keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Kukkia melkein voittajalle

Tänään puhdistin kakkossähköpostiani eli blogin sivupalkissa näkyvää hotmail-päätteistä laatikkoa. Huomasin, että olen monimiljonääri, kunhan vain lähetän yhteystietoni niin rahat ropisevat tililleni. Olen tulossa myös uuden Mersun onnelliseksi omistajaksi, ei muuta kuin Iso-Britaniaan tiedot. Voitto perustuu sähköpostini ID-numeroon, joka on nostettu arvonnassa ykköseksi. Kaikki postit alkoivat ylitsevuotavilla onnitteluilla, eipä ole hätä päivää täällä enää. Jos ette kuule minusta muutamaan kuukauteen, olen uponnut rahakasoihin.

Uskomattomin miljoonapotti odotti minua Afrikassa. Cathy kirjoitti pienen elämäntarinansa. Hän oli menettänyt äitinsä ollessaan 4-vuotias ja eli isänsä kanssa. Isä ja isän veljet joutuivat sotaan. Isä haavoittui melkein kuoliaaksi siellä. Hän oli kuitenkin vielä elossa, kun siirrettiin sairaalaan. Mahdollisuuksia elämään ei enää ollut, joten oli aika valmistella omaisuudensiirrot. Isä kuoli ja jätti Cathylle 7.3 miljoonaa USA:n dollaria. Nyt alkoivat hankaluudet. Cathyn pitää pankista saamiensa ohjeiden mukaan siirtää rahat ulkomaille, koska muut veljet perheineen voivat viedä ne häneltä. Cathy tarvitsi apua rahan siirtämiseen. Hän oli valinnut Suomesta juuri minut tähän rahansiirtotehtävään. Minun pitäisi vain sijoittaa rahat tänne hyvin ja mahdollistaa hänen tulonsa Suomeen ja järjestää opiskelumahdollisuudet. Tästä vaivannäöstä saisin palkkioksi pääomasta 15 % eli noin 1.1 milj dollaria.   En ole vielä vastannut Cathylle. 
 
Tänään myös kuuntelin radiota, jossa haastateltiin Nigerian suurlähetystön suomalaista virkamiestä. Hän kertoi, että Afrikan useissa valtioissa ihmisillä on todella vaikeaa. Osaavat keksivät jos jonkinlaisia keinoja saada rahaa. Yksi on esiintyä virtuaalihahmona, kuten edellä kertomani Cathy ja anoa tavalla tai toisella rahaa hyvinvointivaltioiden asukkailta. Netin avulla voi liikkua muutamissa minuuteissa ympäri maailmaa. 

Valitettavasti aina joku uskoo pyyntöihin, lottovoittoihin ja muihin vastaaviin ja vastaa ja toteuttaa pyytäjän toiveet. Usein se on rahasumman lähettäminen pyytäjälle, jonka jälkeen ne isot voitot alkavat kilistä omaan kukkaroon. Kukaan vastaajista ei ole saanut penniäkään ja rahat ovat hävinneet tuhka tuuleen. 
Juuri kuulin tuolta seinän takaa olohuoneesta, tarkemmin se kuului televisiosta, että on löydetty yli miljoona vuotta vanha iso tähti. Se on 300 kertaa aurinkoa suurempi.  Tähän minä uskon. Jään seuraamaan löydöksen tarkempia yksityiskohtia. Mielenkiintoista on, onko siellä elämää ja voiko sinne lennähtää joskus avaruusaluksella.
 
Tänä aamuna aikaisin ihastelin kaunista alkavaa päivää. Tutut linnut olivat aamiaisella pihalla, räkättirastaat ja mustarastas, pyörähtipä pihalle sepelkyyhkykin. Ja harakka tietysti kävi keikaroimassa.  Pupujussi tykkää apilasta. Makoillen se ahmi apilaa suuhunsa. 
Syksykukkijat ovat aloittaneet kukintansa. Kärhö on kukkinut jo kauan, nyt mukaan ovat liittyneet keltainen syyspäivänhattu ja  aloittamassa on myös punahattu.    

13 kommenttia:

  1. Ihmettelen kauheasti, että joku tosiaan uskoo noihin viesteihin. Luulisi jonkunlaisen luonnollisen epäluulon hiipivän mieleen, että on liian hyvää ollakseen totta. Johan siihen on lehtien mainonnassa tottunut. Ja minä kun olen aina pitänyt itseäni sinisilmäisenä tyyppinä!

    VastaaPoista
  2. Ihana kuvasarja!
    Minä pidän omaa ahkeruutta ja (sopivaa)säästäväisyyttä ainoana rikastumiskikkana. Vaan eihän niillä kyllä ole rikastunut, mutta aivan tyytyväinen näinkin. Monesti jumitutaan ajattelemaan, että rikastumisen myötä elämä käy helpommaksi. Toki näin käykin. Mutta voi se elämä ilman aineellista rikkauttakin olla mielenkiintoista ja sisältörikasta. Myönteisyydellä ja kekseliäisyydellä voi köyhäkin matkustella vaikka maailman äärin tai rakentaa unelmiensa kodin, uskon.

