Kevään juhla on alkamassa. Sää näyttää harvinaiselta. Eipä Vappuna ole useinkaan lämpömittari noussut yli kahdenkymmenen. Kippis ja skoolataan tämän kevään kunniaksi. Iloista Vappua kaikille.
Kevään juhla on alkamassa. Sää näyttää harvinaiselta. Eipä Vappuna ole useinkaan lämpömittari noussut yli kahdenkymmenen. Kippis ja skoolataan tämän kevään kunniaksi.
Melukylän Krisulta löysin kirjahaasteen. Tämä olikin tervetullut vastattavaksi. Kirjahylly kirjoineen pullistelee tässä työpöytäni välittömässä läheisyydessä. Kättä ojentaen saan kirjan käteeni. Vähän kuitenkin etsin silmillä haluaamaani, vihreän köynnöskasvikuvioinnin peittämää kirjaa. Olisiko tuo kasvi klematis, joka on kietoutunut punoksen tavoin köynnökseksi. Kukkia siinä ei ole, ne olisivat helpottaneet tunnistamista.
Tänään maanantaina, lomapäivänäni, aloitin pikkupihan kukkapenkkien perkaamisen ja siirtelin muutamia kukkia uusille paikoille. Punahatut saivat tilavamman paikan. Harvensin runsaasti levinneen päivänkakkarapenkin ja siirsin osan kirsikkapuun alle. Päivä oli aurinkoisen utuinen. Lintujen laulukonserttia kuunnellessa urakka eteni leppoisasti. Vaahtera kukkii juuri nyt ennen lehtien puhkeamista, kuten kuva kertoo.
Liesitaso on vaihdettu ja liesi on täsmälleen liesituulettimen kohdalla. Vanha kattovalaisin sopii hyvin uuteen keittiöön. Yläkaapiston alle on upotettu halogeenivalot ja pistorasiat.
Välitilan lasien asennus sujui hetkessä ja 290 senttinen lasi soljahti paikoilleen lyhyemmästä puhumattakaan. Mitat täsmäsivät. Terästasot ovat lujaa tekoa ja sopivat kaapiston linjaan. Keittiön pöydän valaisin heijastuu välitilalasiin.
Kylmäkeskus, uuni ja mikro ovat olleet jo toiminassa viikkoja. Tälle osalle piti tulla apteekkikaapin ja toisen pitkän kaapin ovien vaihto pari senttiä liian ylhäällä olevien uravetimien takia, jotta vedinlinja saadaan samaan tasoon. Ovet eivät olleet tulleet, niiden vaihto jää myöhempään. Samoin kylmäkeskuksen yläpuolen lista uusitaan sopivaksi. Siis viittä vaille valmis on uusi keittiö.
Putkimiestä ei saatu vielä hana-asennukseen, se saadaan huomenna. Sitten sujuu ruuanlaitto ja tiskaaminen täydellä teholla. Lautaslaatikosta on helppo valita lautaset.



Vuoka kumotaan lautaselle ja kelmu vedetään varovasti pohjan mukana pois.
Mansikka-valkosuklaa kakku oli todella hyvä. Vähäisen sokerimäärän vuoksi se ei ollut liian makeaa. Sitruunarahka teki valkosuklaaosuudesta kepeän kevyen ja sopi erinomaisesti mansikan kanssa. Seuraavalla kerralla teen kakun silikonivuossa, jolloin kelmupoimut ja pohja eivät kuvioi kakun pintaa, kuten irtopohjavuossa.


Tänään koko perjantaivapaapäiväni järjestelin ja pesin ikkunoita ja terassia. Syynä oli aurinko, joka patisti ikkunapesuille. Niin ihanaa kuin auringonpaiste onkin, se armotta paljastaa likaiset ikkunat. Kuvassa vaahtera, jossa pullistelevat kukka-aihiot lehtikimpun suojassa.
Ikkunoista on pesty puolet, aika loppui kesken, kahdeksan aikaan oli lopetettava. Kesken päivän piipahdin kukkahallissa rentoutumassa, mutta myös tositarkoituksella. Ostin kesäkukkia terassille.
Pitkät laatikot puhdistin ja uusin mullat. Innostuin istuttamaan vielä ennen iltaa niihin valkoiset pelargoniat. Pesin terassin lattiat ja ripsuin seinät, loput kesäkukat istutan huomenna.
Pikkutulppaanit ovat hehkeimmillään, ihastelin niitä puuhastelujen lomassa. Linnut ovat mukavia seuralaisia. Musiikkia ei tarvittu lintujen laulut korvasivat sen aamusta keskipäivään ja taas auringolaskun lähestyessä.

