maanantai 3. maaliskuuta 2008

Broileria oranssikastikkeessa

Keittiökalusteiden osto- ja asennussopimus on nyt allekirjoitettu ja uutta keittiötä tullaan asentamaan viikolla 14. Samalla reissulla ostettiin kylmäkoneet, uuni, induktioliesi, micro ja astianpesukone. Nekin tulevat samalla viikolla.

Nälkähän tämmöisiä kauppoja tehtäessä tulee, joten uuvuttavan kaupantekoruljanssin jälkeen pitää valmistaa jotain helppoa mutta maistuvaa. Ihanat tomaatit oli tehnyt broilerin rintafileistä Bater Chickeniä. Ohje kuulosti sopivalta juuri nyt toteutettavaksi. Muuntelin sitä maustekaappini mukaiseksi. Sainpa persiljanipun puolikkaan käytetyksi sopivasti pois nuutumasta.


Broileria oranssikastikkeessa

400 g broileriohutleikettä fileestä, maustamattomia tietenkin. Suikaloi fileet sopiviksi paloiksi.
1 prk tomaattimurskaa
2 dl kevytkermaa 20%, paksumpikin käy
iso nokare voita
1 sipuli, pilkotaan
3 valkosipulinkynttä, pilkotaan
2 tl garam masalaa
1 tl kurkumaa
2 tl chilijauhetta
1 tl kanelia
3 tl intiaanisokeria tai 2 tl tavallista sokeria
1 tl inkivääriä
ripaus mustapippuria
tuoretta persiljaa puoli punttia

Kuullota sipulia voissa muutama minuutti ja lisää valkosipuli ja kuullota hetki lisää. Lisää ohjeessa olevat mausteet joukkoon ja anna mausteiden kypsyä muutama minuutti. Lisää pannulle broilerisuikaleet ja ruskista niitä viitisen minuuttia. Kaada joukkoon tomaattimurska ja kerma.
Anna hautua hiljakseen keskilämmöllä noin 20 minuuttia. Tarkista maku, ripottele päälle tuoretta persiljaa.


Tarjotaan riisin kera. Keitä riisi broilerikastikkeen kypsyessä.


Persiljasta lähti ihana tuoksu ja tuoreena se maistui ihan kesältä. Pilkoin ruohosipulin kurkkutikkujen joukkoon. Samaa ei voi sanoa ruohosipulista. Se ei edes tuoksunut sipulilta saati sitten maistui, oli kuin ruohoa. Ehkä vain kesä tuo ruohosipuliin maun.


Mascarbonejäätelöä Kotivinkiltä

Kaupan jäätelöaltaalla huomasin, että Carte Dòr- jäätelön oston yhteydessä saa lahjaksi Kotivinkki-lehden. Valitsin Crema di Mascarpone-jäätelön. Ostos maksoi 6 euroa. Oliko tämä lahja Kotivinkiltä tai toisinpäin. Huomasin, että Kotivinkki täyttää 25 vuotta. Onneksi olkoon.
Jäätelö jälkiruokana oli hyvää. Kotivinkki taas ei ole suosikkini sisustuslehtien joukossa.

9 kommenttia:

  1. Hyvännäköistä tuokaa ja varmasti makukin on samaa luokkaa. Luulin eilen kommentoineeni, mutta olinkin eksynyt linkin kautta noita ruokablogeja tutkailemaan. Mascarpone-jäätelö on suosikkini noiden joukosta, uskomattoman pehmeää ja suussasulavaa.

    VastaaPoista
  2. En olekaan maistanut Mascarponea!! Oliko suussasulavaa?

    VastaaPoista
  3. katriina
    Ruoka on mausteisen hyvää, kanaruuissa mausteilla on merkitystä. Kanahan on itsessään miedonmakuinen ja mausteilla saa nostettua makua.

    magi
    Kannattaa kokeilla mascarpone-jäätelöä on tod suussasulavaa eli ihanan makuista.

    VastaaPoista
  4. Jotenkin on tuntunut, että kotivinkin vinkeät ihanat käsityö/askarteluohjeet on viimevuosina vähentyneet. Aikoinaan lehti oli minun ja äitini ykkössuosikki juuri niiden teeitse-juttujen vuoksi.
    Täytyy varmaan käydä kurkkaamassa olisiko meidänkin lähimarketissa tuo sama jätskikylkiäinen tarjolla..
    :)

    VastaaPoista
  5. Juuri söimme loput jäätelöstä. Kotivinkki on minustakin huonontunut ja mainoksia on vähän liikaakin, lehden taitto näyttää kovin silppuiselta. Ulkoasu ei ole enää kovinkaan raikas ja sisältö kutistutnut mainosten väliin.

    VastaaPoista
  6. Niin Valintalossa oli se tarjous.

    VastaaPoista
  7. Onkohan se tarjous vielä voimassa... Alkoi tehdä mieli jäätelöä enkä pane lainkaan vastaan, jos saan Kotivinkin kaupan päälle. En muuten ole minäkään koskaan maistanut Mascarponea.

    VastaaPoista
  8. Hei!
    Piipahdathan kurkistamassa uusinta aluevaltaustani...

    VastaaPoista