perjantai 18. tammikuuta 2008

Peltipurkeissa on vetovoimaa

Helsingin Sanomien Koti Tyyli-sivuilla oli artikkeli Peltirasioiden taivas. Jutun innoittamana tein kaksi päätöstä.
Käyn hetimiten aikatauluni puitteissa katsomassa museokahvilan Wanhanajan puodin peltirasiakokoelmaa ja tietysti samalla kahvilla.


Tarkastan heti oman peltipurkkikokoelmani. Pikainen tarkastus osoitti, että minulla on kolme peltistä kahvipurkkia.
Vanhin on perityn jäämistön pientavaroista löytynyt Katrina-kahvipurkki, sen jälkeen Gustav Paulig-kahvipaahtimon purkki, joka ei ole kovin vanha, ja kaikkein tuorein valkoharmaahopea-värinen Marimekko-purkki.
Katrina-purkissa säilytetään jääkahvia, Pauligin purkissa espressokahvia ja Marimekko-purkissa jokapäiväistä Presidentti-suodatinkahvia.

Vaatimaton kokoelma, mutta alku kuitenkin. Päätin, että en enää heitä mitään keräämisenarvoista peltipurkkia roskiin. Aloitanko siis keräilyn? Tämä vaatimaton kokoelmani kätkee taakseen kaakao- ja teepurkit. Ne ovat kaupan pakkauksissa, eivätkä sinänsä tarjoa näkemyselämystä. Kokoelmani on vielä katseen tavoittamattomissa eli keittiökaapin oven takana ja kaapin ensimmäisellä alimmalla hyllyllä.
Kunhan saan kevään aikana uudet keittiökaapistot, sijoittunevatko edelleen oven taakse, luulen niin.

Nyt nautitaan iltakahvia tietysti Presidenttiä.

4 kommenttia:

  1. Jostakin syystä olen aina ollut heikkona peltipurkkeihin - suuriin ja pieniin, uusiin ja vanhoihin, mutta aina värikkäisiin. Joku väri tai kuvio tai tunnelma, muisto, saa minut helposti ostamaan peltipurkin... Päälle tulee vielä jokunen peritty, niinkuin nyt mummon nappipurkit, jotka eivät onneksi olleet muita kiinnostaneet.

    VastaaPoista
  2. Ehdin jo ajatella, etten yhtään pidä peltipurkeista, mutta sitten huomasin, että ostin muutama viikko sitten neliömäisen punaisen suklaarasian vain siksi, että se oli niin ihanan iso peltipurkki! Suklaa oli jotain pahaa marsipaania, toki söin nekin, mutta nyt purkki pitää sisällään hapankorput, vesi- ja juustokeksit.

    Mutta sittenkään en ymmärrä kahvipurkin tarkoitusta, sehän vain hidastaa tai aromit häipyvät, jos kaataa kahvin purkkiin?

    VastaaPoista
  3. Inkivääri, tarkkailen tästä eteenpäin kauniita peltipurkkeja uudella silmällä, josko ostaisin vain säilytyspurkiksi.

    Katriina, meillä ei Presidentti pääse aromeistaan väjähtymään, nimittäinsen verran nopea on kahvijauheen kulutus tiiviistä Maripurkista.
    Espressokahvi on vakuumipussissaan peltipurkissa ja jääkahvi samoin annospakkauksissaa. Pysyvät vain vähän siistimmin purkin sisällä.

    Olen samaa mieltä, että kauniista peltirasiasta saa hyvän säilytyspurkin.

    VastaaPoista