keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Ihonhoitoa sisäisesti

Elegia kertoi tässä taannoin omista iho-ongelmistaan. Kommentoidessani totesin, että meillä on myös iho-ongelmia, ei minulla vaan miehelläni. Oikeastaan hänellä on on ollut tätä ongelmaa niin kauan kuin olemme olleet yhdessä. Välillä vähemmän ja välillä enemmän selän ja rinnan alueella.
Sitä on hoidettu ulkoisesti pienin jaksoin lääkärin määräämillä kortisonivoidekuureilla. Kortisoni on aikamoinen myrkky jatkuvasti käytettynä, joten sen käytössä on pidettävä pausseja. Oikeastaan ihottuma on enemmän esteettinen punertava ihoärsytys kuin haitallinen, kutiava.

Keväällä ihottumaa ilmeni jaloissa, se oli hiukan erilaista, isoja punaisia läiskiä siellä täällä. Lääkärissä käynti antoi tulokseksi samankuin ennenkin kortisonivoide ja kosteuttava ihovoide.
Niistä ei ollut mitään apua, oikeastaan ihottuma paheni. Kyllästyin totaalisesti tähän rumbaan. Kaivoin nettisivuilta ihottumalle diagnoosin ja totesin, että ihottuman eli ekseeman aiheuttaja on sisältä tuleva ärsyke. Se ei siis aiheudu ulkoisista ärsykkeistä, kuten siitepölystä, huonepölyistä, kosketusallergiasta.

Olin vahvasti eri mieltä lääkärin määräämien voiteiden suhteen. Se mikä sisäisesti aiheutuu ei korjaannu ulkoisesti voitelemalla. Voiteethan voivat tietysti lievittää kutinaa, mutta nyt ei ollut kutinasta kyse. Omasta mielestäni ihottuma oli oire jonkin vitamiinin, mineraalin tai hivenaineen puutteesta. Netistä löysin taas Tohtori Tolosen artikkelin ihonhoidosta. Hän oli samoilla linjoilla kuin minäkin. Ehdotin, että kokeillaan näitä neuvoja.

Luontaistuotekaupasta löytyivät juuri ne tarvittavat pillerit, kolme purkkia. Etyyli-EPA-kapseli, etyyliesteröljy kalaöljytiiviste 68% , gelatiini 24%, sisältää myös D-vitamiinia. EPA vaikuttaa sydämeen, verisuoniin, ihoon, niveliin ja hermostoon, erityisesti aivoihin. Colestagra helokinsiemenöljy, joka sisältää myös E-vitamiinia, kuten me naiset tiedämme hyvässä ihovoiteessakin on aina E-vitamiinia. Zinc picolinate, joka sisältää sinkkiä ja luulen, että sen puutos on laukaissut ihottuman.

Mitkä olivat vaikutukset. Jaloista läiskien häviäminen huomattiin jo kahden viikon kuluttua ja vähitellen ne olivat kokonaan poissa. Samoin selän ja rinnan alueelta häipyi punottava ihottuma. Enää ovat vain muistot jäljellä. Hiukan katkerana ajattelen niitä kortisonivoidekuureja, jotka olivat turhia, terveyttä haittaavia ja rahan tuhlausta.
Entistä vakuuttuneemmaksi olen tullut luonnonmukaisten tuotteiden käytöstä ja turvallisuudesta verrattuna "kemiallisiin" lääkkeisiin. Näitä luonnonmukaisia tuotteitahan ei saa kutsua lääkkeiksi, ne ovat ravintolisiä. Oikeastaan se on hyvä nimitys, joka todellisuudessa paljastaa ytimekkäästi niiden tarkoituksen. Ne poistavat elimistössä olevan jonkin puutoksen.

Tähän juttuun sopivat kuvina pihaltamme poimitut ruusut ja laventelit, joita käytetään ihonhoitotuotteiden valmistukseen. Ruusubalsami pehmentää ihoa ja rauhoittaa tulehdus- ja allergiareaktioissa. Laventelibalsami huolehtii ihon kosteustasapainosta, pitää ihon sileänä ja kimmoisana, suojaa polttavilta auringonsäteiltä. Helpottaa myös tulehdus- ja allergiaoireita. Terveen ihon hoitaminen on jokapäiväistä puuhaa. Hyvät luonnonmukaiset tuotteet lienevät tässäkin parhaita valintoja.

