maanantai 7. tammikuuta 2008

Luopumisen tuskaa....

Eilen sytytimme keittiön pöydälle pari kynttilää. Joskus hetken mielijohteesta olin Sisustusliike Aadasta ostanut pulleat pullot. Lähinnä olin ajatellut pulloja yhden kukan maljakoksi, mutta sopivat ne kynttilöillekin.

Vasta tänään ajattelin, että kynttilät paloivat automme muistolle. Onhan se vähän hirtehistä sytyttää autolle kynttilä, mutta jälkeenpäin ajatellen muistelu oli paikallaan.
Tänä aamuna työmaalle lähtöä tehdessäni totesin: On hiukan haikea mieli, kun on Opelin jäähyväiset, viimeinen automatka.
Mieheni jatkaisi viimeistä matkaa autoliikkeeseen ja uusi Toyota kiiltelisi illalla autotallissamme.

Autolle mennessämme piti palata vielä kerran takaisin, paperit olivat unohtuneet. Odottelin haikein mielin hyvin palvelleen auton vierellä, taisin jopa sivellä konepeltiäkin. Mietin, että tietääköhän Opel, että viimeiset hetket perheemme mukavassa seurassa ovat meneillään.

Istuuduimme lähtövalmiina. Auto startattiin, ei kuulunut kuin pieni yskähdys, uudelleen ja uudelleen, sama juttu, moottori ei hyrähtänyt käyntiin. Tämä ei voi olla totta, näin ei ole koskaan vielä käynyt. Ihanko totta tietääkö Opel mihin ollaan menossa.

Lähdin kävellen töihin. Oli ihana kävellä hohtavan valkoisessa lumisessa maisemassa ja siemailla happea. Nautin kävelystä ja kuuntelin lumiaurojen jyrinää ja lumikolien kapsetta.

Mites sen Opelin kävi viimeisenä päivänä. Lähellä pienen kävelymatkan päässä on Opelin huoltokorjaamo. Mieheni suuntasi sinne kyselemään, miten auto saataisiin liikkeelle. Ensimmäiseksi liikkeessä kysyttiin, että miten pitkä oli ollut Opelin viimeinen ajomatka eilen.
Noo eipä se ollut kuin muutaman metrin, ajoin auton ja imutin, tuuletin, siistin sisätilat ja nostin kesärenkaat autoon, vastasi mieheni.
Jaahas se on ollutkin liian lyhyt se ajomatka. Auto voi tehdä tällaisen stopin liian lyhyen ajomatkan jälkeen. Startakaa kymmeniä sekunteja kaasu pohjassa, kyllä se käyntiin lähtee.

Siis moittivatko autot jo ajomatkan pituuttakin. Opel lähti käyntiin. Nyt meillä on uusi auto. Täytyy totutella Toyotaan. Toivon, että Opel saa uuden ja hyvän kodin.

9 kommenttia:

  1. Meillä on ollut sama sininen farmari-volvo pikkuveljeni syntymästä lähtien. Veli kirjoittaa ylioppilaaksi keväällä ja varmaan volvokin otetaan silloin jälleen käyttöön. Volvo on ihan perheenjäsen ja toivon, että se pidetään meillä museokilpiin asti.

    VastaaPoista
  2. Hih, ainahan se auto on menossa mukana, ei ihme että siihen kiintyy suorastaan - niihin liittyy monet mukavat muistot:)

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle autolle!
    Minä olen tykännyt kaikista autoistamme, mutta kyllä uuden saaminen on päihittänyt kirkkaasti kaikki muut tunteet.

    VastaaPoista
  4. Onnea uudelle autolle!
    Minä olen tykännyt kaikista autoistamme, mutta kyllä uuden saaminen on päihittänyt kirkkaasti kaikki muut tunteet.

    VastaaPoista
  5. Minulla on aina tunteet "vanhaan" autoon. Uuteen pitää totuttautua.
    Itseasiassa en kiinnitä autoon kovinkaan paljon huomiota, siis en osallistu autokauppoihin enkä valintoihin.

    Mutta ehkä rakas Opelimme antoi ymmärtää, että tunteet ne on autollakin :) Uskoisko tuota ?

    VastaaPoista
  6. Meillä ei ole entisestä Opelistamme yhtä kultaisia muistoja :)
    Jäi kylmästi mummolan pihaan kotiinlähtöaamuna (pakkasta oli silloin kylläkin -35 astetta) ja viimein sylkäisi moottorin ulos matkallamme kotiin peräkontti täynnä ostoksia (kotiin oli enää 20 km).
    Sen jälkeen vaihtui merkki, jossa olemme nyt pysyneet. Toyota! :)

    VastaaPoista
  7. Kuulostaapa hyvältä tanya, ehkäpä Toyotasta tuleekin Opelin veroisesta vieläkin tunteellisempi.

    VastaaPoista
  8. Meillä on ollut aina opeliski. Väliin on mahtunut maanantaipäivänkin versioita, mutta nytkin tulipunainen pikkupoppeli odottelee aamua pihassa.

    VastaaPoista