1 tl vajaana suolaa ja 2 tl mustapippuria sekoitetaan

Milloin Suomen blogimiljonäärien Top-ten-listaukset julkistetaan. Vai eikö meillä osata kirjoittamisen ohessa antaa tilaa mainonnalle. Kukapa sitä ei rahasta välittäisi. Ansaitseehan blogikirjoittaminenkin palkkionsa vai mitä mieltä olette.
Viime päivät ovat olleet lämpimiä. Tänään tuntui jopa kesäiseltä ja keskiviikoksi on luvattu vielä lämpenevää. Lämmin aurinkoinen sää jouduttaa puiden ja muiden kasvien etenemistä täyteen loistoonsa.
Tuomi kuuluu samaan sukuun kuin kirsikat, luumut, persikat ja mantelit. Se on levinnyt lähes koko Euroopan ja Aasian alueelle. Englanniksi tuomi on kauniisti nimetty bird-cherry. Linnuthan rakastavat tuomen sinisenmustia marjoja. Syksyisin marjojen kypsyttyä herkuttelijoita puusta löytyy.
Kai tuomenmarjoja voisi hyödyntää mehuksi ja hyytelöksi. En ole kokeillut. Tuomilikööri kuulostaa aika hyvältä. Nopea katselmus osoitti, että Alkon valikoimissa sitä ei ole, mutta tuomenmarjoja käytetään mausteeksi likööreissä. Norjassa sensijaan valmistetaan tuomilikööriä.
Kukkapenkin kukista pikkutulppaanit aloittavat kukintansa muutaman päivän kuluttua. Kukkanuput odottavat pulleina avautumista.

Joutsenet olivat juuri aloittaneet päiväunet. joten niitä ei voitu ikuistaa uiskentelevina uljaina kaulat pystyssä.
Merenlahden vesi kimalsi auringosta ja rantakivillä leikkivät rantasipit, lokit ja rantavedessä uiskentelivat sorsat.
Virkistysalueeksi jäävä pieni saari puistoalueineen on yhdistetty silloilla mantereeseen. Päiväkävelijöitä liikkui verkkaiseen tahtiin ihailemassa auringossa kylpeviä merimaisemia.
Luonnonvaraiset rantapuistikot ja kahisevat kaislikot antavat hyvin suojaa linnustolle.
Pieni hiekkapohjainen uimaranta sijoittuu lähelle pikkusaarta.
Mereltä päin omakotitalojen ketju kaartuu rantaviivaa noudattaen. Nyt ovat talojen kaksikerrosratkaisut todella paikallaan. Parempaa paikkaa ihailla merta ja nousevaa tai laskevaa auringonkajoa ei ole kuin talojen parvekkeet. Sieltä näkee kauas ulapalle saakka.
Ensi kesänä nähdään aurinkoisen Vaasan merenrannan asuntomessuilla.
Keskiviikon Ulkolinjassa oli koskettava dokumentti Paluuta kotiin ei ole. Nyt-liitteen ohjelmaotsikointi kertoi. Hän ei voi palata kyläänsä, koska hän häpeää. Kukaan ei tiedä, mitä hän tekee Phnom Penissä. Hän on prostituoitu ja kaukana kotoa.
Tänään perjantaina kuulimme uutisten kertovan, että kerjäläisvirta Romaniasta vaeltaa kesäksi Suomeenkin. Kurjat asumisolosuhteet ja nälkä pakottavat ne romanit, joilla on rahaa matkata,
Illan päätteeksi katsoin YLE1:n amerikkalaiselokuvan Kuvitteellisia sankareita. Hyvinvoipa perhe ahdistuu ja menettää yhteydet toisiinsa, kun perheen menestyvä uimaripoika tekee itsemurhan. Kunnianhimoiset odotukset ja tavoitteet eivät johtaneet menestykseen hyvinvoinnin keskellä. Ongelmat perheenjäsenten kesken purkautuivat tragedian jälkeen. Avautuminen ja ongelmien myöntäminen toi lopulta tasapainon elämään. Hyvinvointikaan ei aina takaa elämässä onnea ja tasapainoa. Miksi ?
Maailma ei ole mallillaan, hyvin monen asian kohdalla voisi esittää kysymyksen, miksi.
Keittiössämme ei vieläkään valmisteta ruokaa. Huomenna yhdistetään liesi ja sitten laitetaan keittopadat porisemaan. Liesitaso kylläkin vaihdetaan muutaman viikon päästä ja sen jälkeen on valmista. Saadaan välitilalasit ja vesipisteet asennettua. Kaikki tämähän johtui väärin pitoitetusta liesiaukosta tasossa.
Paras makuelämys sattui tälle illalle. Finduksen Kananpoikaa bearnaisekastikkeessa oli erittäin hyvää. Sitä syödään vastakin, kun kiire yllättää. Energiaa annoksessa on 2060 kJ, 490 kcal, proteiinia 26 g, hiilareita 36 g, rasvaa 27 g, ravintokuitua 3,5 g, natriumia 1,5 g lisäksi A- ja C-vitamiineja.
Ruoka-annos on pakaste ja sen valmistaminen mikrossa kestää (750W) 7-9 minuuttia. Annos sisältää kanafileetä bearnaisekastikkeessa, perunamuusia, grillattua tomaattia ja vihreää parsaa.
Jälkiruokana kahvit ja Cafe cookiet. Kantolan Cookiet maistuivat kuin itsetehdyiltä ja näinhän ne on tehty.