Toinen päivä Helsingissä

Helsingin rautatieasemarakennuksen tärkeimmät monumentit ovat kellotorni ja kuuluisa päädyn kaariosa, jonka molemmin puolin kiviukot ovat taas kunnostuksen jälkeen omilla paikoillaan maapallot käsissään. Rautatieaseman on suunnitellut 1904 arkkitehti Eliel Saarinen. 

Liikenne on kesäisen leppoisaa, aukiolla ei tähän aamupäivän aikaan ole kovinkaan vilkasta. Taustalla on Helsingin Tuomiokirkko, joka tunnetaan ehkä paremmin Suurkirkkona. Carl Ludvig Engel aloitti kirkon suunnittelun 1819 ja hänen kuoltuaan töitä jatkoi apulaisensa E B Lohmann. Kirkko valmistui 1840.   Nämä molemmat ovat Helsingin kuuluisimmat rakennukset. Niiden kautta muotoutuu kaupungin historiallinen arkkitehtuuri.

Mannerheimintie on kaupungin pääkatu, se alkaa Ruskeasuolta eli Hämeenlinnantien päästä ja päättyy Erottajalle, joka on kuvan yläosan katukaarteen  päässä. Katu on 5,5 kilometriä pitkä ja se on nimetty marsalkka Mannerheimin mukaan. Katua reunustavat ydinkeskustan alueella kolmella rivistöllä puuistutukset.

Mannerheimintieltä Simonkadun kulmasta kuljin kauppakeskus Forumin läpi Yrjönkadulle. Siellä Forumin takana on Amos Andersonin taidemuseo. Taidetta on viidessä kerroksessa ja ullakkokerroksessa on vielä Kolmen Sepän patsaan tekijän Felix Nylundin pienoisveistos- luonnosteosten näyttely.

Amoksen taidemuseon 1. kerroksen kesänäyttely on raikas läpileikkaus vanhoja klassikkomaalauksia mukana uutta ja modernimpaa.  Hanna Jaanisoon Suolainstallaatio (2009) pysäyttää. Teos on noin 40-50 neliötä. Tuntuu uskomattomalta, että taiteilija on onnistunut suolalla toteuttamaan näin ison teoksen systemaattisen tarkasti.

Näyttelyt jatkuivat Modernin kahdet kasvot-nimisenä 3-4. kerroksen verran. Mieleeni jäivät useilta taiteilijoita maalaukset torinäkymistä ja satamista. Erikoisesti mieleen jäivät Sakari Salokiven maalaukset.

Viidennessä kerroksessa olivat museon omista kokoelmista koottu näyttely sekä Kappeli ja sen teokset.

Seuraavaksi takaisin kohti Mannerheimin patsasta ja modernin taiteen museoon Kiasmaan. Kiasmasta kurkistin ulos isoista ikkunoista Eduskuntatalolle päin. Eduskunta oli juuri tänään 1.7.2010 enemmistöllä päättänyt kahden uuden ydinvoimalan rakentamisesta Suomeen. Uutisten mukaan noin 400 mielenosoittajaa oli osoittamassa ydinvoimalavastaista mielipidettään Eduskuntatalon portailla. Nyt puolen päivän aikaan portaat olivat aivan tyhjät ja talon ympärillä vallitsi rikkumaton rauha. Energiansaanti on tämänpäiväisellä päätöksellä turvattu tälle vuosisadalle

Kiasman ikkunasta näkyi myös uuden Musiikkitalon julkisivu ja taaempana  valkoinen marmoripintainen Finlandiatalo. Kauempana kohoaa taivasta kohti valkoinen Stadiontorni.  

Musiikkitalon pihapiiriin säilytettäväksi jää osia VR:n  vanhoista makasiineista. Tässä ovat meneillään kunnostustoimenpiteet.

Kiasman näyttelyistä  mielenkiintoisin teos on Kristina Muntzing:n Uusia ruotsalaisia (2009), jossa matkamuistojen ja populaarikulttuurin tavarataivaasta kerätyt nuket risteilevät keskenään. Tässä kollaasissa on  esineitä pikaisella arvioinnilla noin 300-400 kappaletta. Teos kuvastaa nykymaailman monimuotoisuutta ja maahanmuuton kysymysten identiteettien kirjoa.
Kiasman omien kokoelmien videoteoksia oli lukuisasti esillä, mutta valitettavasti en ymmärrä tätä taiteenlajia ollenkaan. Siihen pitäisi kai syventyä enemmän. Vai ymmärtäisinkö sittenkään.
Ilja Glazunovin näyttely on saanut jonkin verran etukäteisarvioita, joista yhdyn niihin arvioihin joissa taiteellinen arvo on vähäisemoi kuin saatu julkisuus. En näe teoksissa kovinkaan suuria taiteellisia arvoja. Näillä teoksilla on historiallista arvoa ja lähinnä Kekkosen osalta. Minua ilahduttivat Glazunovin näyttelyyn kerätyt vanhat valkoisiksi maalatut sukset, joita oli pitkä yhden seinän täyttävä rivistö. Osassa suksia oli ns rotanloukkusiteet. Tätä installaatiota ei oltu nimetty eikä tekijästä ole tietoa.