perjantai 9. toukokuuta 2008

Aikaisin aamulla

Toukokuu on vuoden kaunein kuukausi. Ainakin tänä aamuna kaikki näytti siltä. Tätä kauniimmiksi eivät piha ja maisema voi enää muuttua. Aurinko, tuo ihana taivaankappale, kultasi koko tienoon. Raikas, hento keväänvihreys täytti koko pihapiirin silmänkantamattomiin.
Koko lintuarsenaali oli virittäytynyt laulukuoroon. Satakielet, laulurastaat, sirkut, tiaiset osallistuivat kuorolaulantaan.

Naapuripihan jalava on aukaisut lehtinuppujaan ja ne näyttivät olevan jo puolitiessä matkallaan täyteen vihreyteen.

Olisi hauska heittäytyä norjanangervon kukkamereen. Houkuttelevalta se näyttää.

Tuomi kukkii nyt. Sen huumaava tuoksu täyttää pihan. Tuoksut kuuluvat kukkien maailmaan ja sieltä löytyvät kuuluisien parfyymien tuoksut.

Seuraavaksi odotetaan koristeomenapuun kukkien avautumista. Kukkien pulleat tumman pinkit nuput ovat ihailun arvoisia.

10 kommenttia:

  1. Jokainen aamu pitää sisällään yllätyksen. Kuinka ihanaa aikaa kevät onkaan.

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka pitkällä kevät siellä on, meillä on vielä niin pieniä silmuja. Tuoksuu jo keväälle kylläkin.

    VastaaPoista
  3. On se kevät aina yhtä suuri ihme. Jotenkin maisema tuntuu täydemmältä, kun se hiljalleen saa lehdet peitokseen. Tänäänkin aurinko aikoo paistaa. Huomenta, Arleena :)

    VastaaPoista
  4. magi,
    kesäaamut ovat päivän parhaita, kasteenraikkaus vielä ilmassa

    tiiu,
    olen tosiaan onnellisessa asemassa, että saan aloittaa Suomen kesän ihan ensimmäisten joukossa

    elegia,
    keväästä kesään se kaunein aika ja se vihreys on juovuttavaa
    juu, paistaa täälläkin lämmin päivä tulossa
    Vihreän aurinkoista viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
  5. Alkukesää ei voita mikään! Kaikki tuo vihreys ja kukinta yhtä aikaa. Sinulla on ihana piha, isoja puita ja kukkivia pienempiä puita muista kukista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  6. Voi kun siella on niin kaunista ja vihreaa!

    VastaaPoista
  7. Joko teillä tuomi kukkii? Katselin äsken koiralenkillä, että tuomissa on pieninä neulanpään kokoisina nuppuina vasta kukat ja nekin siis aivan aurinkoisimmilla paikoilla. Toukokuu ON ihana kuukausi. :)

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka kesäisen näköistä teillä jo on! Katselin juuri tuuhettuvaa koivikkoa aamukävelyllä ja sanoinkin lenkkikaverilleni, että kauneimmillaan se on nyt. Lehdet ovat lähinnä limenvihreät ja aurinko vielä kuulsi kauniisti läpi - kesällä lehvästö on jo tummaa...

    VastaaPoista
  9. katriina,
    puiata pidän tosi paljon, ne ryhdittävät maiseman

    VastaaPoista
  10. susa,
    vuoden kaunein aika on täällä, paratiisimainen tunnelma

    krisu,
    juuri hain maljakkoon tuomen oksan, näytti kuin kukkatertyn kärki olisi hiukan saanut kylmää, mutta parhaassa kukinnassa on. Tuoksu on aivan huumaava

    inkivääri,
    eikö olekkin koivumetsässä pehmeä tuoksu

    VastaaPoista