tiistai 15. heinäkuuta 2008

Pienen pieni paikka paratiisissa

Kesämökkeilijöitä emme ole ihan siitä syystä, että meillä ei ole kesämökkiä. Ihailen kaikenlaisia kesämökkejä, -huviloita ja kakkosasuntoja. Erikoisesti minua viehättävät maalaisromanttiseen tyyliin sisustetut huvilat, joissa on ruusutapettia, valkoista pellavaa, patjaraitaa ja valkoiset kalusteet. Pihalla samettinen ruoho, valkoisia ja pinkkejä ruusupensaita ja pioneja. Mummonmökki täyttää myös unelmani. Se on ehdottomasti punainen, ikkunapielet valkoiset. Piha on hiukan villiintynyt, syreenipensaita ja juhannusruusuja, sormustinkukkaa ja lupiineja. Sisällä on vaalean helmenharmaaksi maalatut lankkulattiat, seinissä valkoinen paneelaus samoin katoissa, tekstiilit ovat pellavaa, ruudullista ja raidallista puuvillaa. Lattioilla perinteiset räsymatot, niitä pohjalaisia, joissa on iloiset raidat 60 sentin välein, punaista, keltaista ja ripaus mustaa.

Tämä haaveilu pakottaa kesäisin katsomaan aina sillä silmällä erilaisia kesänviettopaikkoja. Kuljen silloin tällöin Turun keskustan tuntumassa sijaitsevan siirtolapuutarha-alueen ohi. Alue on ison viiden tähden City-marketin naapurissa, katujen risteyksessä ja kerrostalojen piirityksessä. Onpas ankeaa, ajattelen. Ovatkohan nuo pikkiriikkiset mökit käytössä, tiheän pensasaitauksen läpi alueen sisälle ei pääse näkemään.

Kunnes aurinkoisena sunnuntaipäivänä päätin pysähtyä alueen portille ja kävelin siitä rohkeasti sisään. Orapihlaja-aitojen reunoja kiersivät hiekkapintaiset pihatiet ja suoraviivaisesti ne lohkoivat alueen pieniin kortteleihin. Aurinko paistoi, perhoset ja mehiläiset liitelivät ja pörräsivät kukissa. Linnut sirkuttivat puiden uumenissa. Ihana kukkameri, puiden ja pensaiden vehmaus hengästytti. Paikkahan on lumoava kuin pikkuparatiisi. Todellinen yllätys keskellä kaupunkia.

Koska pienten, toinen toistaan somempien, mökkien haltijat olivat pihapuuhissaan tai aurinkotuoleissaan, en tietenkään voinut kuvata heidän yksityisaluettaan. Huomasin, että alueella oli tyhjiä, asumattomia mökkejä, joiden piha kukki ja rehotti villiintyneenä. Näitä asumattomia pihoja kuvasin. Tämän mökin pihapolkua reunustivat kukkivat kuunliljat.

Täällä on kukkameri, palavarakkaus, sormustinkukat, lupiinit, malvat ja paljon muita. Minua huimasi, kun katsoin tätä villiintynyttä kukkapaljoutta.

Nyt en ole aivan varma, ikkunoissa ovat ihanat pitsiverhot, täällä asutaan. Ketään ei näy, tallensin korkeat ritarinkannukset.

Poimitaankohan näistä omenapuista ja marjapensaista sato talteen syksyllä vai jäävätkö marjat lintujen syötäviksi.

Täällä luumut ovat saaneet jo hieman ruskeaa pintaa ja kukat loistavat vain ohikulkijoille.
Kukkameren uumenissa on helppo rentoutua vain pensasaita erottaa ja vaimentaa kaupungin sykkeen. Tämä on oikea salattu pikkuparatiisi.
Kun kuljin takaisin, huomasin alueen ilmoitustaululla lapun, myydään siirtolapuutarhamökki. En ottanut puhelinnumeroa. Kotona heittäydyin pihanurmelle ja katselin taivaan poutapilviä. Kesä on ihanaa aikaa.

19 kommenttia:

  1. Nyt olisi varmaan paras aika käydä uusintavisiitillä omankin paikkakunnan siirtolapuutarhalla.
    Kuvistasi päätellen ei paljon taida asukkaita häiritä edes sen citymarketin läheisyys, niin oma maailma tuolla kukkien ja pienten mökkien keskellä.
    Jäikö mieleen kuitenkin itämään ajatus omasta palstasta.. ;D

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia ja mökkeröisiä. Todella rehevää ja se on kaunista. Itse olen todella iloinen, että on mökki ja siten mahdollisuus päästä pois kaupungin pölyistä. Luonto rauhoittaa. :)

    Oletko muuten vielä sitä atopiajuttua laittanut? En ainakaan huomannut sitä silmäillessäni noita vanhempia postauksiasi. Nimim. kärsimätön ja utelias atoopikko ;-)

    VastaaPoista
  3. Ihana paikka tuo kuvaamasi! Työpaikkani lähellä on siirtolapuutarha, joka on niin hyvin naamioitu, että löysin sen vasta muutaman vuosi sitten. Paikka alkaa jäädä laajenevat kaupungin alle, mutta silti olisi kiva hankkia sieltä mökki. Ei olisi omarantainen, mutta järven rannalla kumminkin. Portilla on kiellot ja ukaasit yksityisalueesta, joten en vieläkään ole tohtinut mennä kävelemään alueelle kesäaikaan.

