keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Sorsaperheet

Aamulla, heti heräämisen jälkeen, sorsaäiti vie lapsensa aamupesulle ja uintiharjoituksiin. Kaikki viisi lasta seuraavat kuuliaisesti äidin vanavedessä  Tämä pesue on minulle hieman vieraampi. Mutta meillä on aikaa tutustua vielä lähemmin.
Täällä nukutaan vielä. Vaan äitisorsa on  valppaana. Askelten lähestyessä äitisorsa varoittaa poikasiaan mahdollisesta vaarasta. Joku raottaa hieman silmiään, mutta ei hätää tuttu hahmohan se siinä tiiraille ja taas sen kameransa kanssa. Ei kai vain yksi poikanen ole kadonnut, näyttäisi olevan vain kuusi.
 
Viikko sitten heräiltiin kaislikossa aamutoimille. Hieman pienempinä ja poikasia oli seitsemän. 
Nyt karistetaan unet pois silmistä. Onpas vesi raikasta. Sieltä pohjasta se näkki taas tiirailee. Katsoppas vaan, sehän vilkuttaa.
 
Tämä perhe vieraili meillä. Nyt  lapset ovat kasvaneet jo melkein aikuisiksi. 
Muistatko vielä, kun kävin lasten isän kanssa kyläilemässä pihassasi. Ajattelimme tulla terassille aamupalalle, mutta et ollut varannut meille mitään. Mukava oli kuitenkin käydä.
Myöhemmin, kun lapset olivat syntyneet, tulin näyttämään sinulle lapsiani. Eivätkö olleetkin kilttejä ja tottelevaisia. Kulkivat kuuliaisesti perässäni. Nyt lapset ovat kasvaneet ja lentävät kohta omille teilleen. Näethän kuinka itsenäisiä ne jo ovat, uivat edelläni. Minun tarvitsee vain seurata ja varoittaa vaaroista. Eiväthän ne ihan vielä ole täysin tottuneita itsenäiseen elämään.  Ensi keväänä ne tulevat katsomaan poikaystäviensä kanssa sinua. Muista varata tuoretta leipää heille. 
Kaislikossa lymyää isäsorsa onnellisena ja ihailee vaitonaisena jälkikasvuaan.

14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia sorsaperheestä! Niitä on niin mukava seurata.

    VastaaPoista
  2. Peikolla oli joskus oma sorsa, vaikka eihän se sen oma ollut, mutta viihtyi hetken peikon rinnalla :)

    VastaaPoista
  3. Ihana perhe,nuo sorsalapset ovat niin suloisia. En löytänyt tuollaisia perheitä tällä kertaa vaikka etsin kovasti...

    VastaaPoista
  4. Luonto on ihmeitä täynnä, sen eteenpäin menenmistä on hienoa seurata.
    Ei olis vain sitä elokuun kahdettakymmenettä päivää, joka on niin monen sorsan tuho.

    VastaaPoista
  5. Ei ole montaa suloisempaa asiaa maailmassa kuin sorsaperhe. Aina tippa silmässä lukee lehdestäkin, jos joku karski rekkakuski on pysähtynyt ja antanut tietä perheen kadunylitykselle. Niin ne kasvavat, sorsalapsetkin, ja maailmalle on lähdettävä...

    VastaaPoista
  6. Voi että on ihania, suloisia..
    tuo näky valtaa koko ihmisen, täyttää rakkaudella mielen..
    Ihania kuvia! Kiitos..

    VastaaPoista
  7. Viehättävä kertomus sorsaperheestä. :)

    VastaaPoista
  8. Mukava on seurailla tuollaisen perheen touhuja ja lasten kasvamista. Suloisia ovat.

    Otan myös vinkkisi vastaan tuolta aiemmasta postauksesta Cafe Artin valkosuklaaleivoksesta ja taidan viedä ukkokultani heti tänään sitä maistelemaan. :)

    VastaaPoista
  9. Söpöisiä ovat sorsanpojat, niitä on mukava seurata. Meillä ei kesyjä olekaan, pysyttelevät hyvin kaukana kaislikoissa ihmisten ulottumattomissa.

    VastaaPoista
  10. Kaanon,
    Näistä linnuista on tullut jo ihan tuttavia.

    isopeikko,
    Ja minulla on niitä nyt useampiakin.

    Yaelian,
    Kuten kuvista näkyi, täällä on useita perheitä.

    Zilga,
    Niin alkaako silloin sorsanmetsästys.
    Harmi.

    miolann,
    Sorsaäiti poikasin een on todellakin hellyttävä näky. Onneksi osataan antaa oikea arvo näiden elämälle.

    hanne,
    Eläimet ovat niin kursailemattoman aitoja ja hellyttäviä.

    Unelma,
    Kiitos.

    Anskukka,
    Ja se paikka on illan viiletessä tallaisen hellepäivän jälkeen aivan loistava valinta. Joen rannalla lehmusten alla.

    Sirokko,
    Täälläkin ovat sopivan välimatkan päässä, mutta tavallaan kesyjä, kun ovat tottuneet ihmisten antamiin ruokamurusiin

    VastaaPoista
  11. Ihana kuvakertomus!
    Luonta tarjoaa tosiaan paljon iloa.
    On teillä ensi kesänä sutinaa ja leipää menee jos nuo kaikki perheineen poikkeavat kylään.

    VastaaPoista
  12. Niin ihania noi sorsat!
    Mullakin oli joskus oma pikkanen telkkä, vaan se onkin sitten taas ihan uusi juttu, pitäisi se joskus tänne kirjoittaa!

    VastaaPoista
  13. MK,
    Taitaa leipää kulua, mutta on hyvä varautua, kun jo nyt tiedän että vieraita on tulossa.

    Harakka,
    Eläimet ovat aivan vastutamattomia, kun pääsee niiden kanssa lähietäisyydelle.

    VastaaPoista
  14. Oi, mitä oletkaan saanut seurata! Ja kiitos kun näytin meille muillekin

    VastaaPoista