lauantai 12. tammikuuta 2008

Lipeäkalaa

Hyvät lukijat, olen aivan varma, että teistä hyvin monet eivät pidä lipeäkalasta. Lipeäkala vie muistot lapsuuden joulunaikaan. Joulun kaikki ihanat herkut syrjäyttivät lipeäkalan, jonka tuoksu ei innoittanut edes maistamaan kalaa. Meillä oli aina lipeäkalaa jouluna, joulupäivänä se kuului lämpimänä ruokana päivällisateriaan. Valkokastike teki siitä ihan maistuvaa ainakin minulle.

Lipeäkalalla on pitkät perinteet, sitä valmistettiin jo keskiajalla. Kala on helposti sulavaa ja vähäkalorista, mikseipä se sopisi jouluherkuttelun jälkeen kevyenä kalaruokana.

Tänä jouluna meillä ei ollut lipeäkalaa. Ostin sitä loppiaiseksi, mutta se jäi valmistamatta. Kalassa oli viimeinen myyntipäivä 15.2.2008, joten tänään valmistin siitä aterian. Lipeäkala on talvinen ruoka ja sitä voi syödä muunakin aikana kuin jouluna. Pakastesei korvaa lipeäkalan, jos sei maistuu paremmin.


Lipeäkala

500 g/henkilö lipeäkalaa, huuhtaistaan nopeasti kylmän veden alla
Keitetään nahkapuoli alaspäin teräskattilassa kannen alla, joukkoon lisätään muutama kokonainen maustepippuri. Vettä ei lisätä, vaan kala saa hautua kypsäksi omassa liemessään noin 20 minuuttia. Tarjottaessa kalan pintaan rouhaistaan hiukan maustepippuria.

Valkokastike

3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
6 dl maitoa
suolaa ja maustepippuria

Sulata voi pannulla ja lisää siihen jauhot, sekoita sileäksi. Lisää joukkoon vähitellen hyvin sekoittaen maito. Kiehauta muutama minuutti, kunnes kastike saostuu.Mausta suolalla ja maustepippurilla.

Tarjotaan lohkoina keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa.

5 kommenttia:

  1. Minun täytyy kyllä tunnustaa etten ole koskaan lipeakalaa edes maistanut. Sitä ei ole edes koskaan tarjottu minulle. Kotikotonani sitä ei syöty enkä useinkaan ole jonkun muun luona jouluruokia syönyt.Tiedä sitten mitä olen menettänyt.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa Nuutin-päivää!
    Meillä oli eilen lounaaksi herkullinen lipeäkala-ateria. (Olimme varanneet pakastimeen vähän extraa.) Meillä herkuteltiin livekalalla jo paljon ennen jouluakin. :)

    Kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle
    t. Riitta.

    VastaaPoista
  3. Nasti: kannattaa kokeilla, kevyttä, helppoa ja maistuvaa.

    Riitta: samoin hyvää tätä vuotta 2008.

    VastaaPoista
  4. Nam, lipeäkalaa! Itse en ole koskaan sitä valmistanut, mutta mummoni tarjoaa sitä joskus harvakseltaan joulun alla. Meilläkin lipeäkalaa oli lapsuuden joulupöydässä, mutta muistaakseni en kakarana välittänyt moisesta...

    VastaaPoista
  5. Meidän jouluun lipeäkala ei koskaan ole kuulunut, joten olin jäänyt siitä täysin paitsi. Sanat lipeä ja kala yhdistettynä toivat vain pelottavia mielikuvia.
    Tänä vuonna sitten kokeilimme ensimmäistä kertaa lipeäkalaa mieheni kanssa - tosin japanilaisessa sopassa. Sehän on hyvää! En söisi sitä välttämättä valkokastikkeen kanssa, mutta keittoihin se sopii erinomaisesti!

    VastaaPoista