lauantai 31. heinäkuuta 2010

Päivänliljanelikko

Päivänliljan kukat kestävät muutaman päivän. Jo päivän jälkeen näkyy kukassa lakastumisen merkit ja vähitellen se kuihtuu kuivaksi ja putoaa pois. Kukinta-aikana tilalle puhkeaa uusia ja uusia kukkia iloksemme.  Wikikko-sivuilta luin, että kukat ovat syötäviä salaateissa tai sellaisenaan. Sisältävät paljon mettä. Kuivattuna käyvät suurusteena kastikkeissa. Tuoreita lehtiä ja versoja  voi syödä kypsennettynä. Joistakin lajikkeista juurta voi käyttää juuresten tapaan.
Koska kukista on paljon iloa, en raaski poimia niitä syötäväksi enkä maljakkoon. Ihailen kukintaa pihapenkissä sen ajan kuin se kestää. Leikkaan kukintavarret ja myöhemmin kuihtuneet lehdet pois ja odotan taas seuraavana vuonna uutta kukintaa. Kuvassa kerrottu päivänliljanelikko.
******

26 kommenttia:

  1. Tätä kukkaa ei meikäläisen kukkapenkistä löydy, joten uusi tuttavuus!Pitääpä noita ensi keväänä etsiä:)

    VastaaPoista
  2. Tapsu,
    Niitä löytyy taimistoilta. Ja keväällä vain kuoppaa kaivamaan.

    Mie,
    Eipä kestä, ole hyvä vaan.

    VastaaPoista
  3. kaunis hän on..
    minä harvoin ktaselen keltaista kukkaa..
    paitsi tänään ostin torilta ison kimpun auringonkukkia..=)

    VastaaPoista
  4. Tuota en tietänytkään, että kasi on myös syötävä, tai voi siis syödä. Meilläkin on yksi taimi istutettuna, mutta vielä tänä vuonna se ei jaksanut kukkia.

    VastaaPoista
  5. Kaunis on, keltainen kuin aurinko.

    VastaaPoista
  6. Kaunis kukka ja mulle ihan uusi tuttavuus!
    Ja että vielä voisi syödäkkin?

    VastaaPoista
  7. Hienoja kukkia sulla! En tiennytkään, että on syötävä!

    VastaaPoista
  8. Kaunis lajike.
    Tänä kesänä päivänliljat ovatkin kukkineet upeasti.
    Tuskin niitä silti raatsisi syötäväksi noukkia.

    VastaaPoista
  9. Päivänliljoja on joka makuun, on keltaista, punaista, vaaleanpunaista.... Löytyy tuoksuvaa ja tuoksutonta : ) Ihania !
    En kyllä hentoisi syödä niitä ; )

    VastaaPoista
  10. aino,
    Kiitos.

    hanne,
    Nyt just auringonkukat ovat paikallaan, kun on kesä jo kohta elokuulla.

    Unelma,
    Jostain syys minulla ei ole kukkinut punaruskea päivänlija ollenkaan, vain tämä keltainen.

    Rita,
    SusuPetal,
    Harakka,
    Maria,
    Kiitos.
    Minäkin yllätyin tuosta syötävyydestä.

    Mk,
    En raski minäkään syödä.

    Sariw,
    Juu niitä löytyy eri väteissä. Minulla on ruskeanpunainen vielä, joka ei ole kukkinut tänä kesänä. Tai onhan kesää vielä jäljellä jos se innostuisi kukkimaan.

    VastaaPoista
  11. En tiennytkään näidenkin kuuluvan syötävien joukkoon. Orvokkeja on tullut popsittua pitkin kesää ja tulppaanitkin ovat aika hyviä.

    Päivänlilja on niin kaunis ja herkkä, josko sitä tohtisi syödä.

    VastaaPoista
  12. Olis varmaan pitänyt katsoa nämä muiden kuvat ENNEN osallistumista. :D

    No ei se mitään, hienoja kuvia molemmat ;)

    VastaaPoista
  13. Raikasta, elävää, energistä!

    VastaaPoista
  14. lepis,
    En raskisi poimia syötäväksi, katselen vain näitä päivänliljoja.

    tetra,
    On kuitenkin keskikesän kukkija eli lopettelee juuri paraikaa kukintaansa.

    Hannele,
    Kiitos.

    Sauli Lepola,
    Parasta on, että inspiroi ensin oman kuvatulintansa ja katselee sen jälkeen muiden.
    Minullahan on vain yksi nelikkokuva. Vai mitä tarkoitit molemmilla.

    Zilga,
    Keltainen on tosiaan energinen väri.

    VastaaPoista
  15. Onpas kaunis kukka, miten tuollaista raaskisikaan syödä!

    VastaaPoista
  16. Söisi en kyllä, mutta voisin tuollaisia laittaa kasvamaan. Kaunis nelikko.

    VastaaPoista
  17. Peikko kyllä söisi nua kaikki :)

    VastaaPoista
  18. miiwi,
    Ei sitä raski syödä.

    TeeTee,
    Kukkapnkissä minäkin vain sitä ihailen.

    isopeikko,
    Peikko tykkää varmaan makeasta, koska haluaisi kukat syödä.

    VastaaPoista
  19. OI OMPA KAUNIS NELIKKO ;)
    kivaa kesäpäivää!

    VastaaPoista
  20. Kaunis kesänelikko! Tiesin, että niitä voisi syödä, mutta ainakin tähän asti olen nauttinut vain näköaistilla...

    VastaaPoista
  21. Kahvikissa,
    Hippokampustaja,

    Kiitoksia kommenteista. En syö minäkään, nautin vain silmillä.

    VastaaPoista