tiistai 29. huhtikuuta 2008

Kirja haasteena

Melukylän Krisulta löysin kirjahaasteen. Tämä olikin tervetullut vastattavaksi. Kirjahylly kirjoineen pullistelee tässä työpöytäni välittömässä läheisyydessä. Kättä ojentaen saan kirjan käteeni. Vähän kuitenkin etsin silmillä haluaamaani, vihreän köynnöskasvikuvioinnin peittämää kirjaa. Olisiko tuo kasvi klematis, joka on kietoutunut punoksen tavoin köynnökseksi. Kukkia siinä ei ole, ne olisivat helpottaneet tunnistamista.

Haaste kuuluu näin.

1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä.

2. Avaa kirja sivulta 123.

3. Lue kuudes lause.

4. Kirjoita se blogiisi ja kerro kirjan nimi ja kirjailija.

Kukaan ei myöskään kiittänyt työrauhasta,
kuuluu kuudes lause.
Ulkoministeriön tunnollinen virkamies Kalervo on joutunut eläkkeelle eikä osaa luopua entisestä työpaikastaan. Hän palaa työtoveriensa kiusaksi milloin milläkin syyllä entiselle työpaikalleen, kunnes hänelle hankitaan "häätö" eli vahtimestarin tehtävänä on ohjata hänet ulos häiritsemästä. Tämän "häädön" aikaansaanut virkamies tunsi, että kukaan ei myöskään kiittänyt työrauhasta.


Kirja on Suistola, kirjoittanut Pirjo Hassinen. Sain kirjan joululahjaksi. Kirjan henkilöprofiilit ovat erikoisen erilaisia ja ihmissuhteet samoin. Kerronta on tiivistä tunnelmaa tihkuvaa ja aistivoimaista. Jollakin tavalla kuin söisi mehukasta voimakkaan oranssia appelsiinia.

Nappaa tästä haaste, jos haluat.

5 kommenttia:

  1. Olipa hauska haaste, taidan napata!

    VastaaPoista
  2. Hauskaa vappua ja ehkäpä nappaan haasteen tulevaisuuden varalle!

    VastaaPoista
  3. Hauskaa vappua. Kirja esittelysi oli sen verran vetävä, että kiinnostus heräsi, taidanpa lisätä luettavien listaan.

    VastaaPoista
  4. Hauskaa Vappua sammakko, inkivääri, magi ja tiiu.

    VastaaPoista