torstai 1. toukokuuta 2008

Luontoretki piknikillä

Pakkasin eväskoriin salaattia, voileipiä, jälkiruuaksi briejuustoa ja tuoretta ananasta. Tietysti kahvit termariin. Suuntasimme kevään kohinan ja lintujen laulumusiikin keskelle luontopuistoon.

Mietoisiin Kone Säätiön omistamaan Saaren kartanoon ja sen lähialueille olimme suunnitelleet retkeä. Emme ole aikaisemmin käyneet siellä, Kustavin tietä no 192 löysimme hyvin perille. Kartanossa kiertelimme sen pihapiiriä. Ylväät vanhat tammet vartioivat keltaista päärakennusta ja punaisia piharakennuksia.

Pihamaa oli kokonaan keltaisten tähtikukkien peitossa, keltaisen lomaan oli ripoteltu lilaa kellokukkaa.


Keltainen ja lila, ihana väriyhdistelmä. Nämä kukat olivat levittäytyneet viereiseen luontopuistoon saakka.

Mietoistenlahden lintuvesialue on luontopoluin varustettu. Alue on n 5,1 km2 ja se on Natura suojelukohde. Polut johtavat merenlahden läheisyyteen, joka on juuri nyt aina toukokuun puoliväliin saakka muutto- ja vesilintujen levähdys- ja pesimispaikka. Alueella on useita lintutorneja, joista lintujen seuraaminen onnistuu hyvin.

Valkovuokot ovat juuri nyt täydessä kukassa ja isot valkovuokkoalueet levittäytyivät polun notkelmissa. Korkealla ikihongan runkoa naputteli palokärki, ilman kiikaria sitä ei voinut nähdä.

Lintujen liverryksessä kuljimme metsässä, joka oli kuin salaperäinen satumetsä.

Sammal peittää sametin lailla kivien kovaa pintaa ja kiipeilee kannon uumeniin.

Jäkälän peittämä puu näytti kuolleelta, kelottuneelta, mutta elossahan se oli. Oksat pukkasivat lehtisilmuja. Ikä se harmaannuttaa puunkin kauniisti.
Piknikin nautimme ylellisessä luonnon muovaamassa maisemassa, joka voittaa hienoimmankin ravintolamiljöön.

11 kommenttia:

  1. Ihastuttava kohde vapunpäivän ulkoiluun! Uskomattomia nuo lilat kellokukat keltaisella kukkamatolla, enpä ole vastaavaa koskaan nähnyt. Kiitoksia pienestä kierroksesta!

    Ihmettelen aina luonnon erilaisuutta eri puolilla maata. Mutta nyt ainakin on aurinko hellinyt huhtikuun lopussa tasapuolisesti etelästä pohjoiseen.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, sielu lepäsi niitä katsellessa. Kyllä luonto järjestää sellaiset puitteet ettei niihin mikään lavastus pysty. Energiaakin tuli varmaan huomaamatta?

    VastaaPoista
  3. katriina,
    eipä prempaa valintaa olisi voinut olla, tuolla käydään vastakin

    tiiu,
    luonnossa likkuminen rentouttaa ihmeesti, mieli puhdistuu ja sitä energiaa saa taas jaksamiseen

    VastaaPoista
  4. Oi, olen kade. Miten ihana retkikohde! Kuvasi ovat satumaisia.

    Alkoi tekemään mieli kuohuviiniä, jota taidan hommata lauantaiksi, koska vapunaatto, huominen ja lauantai vierähtävät työssä.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania kuvia Arleena :)

    VastaaPoista
  6. Piknik! Loistava tapa rentoutua perheen kanssa. Kivat kuvat ja maisemat.

    Krisu

    VastaaPoista
  7. sanni,
    kuvat välittävät tunnelman, mutta vain osaksi, paikanpäällä luonnon kauneus on täydellistä

    susa,
    kiitos

    krisu,
    piknik luonnonhelmassa on ihana tapa nauttia sekä ruuasta, seurasta että luonnosta

    VastaaPoista
  8. Mahtava paikka ja niin kesäistä!

    VastaaPoista
  9. Keltainen kukkamatto on käenrieskaa ja lila kiurunkannusta. Hieno retkikohde.

    VastaaPoista
  10. tuike,
    käymisen arvoinen paikka todellakin

    helmi,
    kiitos kasvitunnistuksista, ajattelinkin että pitää etsiä niille nimet

    VastaaPoista
  11. Kiitos kivasta retki-vinkistä! Kuvat olivat todella kauniita. Kevätterveisin, Päivi

    VastaaPoista