    VastaaPoista
  3. Katriina,
    Sitä minäkin ihmettelen. Mutta ihmiset huumaantuvat voitto-onnittelujen kohdalla rahankiilto silmissään ja arviointikyky pettää.

    Olit niin erinäköinen kuvassasi, en tunnistanut. Piti kurkata linkin taakse. Ja minä muuten olen tainnut kirjoittaa sinut aika monta kertaa Katariinaksi.

    Rita,
    Rikkautta saa elämäänsä muilla keinoilla kuin rahalla.
    Raha ei tee onnelliseksi, onni tulee muilla keinoin.
    Tosin raha rauhoittaa, kun sitä on sopivasti eikä liikaa.

    VastaaPoista
  4. Näiden kauniiden kukkien myötä ajatukseni kiisivät dollarisiivin ihmemaahan.
    Ikävä kyllä ammuit minut alas tylysti.

    Ihmettelen kyllä suuresti, miten joku voi hairahtua näihin juttuihin oikeasti.

    VastaaPoista
  5. Minäkin uskon tuohon suureen tähteen, vaikka ihmettelenkin ettei sitä ole jo aikaisemmin havaittu.
    Kesä onkin mennyt kukkien osalta pika vauhtia. Nyt jo syysleimutkin aloittavat kukinnan. Nopeasti ne päivät menevät minullakin, mutta se nyt ei ole mitään uutta.

    VastaaPoista
  6. Ihania kukkasia sinulla...
    haluan nähdeä ne tänäänkin tuolla pihallani ja unohtaa miljoonat..

    uusi tähti,
    en ole vielä kuullutkaan..
    loppumaton tuo avaruus..

    VastaaPoista
  7. Jopas sinulla on käynyt "tuuri". Nyt ei muuta kuin lokoisaa loppuelämää... ;)

    VastaaPoista
  8. Zilga,
    Kyllä muutaman minuutin kannattaa uhrata voittohuumaan ja ottaa laskukone käteen, eikä muutakuin laskemaan rahoja.

    Luin Hesarista, että tähti kuulemma polttaa itseään eli pienenee, niin kai tekee aurinkokin.

    Unelma,
    Totta kesä huristaa jo aivan liian kovaa eteenpäin. Jarruta, tekisi mieli huutaa.

    hanne,
    Kukat joka aamu, päivä ja ilta, ne ovat uskollisia ja tuottavat iloa ilman huolta.

    Avaruus näyttää olevan vielä mittaamaton.

    Jaana-Maija,
    Sitä tässä on yritetty jo miettiä pitemmän aikaa alkusanalla JOS minä voitan lotossa tai jossain muussa pelissä NIIN sitten minä teen sitä sun tätä

    VastaaPoista
  9. Nigerian meilipetokset ovat törkeitä. Ihmisiä joutuu petoksen uhriksi kun ovat luottavaisia ja kilttejä.

    Ja nyt kivempaa asiaa: Ekan kuvasi värit ovat haaveellisen ihanat... En saa silmiä irti :)

    VastaaPoista
  10. Voi miten kaunis väriyhdistelmä keltaisesta ja vaaleanvioletista !
    Ihanat kuvat...
    Meillä pari kärhöä aloittelee kukintaa vasta nyt.
    Se on kyllä jännä, miten osa ihmisistä on niin herkkäuskoisia ja sinisilmäisiä...eivätkä he aina edes opi erheistään.

    VastaaPoista
  11. Rita,
    Harmi, että jotkut ovat niin sinisilmäisiä, että uskovat näihin meilisatuihin.

    Kiitos kukkien puolesta. Minä myös pidän lilan ja keltaisen liittoutumasta.

    sariw,
    Meillä kärhöt kukkivat vähän myöhässä ja nyt helteilla eivät kukat kauan kestä.

    Sitä sinisilmäisyyttä ihmettelen myös.

    VastaaPoista
  12. No nyt sulla alko kissan päivät, jeee! Rahaa tulee ovista ja ikkunoista, on se vaan niin hianoo! :DD
    PS. Mulla on kaveri, tai tarkemmin sillä mies, joka ei avaa, jos sille tulee postia hotmaili-osotteesta. Se on roskaimuriosote, siis hotmail. Ja se mies toimii it-alalla. Mulla on gmail.com'issaparikin osotetta. Roskapostisuodatin toimii välillä siinä niinkin tehokkaasti, että oikeaa postia menee roskikseen.

    VastaaPoista
  13. Krisu,
    Juu täällä ollaan onnen kukkuloilla - ei rahasta vaan muuten vaan.

    Hotmail on minulle ns blogis-postilaatikko. Pääsähköpostini on aivan joku muu.
    Hotmail on uudistanut roskapostisuodatustaan ja heittelee roskapostiin jo postia ihan kumman hyvin.
    Kävin nyt tyhjäämässä eli poistamassa koko roskapostiosion sisällön. Satuinpa lukaisemaan tuon postin ihan huvikseni.
    Ei minulla suurta vaivaa tuosta hotmailista ole.

    VastaaPoista