12 kommenttia:

  1. Hienoa, että kirjoitit aiheesta. Minulla ovat ihottumat pysyneet poissa siitä lähtien, kun aloitin taas Omegat. Miksiköhän lääkärissä ei koskaan ehdoteta noita kalaöljyjä, vaan aina alkaa se armoton reseptien kirjoittaminen? Itsekin olen läästinyt ties kuinka monta tuubia Bemetsonia ihooni ja sepä vasta "myrkkyä" onkin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä lääketiede on Suomessa aika kaukana hyvistä tuloksista ihon hoidossa, pikkulasten atooppisesta ihottumasta lähtien. Onko sillä niin väliä, ettei ole tieteellisesti moninkertaisesti tutkimuksin todistettu, jos ihminen paranee?

    Olen myös alkanut oireilla silloin tällöin iholla keski-ikäisenä, yleensä stressiin ja valinnut hoidoksi modernin vyöhyketerapian. Sillä suuret punaiset laikut häviävät raajoista ja vartalolta päivässä.

    Ihastuttava näky nuo pinkit ruusut ja sininen laventeli!

    VastaaPoista
  3. Voi mikä ihana kesä täällä on! Pitää taas oikein kunnolla istahtaa lukemaan kaikki mitä on tapahtunut täällä sillä välin kun olin poissa maisemista...
    Kiitos tärkeän aiheen käsittelystä!
    Sinulle on muuten blogissani jotakin, käyhän kurkistamassa! :)

    VastaaPoista
  4. Minulla oli lapsena aika paha atooppinen ihottuma ja monta vuotta sitä rasvailtiin ties minkälaisilla tököteillä. Sittenpä kokeiltiin juuri e-vitamiinia ja sinkkiä ja siitä lähtien ovat olleet tiessään.

    VastaaPoista
  5. elegia,
    ihmettelen joskus myös, että miksi lääkärien keskuudessa kaikki joita ei lääkkeeksi ole määritelty ovat kuin humpuukia. Vain lääketehtaiden kehittelyjen tulokset ja tuotokset ovat ihmisille kelpaavia, vaikka ei apua saisi siitä huolimatta .....

    VastaaPoista
  6. katriina,
    samaa mieltä, että juuri ihotautien hoito tuntuu olevan vain niiden voiteiden vallassa. Luontaistuotteita ei arvosteta, kun niitä ei ole lääketieteellisesti tutkittu, viis siitä vaikka apua olisi käytännössä.

    VastaaPoista
  7. laura,
    pitääpä käydä katsomassa, kun olet palannut tänne blogimaailmaan takaisin

    VastaaPoista
  8. laiza,
    niin minäkin ymmärrän, mikä sisäisesti tulee se samaa tietä pitää parantaa

    VastaaPoista
  9. Minulla on jo useamman vuoden ollut kiusallisia nivelvaivoja ja tulehduksia, joita on hoidettu kortisonilla. Mitään apua ei kuitenkaan tullut, ei myöskään homeopaattisista lääkkeistä joita kerran kokeilin. Apu tuli maitotuotteiden poisjättämisestä. Aavistelin itse asiaa, kun aina oli kurkku kipeä maitotuotteiden syönnin jälkeen. Nyt olen ollut täysin ilman maaliskuusta asti. Myös tumavasta-aineet jotka olivat tosi korkealla, ovat nyt häipyneet. Jos on kipuja ja vaivoja, jossain on silloin vika, pääasia että löytää oikean hoidon.

    VastaaPoista
  10. Kiitos, Arleena, että otit asian esiin. Minulla on joka kevät vesirakkulaista ihottumaa käsissä ja varpaissa, ja lääkärit sanovat vain että se johtuu siitä että pesen astiat käsin ja hoidan puutarhaa. Ja kortisonia lääkkeeksi. Ei kuulosta loogiselta, sillä kesäisin ihottumaa ei ole, mutta edelleen pesen astiat käsin ja teen vielä enemmän hommia puutarhassa. Ensi keväänä taidan kokeilla tuota sinkkiä ja kalanmaksaöljyä.

    VastaaPoista
  11. Kirjoituksesi ihottuman hoitamisesta saa myös minut ajatteleman. Hyvä kirjoitus.
    Minulla on otsalla punaisia läiskiä, kutiavia ja hilseileviä, eivätkä millään ilveellä pysy pois. Olen miettinyt niiden syytä. Sain uutta ajateltavaa ja kokeilen uutta hoitoa.

    VastaaPoista
  12. Olipa hyva kirjoitus! Minulla oli vuosi sitten ihottumaa kasissa,aikaisemmin en ollut koskaan karsinyt ihottumista mutta yhtakkia sellaisia ilmestyi.Minullekin maarattiin kortisonivoidetta ja se ei vaikuttanut lainkaan ja kun laakari ehdotti kortisonipistosta,heitin saamani lahetteen roskikseen. Lopuksi se havisi kun muutin ruokailuvaliotani.

    VastaaPoista