    VastaaPoista
  4. Oi miten herttaisia maisemia ! Onneksi tullaan Suomeen lauantaina, muuten olisi iskenyt koti-ikävä...

    =)

    VastaaPoista
  5. Ihanoita pihoja ja kukkameriä, kiitos kierroksesta:)

    VastaaPoista
  6. Eikö ole jännä, miten luomamme mielikuva usein osoittautuu vallan muuksi. Näytti niin ihanalta ja rauhalliselta, että puut varmaan siivilöivät autojen äänetkin pois.
    Minulle riittää kun välillä käyn katselemassa kivoja pikkupaikkoja, omasta mökistä en oikein välittäisi. Osittain johtuu tietysti siitä, että asun omakotitalossa. Kallioita on ympärillä valmiiksi, vain vesi puuttuu.

    VastaaPoista
  7. helinä,
    No kyllä se jäi vain ihailun asteelle, sillä yksinkertaisesti rakastan kotimme pihapiiriä, että pitkään viihtyisi täältä pois. Toinen syy on se, että en jaksa/viitsi hoitaa kahta pihaa

    VastaaPoista
  8. elegia,
    en ole vielä sitä ihottumajuttua kirjoittanut pitääpä ottaa se jonain päivänä tapetille

    VastaaPoista
  9. katriina,
    sirrtolapuutarhapalsta olisi minulle sopivankokoinen ja mökki tarpeeksi pieni lyhytaikaisia vierailuja/oleiluja varten, pitkään en kuitenkaan saisi mökillä aikaani kulumaan
    olenko sitten cityihminen, joka renteutuu luonnossa vain lyhyitä aikoja

    VastaaPoista
  10. maurelita,
    Suomessa on kesä todella raikkaan kaunis, tervetuloa vaan

    VastaaPoista
  11. leijonainen,
    sama täällä minullekin riittä vierailut toisten mökeillä, vaikka intoudun haaveilemaan minkälainen se oma mökki olisi
    oma koti on niin kuullan kallis ainakin vielä

    VastaaPoista
  12. Hei Arleena,
    Hienosti kuvailit minunkin kaksi unelma kesä/syksy jopa talvipaikkaa-
    juuri sellaiselta siellä näyttäisi.
    Taitaapa olla niin,että siirtolapuutarhamökin hinnalla saisi molemmat -ainakin Helsingin siirtolapuutarhamökkien hinnalla.

    VastaaPoista
  13. Hei vielä,
    Lukiessani kommentteja huomasin maininnan ihottumasta- itse päivitystä en muista, mutta pakko kertoa että siankärsämön ne maassa kasvavat lehdet ovat loistava ihottumalääke.Mulla oli paha ihottuma sormissa kun tätini Hangossa keräsi lehtiä kulhoon-kaatoi päälle kiehuvaa vettä ja heti kun kesti laittaa kädet veteen niin sinne siihen asti kun vesi haaleaa.Ihottuma oli seuraavana päivänä tiessään.

    VastaaPoista
  14. melita,
    Helsingissä siirtolapuutarhamökit ovat varmaan kalliita
    Joskus olemme miettineet kakkosasuntoa Hangosta, mutta ne ovat sielläkin nousseet niin hurjiin hintoihin, että Uusikaupunki voisi olla harkittavissa. Siis siellä vanhassa kaupunginosassa niissä ihanissa vanhoissa taloissa. Mutta voi olla ja jäädä haaveeksi.

    Hyvä vinkki tuo siankärsämön käyttö. Ainakin silloin, kun ihottuma on saanyt ärsykkeen ulkoapäin eikä kyse ole ns sisäisestä syystä.

    VastaaPoista
  15. Hyvänen aika, voiko jossain olla siirtolapuutarhamökkejä tyhjillään!? Helsingissä ne maksavat hunajaa. Onneksi kaupunki on havahtunut asiaan ja kaavoittaa - vihdoin - uusia siirtolapuutarha-alueita.

    Minusta noilla alueilla on ihana kuljeksia. Pihat kertovat asukkaistaan, jokainen on erilainen, mutta yleensä kaikki hyvin hoidettuja. Miten saisi saman aatteen siirrettyä viljelyspalstojen viljelijöille? Kasvimaakin voi olla kaunis.

    VastaaPoista
  16. Niin, taidan minäkin olla city-ihminen. En kaipaa järven rannalle, mutta tuollainen mökki - fillarimatkan päässä - olisi unelma.

    VastaaPoista
  17. sammakko,
    kuljeskelin kuin arkaillen tuolla alueella, ei kuitenkaan ollut kieltoa sinne menemisestä. Todella kaunista ja rehevää katsottavaa. Asutut mökit olit kaikki hyvinhoidettuja, vain autiot rehottivat

    VastaaPoista