torstai 17. heinäkuuta 2008

Päivänsini

Päivänsinet ovat kiertolaiskukkia, niitä on kolme ruukullista terassilla, rehevänä ne kieppuvat tukikeppien ympärillä kattoon saakka. Menisivät katon läpi, jos voimia riittäisi. Olen palauttanut ne takaisin alaspäin kiemurtelemaan. Äsken kävin kurkkaamassa, mitä niille nyt kuuluu, siellä pari vartta sojotti pitkällä menossa vaakasuoraan. Pituutta oli tullut päivän aikana nelisenkymmentä senttiä. Vettä ne vaativat joka päivä. Iltapäivällä alkavat jo nuukahtaa, kiireesti vettä. Joskus ne ovat päässeet täysin lakastuneiksi, mutta vettä saatuaan virkoavat.

Nyt on myöhäisilta ja ainakin yksi iso kukkanuppu oli jo kehittymässä kukaksi. Aamulla löydän valkoisen kukan. Yön aikana tulee lisääkin. Mistäköhän se johtuu, että päivänsineni ovat väärässä vuorossa, kukkivat yöllä ja nukkuvat päivällä. Näen kukat aamuisin hehkeästi auenneina. Yllätyksinä ovat aina värisävyt, etukäteen en tiedä mikä väri kukissa aamulla on. Kun iltapäivällä tulen kotiin, kukat ovat kuihtuneet ja kasvi kehittää uusia kukkia.
Päivänsini kukkii pinkin, vaalean- ja tummansinisin sekä valkoisin sävyin. Nimi on kuitenkin päivänsini. Persoonallinen kukka.













Tänä aamuna olivat vuorossa nämä yön aikana puhjenneet kukat. Iltapäivällä näistä on enää muisto jäljellä, mutta uusia tulee tilalle.

9 kommenttia:

  1. Oi, sulla on paljon erikoisia kukkia, varsinkin roikkuvia ja rönsyileviä. Nyt kun saan muuttaessani itsekin oman pienen pihan, voin ruveta suunnittelemaan ensi kesäksi kukkia.. Ihana asia, mutta siihen pitää paneutua ja vähän 'opiskellakin' asiaa..

    VastaaPoista
  2. Hieno kollaasikuva tuossa ylhäällä, pidän kovasti näistä herkistä kukista.

    VastaaPoista
  3. Ihanat! Tule hakemaan Melukylästä uusi merkki blogiisi.

    Krisu

    VastaaPoista
  4. Arleena, japaniksi päivänsini on asagao - aamun kasvot. Aamulla kukkivat ja sitten... väsähtävät. Eikö näin kukillesi juuri käy?
    Ensi vuonna toivoisin omalle parvekkeelleni päivänsiniä... Vaikka toisaalta myös keijunmekko kiehtoo. Ja käytännön keittiöihmisenä mietin jo, miten kurkku viihtyisi parvekkeella. Karvaskurkussa on pikkuruisia nuppuja... saammekohan pikkuruisia karvaskurkkujakin?

    VastaaPoista
  5. inkivääri, kiitos

    sooloilija, uskon, että sinusta kehkeytyy viherpeukalo, kun saat työntää kädet pikkupihan multaan

    katriina, tuo päivänsini on jotenkin lempeännäköinen kasvi, kukat läpikuultavia pastellisia

    krisuh, kiitos, pitääpä tulla käymään

    VastaaPoista
  6. Ihanoita! Erikoinen aikataulu niillä. Toisaalta, kesällä aurinko nousee niin varhain, niin ehkä nekin ajattelevat että pitää alkaa kukkia jo yöllä kun aurinko nousee... Minä olen ennen nähnyt vain sinisiä päivänsinejä, hauskaa kun niitä on muunkin värisiä!

    VastaaPoista
  7. sammakko,
    kiitos infosta, tuo aamun kasvot olisikin osuvampi nimi tälle kiertolaiselle
    Kyllä aamuisin on aina mukava mennä terassille ja ihastella mitä yöllä on esiin putkahtanut

    laura,
    ajatuksesi kukkimisesta on hyvin perusteltu, kun kukista pitää niin tuntuu kuin nekin ajattelisivat ja puhuvat sitten sillä kukkien kielellä

    VastaaPoista
  8. Herkän kauniita kukkia, ihania kuvia!

    VastaaPoista