tiistai 20. heinäkuuta 2010

Verhojen takana

Vierashuoneen säleverhot ovat melkein kiinni. Pienet raot päästävät valoa kuin siivilänreiistä sisälle. Vedin ohuet raidalliset verhot kokonaan ikkunan eteen. Tuulenvire käy raollaan olevasta tuuletusikkunasta ja leyhyttelee verhoja kuin viuhkaa. On hiljainen, utuinen tunnelma. Nurkkapöydällä orkidea ei ole vielä kehitellyt kukkavanaa. Päivittäin käyn katsomassa joko nyt olisi merkkejä kukinnasta. Huone on viileä, nostan silityslaudan sinne ja silitän teepaidat ja paitapuserot. Jostain syystä silittäminen on ollut minulle aina raskasta. Ojentelen keskiselkää, se kipeytyy asennosta, jossa kädet ovat jännittyneinä silittämiseen ja asento on hieman kumara. Lopetan silittämisen.
 
Oikaisen rypistynyttä sängynpeittoa. Nostan samettityynyjen päälle turkoosit kukalliset tyynyt. Niissä lukee Barbie. Kangas on kai aikoinaan valmistettu barbi-nukeilla leikkivien tyttöjen mekkokankaaksi. Ostin kankaan muutamalla eurolla. Silloin en vielä tiennyt mitä siitä teen. Myöhemmin siitä ommeltiin kaksi tyynypussia. Taulun selkeä viivoituskuvio on karamellinen kontrasti tyynyille. Vaihdoin taulun tänne keväällä samanaikaisesti, kun ripustin raidalliset verhot ikkunaan.  
 
Heittäydyn vuoteelle ja otan mukaan Sköna Hem-lehden. Selailen lehteä ja katselen sisustuskuvia. Tuolta hienolta  Isamu Noguchin sohvapöydältä siivoaisin tavarat pois, yksi kukkamaljakko riittäisi. Takan päällä on televisio. Luulin sitä ensin tauluksi.  Torkahdinko, tietysti niin käy hellepäivänä ruuan jälkeen.

21 kommenttia:

  1. Sinulla on viihtyisä, rauhaisa vierashuone
    ja niin kauniit tyynyt, verhot..
    kyllä vieras siellä viihtyy..

    ihana tuo sohva "Shöna hemmetissä"..

    VastaaPoista
  2. Huomenta päiväunilta, niin käy helposti.

    Pidän tuosta raidallisesta taulusta.

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus. Orkidean seuraaminen on niin ihanaa ja palkitsevaa. Itsekkin odottelen uudellen kukintaa olen laittanut ruukun pohjoisikkunalle odottamaan. Niin levollinen vierashuone sinulla.

    VastaaPoista
  4. Kaunis vierashuone sulla onkin ja vielä viileäkin, mikä mahtava lahja nyt vieraille!
    Toivottavasti orkideasi pian herää kukkaan!
    Laita sitten meille siittä kuvaa!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaapa rentouttavalta:-) Nuo Barbi-kankaalla päällystetyt tyynyt ovat kauniin värisiä!
    Tsemppiä orkidean avautumiseen..

    VastaaPoista
  6. hanne,
    Nyt kesällä se on hieman kepeämmin sisustettu, vai verhotko sen vain tekee.

    SusuPetal,
    Niin käy tosiaan tallaisina helteisinä kesäpäivinä.

    Marie Elisabeth,
    Kiitos. Minulla on tuossa pöydällä toinen orkidea, siinäkään ei ole mitään kukintaan viittaavaa.

    Harakka,
    Jos orkidean saan kukkimaan, postia tulee kuvien kera.

    Yaelian,
    Kepeät karkkivärit siinä barbi-kankaassa. Voisin kuvitella pikkutytölle kivan kesämekon siitä
    Kiitoksia.

    VastaaPoista
  7. Valo ja varjo on mukavaa, ei edes näkisi mitään jos jompikumpi puuttuisi.

    VastaaPoista
  8. isopeikko,
    Silloin kai olisimme vain jatkuvassa sumussa.

    VastaaPoista
  9. Kesällä on otettu muutama kerta ruoan jälkeen pienet päiväunet viltillä, nurmikolla:)

    VastaaPoista
  10. Oli mukava pistäytyä kylässä, vierashuoneesi viileydessä näin hellepäivänä :)

    VastaaPoista
  11. Tuuli-ikkuna, miksei sellasii täällä..

    VastaaPoista
  12. pioni,
    Nurmikolla tuntee mukavasti maan kuminan, uni maistuu erilaiselta.

    Marjattah,
    Kiitos käynnistä.

    Hannele,
    Meillä on ikkunajako niin, että kapea sivuikkuna on avattavissa raolleen.

    VastaaPoista
  13. Mukavaa joskus itse vierailla oman kodin vierashuoneessa.

    VastaaPoista
  14. Rita,
    Silittäminen on siellä mukavampaa kuin pienessä kodinhoitohuoneessa, jossa on nyt aivan liian lämminkin.

    VastaaPoista
  15. Ihana, rauhoittava, vilvoittava kirjoitus. Kiitos!!

    VastaaPoista
  16. Kauniita kuvia olet valinnut postaukseesi.
    Taidankin lähteä päivälevolle. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  17. Mukava juttu vierashuoneesta ja mikä parasta siellä tosiaan kiva silittää, se on lämpöistä puuhaa. Itse silitän aina istualtaan, säästää jalkojakin.

    VastaaPoista
  18. Ihanan ilmava ja kevyt tunnelma tuossa vierashuoneessasi! Kesäiset värit ja miellyttävä vilpoisuus näkyvät kuvissa.

    VastaaPoista
  19. kiirepakolainen,
    Kiitos sanoistasi.

    Unelma,
    Näillä helteillä päivänokoset ovat paikallaan.

    Eija,
    Tuo onkin hyvä ajatus, istualtaan silittäminen, pitää kokeilla.

    Katariina,
    Kesäksi hieman muutin väritystä "hempeämmäksi"

    VastaaPoista
  20. Kivan keveät ja kesäiset nuo verhot, taulu ja tyynyt : )
    ... saakohan orkideasi tuossa riittävästi valoa kukkiakseen...

    VastaaPoista
  21. sariw,
    Kyllä siihen valoa tulee. Tosin kyllä kirsikkapuu varjostaa nyt, taidankin siirtää orkideat valoisampaan paikkaan, kiitos neuvosta

    VastaaPoista