maanantai 23. kesäkuuta 2008

Lotinaa

Ulkoa kuuluu sateen lotinaa, ainakin saadaan vettä kasveille. Hyvä syy olla kesällä sisällä. Ssateen lotina on kuin pehmeää hiljaista musiikkia korville, oikeaa lukumusiikkia. Löysin eilen illalla kirjahyllystä lukemattoman kirjan, Johan Bargum Matkoja. Kirjassa on kolme pitkää novellia.
Niistä luin ensimmäisen. Arkkitehti -novelli oli kesälukemisena tunnelmaltaan sopiva, alakuloinen melankolisuus sopii pilviseen päivään.
Työmaalle pitää ehtiä tänään aamupäivän aikana, mutta kirjan kaksi novellia odottavat sateisen päivän jälkeen iltaa.

Laventelit ovat avanneet jo hennon kukintansa, tuoksu on yhtä tärkeä kuin kukinta. Sipaisu riittää, tuoksu jää pitkäksi aikaa käteen.

Palava rakkaus kehittää kovin pieniä kukkaterttuja, mistähän se johtuu. Tallennan niistä kuvamuistot vertaillakseni viime kesäisiin. Olisiko kevään kuivuus syypää kukkakokoon.
Nyt tulee kuitenkin vettä, ehkä liian myöhään.

7 kommenttia:

  1. Kiva katsella kuvia ja nähdä mitä on tulossa - laventelissa ei vielä ole edes nuppuja meillä, tuoksua saa kyllä onneksi lehdistäkin. Yksi oksa jäi ruohonleikkuriin ja silppu tuoksuikin pitkään kostealla säällä:)

    VastaaPoista
  2. Onneksi sateella on sentään mukava lukea ja lukemisen arvoisia kirjoja on paljon.

    VastaaPoista
  3. Ensimmäiset palavat rakkaudet minullakin kukassa. Pieninä. valkoinen pioni raskaana makaa maassa sateen painamana, ikkunasta sitä katselen. Opettelen tämän läppärin saloja ja luen, kun ei tässä oikein muutakaan voi. :)

    Krisu

    VastaaPoista
  4. inkivääri,
    laventelit ovat meillä kauniita, mutta hentosia verrattuna Provencen laventelipeltoihin, voi saisipa käyskennellä siellä

    tiiu,
    sade onkin siitä mukavaa, että sisällä alkaa miettiä ajankulua ja lukeminen on yksi niistä

    krisuh,
    ja kun tulin töistä tuuli oli tuivertanut nämä pikkukukkaiset palavat rakkaudet aivan sekaisin, yritin hiukan sitoa niitä
    pionon kukat ovat niin raskaat, että eivät kestä sadetta ja tuulta, minulla ei ole pioneja, ihailen vain muiden pioneja ja ostan maljakkoon torilta tai kukkakaupasta

    VastaaPoista
  5. Ihania laventeleita, ovatko ne sinulla ihan hyvin talvehtineet? Milläs vyöhykkeellä oikein asut? :) Itse juuri ostin laventelin, mutta laitoin sen ruukkuun, kun ajattelin suoraan pessimistisesti, ettei se talvehtisi kuitenkaan. Viime kesänä ihastelin Englannissa puutarhakaupassa laventelien kirjoa, saisinpa ne kaikki tänne.

    VastaaPoista
  6. Ihana kun sun luona näkee mikä meillä kukkii seuraavaksi ;)
    Nyt on iiriksissä hienot kukat, laventelissa ja palavassarakkaudessa vasta olemattomia nuppuja. Käytätkö laventelia jotenkin? Minä haaveilen tuoksupusseista... vaikka laventelini onkin vielä aika pieni.

    VastaaPoista
  7. sammakko,
    tuoksukimppuja minäkin laitan laventelista

    VastaaPoista