiltä roikkuvaa lunta. Näytti vaaralliselta ja alas rojahtamisen vaara oli jo lähellä. Jäin odottelemaan lumimiestä. Eikä kulunut kuin reilu päivä, niin lumimies seisoi nosturin nokassa ja lumet saivat kyytiä. Alhaalla jylläsivät traktorit ja samantien kuljettivat lumet meren rantaan.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Kirjat






























Tämä haaste vaatikin hieman pohtimista. Yritin etsiä oikeaa katunumeroa, eihän sitä löytynyt. En oikeastaan etsinyt, ajelin vain pisimmän kadun päähän, oli sen päässä asioita hoidettavana.
Seuraavaksi aloitin kirjojen inventaarion. Kiitos haasteesta, nyt on kirjat laskettu.
Tässä on pieni otos kirjoista ja niitä on 105, kun lasketaan kirjat joiden selkämys näkyy.  Jos saatte enemmän kuin minä, valitukset saa toimittaa minulle kommentointilaatikossa. Yritän korvata jotenkin virheeni, jos niin on käynyt.


sunnuntai 19. helmikuuta 2012

lauantai 18. helmikuuta 2012

Sano se kukkasin





Kun olette siemaisseet iloista kukkaenergiaa mielen täydeltä, kirjoitan muutaman rivin.
Kävin tänään kirppareilla. Löysin  kaksi Tamara Aladinin vihreää maljakkoa. Ja ostin ne yhteensä 21 euroa.
Kuvasin lumimiestä työn touhussa. Hän pudotteli nostokurjen korissa turvallisesti seisten roikkuvat räystäslumet naapuritalosta. Olin katsellut niitä jo pari päivää peläten vahinkoa. Laitan kuvakertomuksen myöhemmin, nyt en tähän kukkailoon sekoittele muuta.


Paitsi yksi iloinen asia vielä, sain tämän ihanan tunnustuksen jokin aika sitten Mimiltä. Kiitos paljon, nämä toivotukset piristävät aina. Ne kertovat, että meitä ystävyksiä on paljon, vaikka emme ehdi aina kommenttilootaan vinkkaamaan. Tunnustan huonouteni tässä asiassa. Luen, mutta kommentointi jää usein tekemättä. Anteeksi ja kiitos kaikille lukijoilleni. Lähetän teille jokaiselle  (vaikka saisi vain viisi valita) lukijalle tämän tunnustuksen. Ilman teitä ei olisi blogianikaan. Iloista kevään  odotusta kaikille.    

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kävelyreitillä

Ulkona oli sopivasti pakkasasteita ja tuulesta ei tietoakaan. Tämä on talven parasta aikaa, ajattelin  lähtiessäni pienelle kävelylenkille. Pujahdin harvoin kulkemalleni puistotielle, edessäni kohosi huurteinen mäntymetsikkö. Metsikön takaa pilkisivät valkoiset rakennukset. Olin Katariinan kalmiston  edessä, se rakennettiin 1700-luvulla. 
Kalmisto otettiin käyttöön vuosina 1710-11 ruton raivotessa. Tuolloin vainajia ei voitu haudata kirkon läheisyyteen. Nykyiset hautakammiot rakennettiin 1750-luvun puolivälissä.  Paikan  perustamisesta on vierähtänyt jo yli 300 vuotta.

 
Kuljin lähemmäksi, alue ja sen rakennukset hahmottuivat paremmin eteeni. Valkoiset, kiviaidan rajaamat rakennukset näyttivät moderneilta iästään huolimatta.

Kun syksyllä ja talvella 1710–1711 rutto raivosi maassamme, esivalta kielsi tuon vanhan tavan, jonka mukaan ruumiit haudattiin kirkkoihin. Kaupungeissa ne oli vietävä tullien ulkopuolelle ja haudattava syvälle maahan.

Vuonna 1772 uusi ruttoaalto uhkasi maata ja hallitus valitsi kenraali Ehrensvärdin ryhtymään suojelutoimenpiteisiin. Hän toisti kiellon, joka koski kirkkoon hautaamista, ja niin päätettiin siirtää kaikki ruumiit, jotka oli haudattu kirkkoon, syksystä lähtien Kolumäellä olevaan hautausmaahan. Suuruudeksi määrättiin säännöllinen nelikulmio, joka oli 15 syltä leveä ja 28 syltä pitkä.

Kun mäellä oli runsaasti kiviä, rakennettiin niistä kunnollinen kiviaita paikan ympärille. Aidan korkeus oli 10 korttelia eli 1,5 metriä. Se valmistui alkukesällä 1779.


Antti Chydenius laati ehdotuksen hautakammioiden sijoittamisesta pitkin hautausmaan ulkoreunoja ja niiden koosta mahdollisimman suuren yhtäläisyyden aikaansaamiseksi. Raatimies Juhana Rahmin hautaa oli pidettävä mallina. Ehdotus hyväksyttiin ja sitä noudatettiin paikkaa järjestettäessä. 

Nämä hautakammiot ovat edelleenkin tässä kalmistossa, kuten ne aikoinaan on suunniteltu ja rakennettu.
Kalmistoa ei enää käytetä, se on historiallinen muistomerkki  1700-luvulta. Seisahdun porttien eteen, koskematon lumi peittää koko alueen, yhtäkään jalanjälkeä ei näy.  
Kuljen eteenpäin ja korviini kantautuu iloinen mekastus. Abien penkkaripäivä on meneillään . Kuorma-autojen letka kiertää kaupunkia, nuoret ovat elämänsä edessä. On mietittävä mihin suuntaan jatketaan. Elämä odottaa.    

Kursiivilla olevat tekstit on lainattu  Kokkolan seurakuntayhtymän sivuilta.