sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Kevään tilannekatsaus

Sateinen ja harmaa päivä tänään. Juhlallinen otsikkoni kertoo, että esitän tilannekatsauksen kevään etenemisestä. Tosin tämä katsaus on pintapuolinen eikä ole kaikenkattava, vain pieni otos pihapiiristämme.

Koristeomenapuun lehti- ja kukkasilmut ovat täyteläisen pulleat. Ne odottavat ilmojen lämpenemistä ja sen jälkeen pinkki kukkameri valtaa pienet puut ja mehiläisille riittää uurastusta mettä kerätessään.

Kirsikkapuu, oikeastaan se on roteva pensas, pullistelee myös silmujaan. Kukka-aihiot puhkeavat toukokuun alkupuolella, jos lämpimät säät sallivat.

En keksi mitään aasinsiltaa, jota pitkin kävelisin tästä tämän päivän ruokapöydän ääreen.
Raportoin täältä tavarakasojen keskeltä seuraavan tilannekatsauksen.
Kuten kaikki lukijani tiedättekin, meillä ruuanvalmistus on tilapäisesti micron ja vohveliraudan varassa. Tänään käytimme taas molempia. Pääruokana olivat lämpimät voileivät ja salaatti.

Jälkiruokana vohveleita, joiden seuraksi pakasteesta sulatettuja vadelmia ja mustikoita.
Loraus Flora-vaniljakastiketta päälle. En vaivautunut etsimään vatkainta, joten kastike oli kastiketta eikä vaniljavaahtoa.

Ja tilannekatsaus jatkuu. Tänään sunnuntaina kello 15.00 soi puhelin. Tuntematon, mutta nimensä maininnut henkilö, soitti kysyäkseen, onko meille toimitettu uuni.
Mieheni oli hiukan ymmällään tästä ylenpalttisesta huolenpidosta ja mainitsi, että kyllä uuni on eilen toimitettu ruokailuhuoneen lattialle. Oliko tässä jotain epäselvää.
Ei ollenkaan, varmistettiin vain, kun teille tuli uusin malli 2008 Siemensiltä ja käyttämässänne liikkeessä ei sitä vielä ollut, niin me toimitimme sen teille heidän puolestaan.

Uskomatonta palvelua, olen ikuisesti kiitollinen tästä hienosta tavasta hoitaa mallin uusin versio juuri meille. Jos meille olisi sysätty liikkeestä vm-2007, emme olisi ehkä edes sitä huomanneetkaan ja olisimme olleet ihan tyytyväisiä.
Kuka vielä väittää, että kodinkoneliikkeistä ei saa palvelua. Olen oikeasti hämmentyneen mykistynyt. En osaa hahmottaa, että kenelle nämä kiitoskukat pitäisi ojentaa.

11 kommenttia:

  1. Suomi on pitkä maa - jos nämä kuvat tosiaan oli tältä keväältä. Täällä oltiin vielä pilkillä tänään ja lumi peittää maan...

    VastaaPoista
  2. Tuike,
    kyllä tänään pienessä tihkusateessa otin nämä kuvat
    ruusukuva on otettu viime kesänä pihapenkistä

    Nautiskelemme täällä sitä kesää noin kuukauden verran enemmän kuin muualla.

    VastaaPoista
  3. Okei, uunia ei taatusti ole ostettu Geella-alkavasta kodinkonejatista!

    Ihanan kevaisen nakoista teilla siella! Olenko ymmartanyt oikein, etta asut lounaisrannikon suunnilla?

    VastaaPoista
  4. Nanna,
    Asun täällä Suomen lämpimämässä lounaiskolkassa, jossa saa nauttia kesästä pitempään. Mutta eteneehän tämä ilmaston lämpenemisen aiheuttama virtaus toki pikkuhiljaa täältä muuallekin Suomeen.

    VastaaPoista
  5. On se kevät teillä jo pitkällä! Ja tosiaan hyvää palvelua olette saaneet:)

    VastaaPoista
  6. Tulin taskulta kurkkimaan teidän kevääntulotilannetta!!!=O)
    Hyvältä näyttää,aivan niin kuin nuo vohvelitkin!!!
    Ihan tässä rupeaa suu napsaamaan ja ajatuksiin ryömii toive,josko meilläkin vaikka tänään
    iltasella herkuteltaisiin vohveleilla tai lättysillä!!!
    Nuuhkutellaan kevättuoksuja ja mittaillaan silmujen pullisteluja!!!
    Kohta jo vihertää!!!=O)IHANAA!!!!

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia tosiaan. =)

    Ja uuni on upea!
    Ihan pikkusen olen suorastaan kade! =)))

    VastaaPoista
  8. Tässä sumussa ei edes tunnista, mikä vuodenaika täällä on. Lounaiskolkka taitaa olla aika kivaa seutua...ja siellä saa hyvää palvelua!

    VastaaPoista
  9. magi,
    tänään oli suisen kosteaa...... kesä tulee ja varmasti..

    essuntasku,
    vohvelit maistuivat jotenkin keväisenkesältä

    hallatar,
    voi uunin käyttöohjeissa oli monta hyvää niksiä paistamiseen ja grillaamiseen, kirjoittelen niitä jossain vaiheessa tänne, kun kokeilen niitä
    saat sitten kokeilla :)

    katriina,
    lämmintähän täällä on aikaisemmin kuin muualla. Hyvää palvelua satuimme saamaan... sattuu joskus toisinkin

    VastaaPoista
  10. Voi miten piristävä tuo uuni-juttu! Meidän jäyhälässä!? Loistavaa! Kyllä nousi hymy huulille :)

    VastaaPoista