tiistai 13. heinäkuuta 2010

Hellepäivää raikastaen

  
Tuulettimen viilentäessä hellepäivää päätin raikastaa vielä hieman lisää. Olohuoneen ilmeen muuttamiseksi riitti maljakkoleikki. Yhdistin valkoista ja keltaista. Kirkkaaseen maljakkoon kävin poimimassa pihalta kukkakimpun, suikeroalpia, akilleijaa, siankärsämöä ja syysmaitiaista. Pienikukkaisen syysmaitiaisen keltainen on kauniin täyteläinen. Jossain vaiheessa käyn poimimassa sitä ison kimpun. Pihalla sitä on niukasti.
 
Maljakoiden vaihtaminen aiheutti myös järjestelyjä asetelmiin lasikossa ja sen päällä. Pölytkin tuli samalla pyyhittyä.
Puuhastelulleni sain sysäyksen kauppatorilla. Kävin ostamassa mansikoita ja samalla ostin valkoisen ahkeraliisan olohuoneen pöydälle. Ja tästä se kaikki sitten lähti, kuten kuvista näette. Kirsikoita ostin myös, ne on jo syöty salaatissa ja napostellen. Mansikat ovat jo pakastuneet pakkasessa. Voi miten tuo pakkasessa sana kuulostaa ihanan raikkaalta.

10 kommenttia:

  1. Ihanat asetelmat. Sinulla on silmää kauneudelle ja muodon tajua. :)))

    VastaaPoista
  2. Kiva kesäleikki, ja niin raikas väritykseltään! Oikein tuulahdus !

    VastaaPoista
  3. Aistikasta.

    Pakkasessa ei kuulosta raikkaalta vaan talvelta!!

    VastaaPoista
  4. Unelma,
    Kiitos. Kukista saa helposti iloa ka uutta ilmettä.

    Sooloilija,
    Raikasti kummasti nihkeää hellepäivää.

    SusuPetal,
    Kiitos.

    Pakkasessa - miten se sana kimaltelee valkoisena ajatuksissa, tekisi mieli raapaista jäätä pakastimen seinämästä.

    VastaaPoista
  5. Tuosta keltavalkoisesta asetelmasta pidän tosi paljon. Se on todellakin raikas. Ja sai minut heti hymyilemään. Keltainen taitaakin olla ilon väri ; )

    VastaaPoista
  6. Ihania maljakoita! Syysmaitiainen kuulostaa pahalle, joko sellainenkin kukkii....syksyllähän sen vasta kuuluisi. ;) Mutta kaunis asetelma.

    VastaaPoista
  7. Pienet muutokset piristävät kummasti, mutta tuo pakkanen..? Kauhistuttava sana ;=/

    VastaaPoista
  8. sariw,
    Keltainen väri on aurinkoinen, mutta raikas. Pienenä ripauksena se sopii sisustuksen ilopilleriksi minkä värimaailman sekaan tahansa.

    Anskukka,
    Syysmaitiainen on pahaa jos suuhun laittaa, mutta erittäin hyvä keltainen väri sopii kukkakimpuiksi. Ja se kukkii jo täyttä päätä.

    Zilga,
    Kiitos. Ajattelen kylmää huurretta ja lunta jostain syystä edelleen. Kyllä pelkkä ajatuskin virkistää.

    VastaaPoista
  9. Nyt kannattaa pakastaa hellettä, että sitä voi sitten ensi talvena ottaa kun tekee mieli.

    VastaaPoista
  10. isopeikko,
    Sinäpä sen sanoit. Ei muutakuin papastekaappia helteelle hakemaan.

    VastaaPoista