maanantai 28. tammikuuta 2008

Mitä kertoo käsiala...


Käsinkirjoittaminen on nykyään harvinaista. Lähes kaikki kirjalliset viestit näpytellään sähköpostilla tai tekstiviestein. Joulukorttien kirjoittaminenkin on vähentynyt sähköisten viestimien vallatessa tilan perinteisiltä korteilta. Meillä kirjoitetaan vielä joulu- ja onnittelukortit käsin. Mutta niissähän ei paljon tekstiä tarvita. Onhan se käsinkirjoittaminen myös kierrätystä, eipä kulu energiaa lihasvoimalla raapustellessa.

Kauppalista kirjoitetaan vielä käsin. Sekin saattanee olla katoava perinne. Olisiko jo aika aloittaa kauppalistojen keräileminen ja tallentaminen ? Mieheni tosin valittaa, että ei saa selvää kirjoituksestani. Ilmoittaa aina, kun laadin listaa, että muista kirjoittaa selvällä käsialalla. Olen miettinyt, että tuleekohan siellä kaupassa tulkintavaikeuksia käsialani suhteen. Kalan sijasta kalloja ja sikaa, kun pitää ostaa siikaa. Vielä ovat oikeat tavarat löytyneet kotiin.

Omenapuun alta Katriina esitti lukijoille aiheen antaa käsialanäyte. Otsikkokuvassa näette Arleenan käsialaa. Mitä tuosta käsialasta olisi tulkittava. Olen joskus työntänyt käsialanäytteeni Grafo-tietokoneeseen. Tällainen tulkinta sieltä tuli.

Hei te kaikki lukijat, antakaapa käsialanäytteenne muille ihasteltavaksi.

11 kommenttia:

  1. Erittäin kaunista, silmää miellyttävää ja luettavaa käsialaa. Tuosta päätellen ajattelisin, että olet esteetikko, taiteellinen ihminen. Nautit sekä taiteen katsomisesta, että tuottamisesta. En muuten ole ikinä lukenut blogiasi, että en oikeasti tiedä yhtään , millainen olet.Kerropas itse, menikö ihan methän.

    VastaaPoista
  2. Sinullahan on kaunis käsiala! Ja selvän saa kyllä :)

    Kirjoittelen käsin kirjeitä enää yhden ystävättäreni ja kummityttöni kanssa, mutta ne ovatkin kyllä tekstari- ja sähköpostiaikana ihan parhaita yllätyksiä postin joukossa.

    VastaaPoista
  3. Vick li:
    Meni arviosi hyvin lähelle. Esteetikko olen, sisustamisessa se on jopa välttämätöntä, mutta en ole pikkutarkka.
    Taide on harrastukseni, lähinnä sen seuraaminen. Enemmänkin luon ideoimalla ja käytännön toteuttamiset jäävät muille, ainakin osaksi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tanya. Edellisessä työssäni sain kirjoittaa käsin muistiinpanoja.En tiedä muokkasi nopea lyhyt kirjoitustapa käsialaani.
    Ainakin mieheni mukaan se on muuttunut epäselvemmäksi, en ehkä usko tätä.
    Kärsimätön luonteeni kuljettaa ajatuksia käsiä nopeammin, joten käsiala vähän lentää.
    Joskus muinoin mietinkin, että voi kun kädet liikkuvat niin hitaasti.

    VastaaPoista
  5. Kyllä käsialastasi saa selvää, hyvinkin. Sujuvaa ja eteenpäinmenevää. Mielenkiintoista tämä kauppalista- asia, jokaisella se on ainoa käsin kirjoitettava asia ja miehet valittavat siitä..

    VastaaPoista
  6. Kaunista ja kevyttä on sinunkin käsialasi ja hyvin ainakin tuosta saa selvän. Kauppalappu tulee kyllä usein tehtyä vähän toisella kädellä, kun huomaa jotain loppuneen...

    VastaaPoista
  7. noeijoo ja inkivääri :

    Tosi on kauppalista on sitäkierrätystä alusta loppuun. Paperi repäistään vaikka käärepaperista ja nopeasti tuherretaan puutelista.

    VastaaPoista
  8. Sujuvaa aikuisen naisen kirjoitusta. Ihan mutu-tunne on, että tässä on ihminen, joka elää jalat maassa tässä ja nyt, ei haihattele.

    Aika kiinnostavan kuvauksen antoi tuo Grafo-ohjelma. Ne ovat hyvin yhteensopivia ominaisuuksia, tunnetko kuvauksen omaksesi?

    VastaaPoista
  9. Katriina:
    Grafo osui yllättävän hyvin oikeaan. Ainoa joka ei sovi joukkoon on tuo huoleton, enkä tiedä olenko (aina) intomielinen ja valloittava... ehkä joskus, riippuu tilanteesta.

    Kyllä käsiala paljastaa osaavalle tulkitsijalle henkilön ominaisuuksia.

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoista, että ihmisiä on alkanut kiinnostaa käsialat. Johtuuko sitten siitä, että se alkaa olla vähenevä luonnonvara?

    Kuusirannan emäntä on joskus opiskellut grafologiaa, joten en malttanut olla palauttelematta asioita mieleeni, kun osuin aiheen kohdalle. Tässä lyhyesti asioita, jotka käsialastasi tuli mieleen:

    Käsialanäytteesi perusteella sanoisin, että olet hienotunteinen ja harkitseva, ja pyrit välttämään ristiriitoja muiden kanssa. Silti niitä saattaa joskus tulla. Olet kiinnostunut kaikesta kauniista ja sinulla on silmää yksityiskohdille. Olet idearikas ja kekseliäs. Oletko vähän sulkeutunut?

    VastaaPoista
  11. Kuusirannan emäntä:

    Osuu myöskin kohdalle. Sulkeutunut, juu en paljasta itsestäni kaikkea, täytyy olla hyvin läheinen, että niin teen. On ne omat asiat. Tämän käsialan suhteen näyttää, että olisin avoin antamaan itsestäni muille henk koht tietoja, mutta itseasiassa määritelmät persoonastani eivät kuitenkaan paljasta itse persoonaa.

    VastaaPoista