keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Sollerin taidenäyttely

Eilisen postauksen  lomaretkeni suurin yllätys oli ennalta tietämättä kohtaamani taidenäyttely Sollerin modernin taiteen galleriassa. Näytteille oli asetettu Pablo Picasson keramiikkaa ja Joan Miron grafiikkaa. 
Kummankin taiteilijan näyttelyissä olen käynyt aikaisemmin Ranskassa. Ja Picasso-näyttelyssä viime talvena täällä Ateneumissa. Galleriassa ei ollut kamera-kieltoa, joten muiden lailla otin muutamia kuvia.  
Picasson keraamisen seinälautasen kasvoilla on hieman pidättyvä hymy.  
Picassomaiseen tyyliin kasvokuva tässäkin teoksessa. 
Kannu, kuten muutkin teokset, oli sijoitettu lasivitriineihin.Vitriiniin heijastuu tahtomattani kuvaaja.   
Tämä teos näyttää maljakolta, mutta sitä se ei ole. Teos on litteä veistos, toiselle puolelle on kuvattu myös henkilö. 
Toteemimaiset kasvot,  ilme hieman hämmentynyt.
Miron grafiikkatyöt näyttävät tutuilta. Johtuneeko siitä, että niitä on painettu julisteiksi, joita monet nettikaupat ja julistekaupat myyvät ympäri maailmaa.   
Näyttelyssä oli Miron grafiikkateoksia  kolmisenkymmentä. Tässä niistä kaksi.

16 kommenttia:

  1. Kuolaan täällä noita teoksia katsoessa, niin makuuni, niin makuuni.

    VastaaPoista
  2. Onpas ilmeitä :) Onhan ne ilmeitä, onhan?

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka kiva kun sain niitä täällä katsella.

    VastaaPoista
  4. Elämä ei ole viivasuora. Eikä ihminen.

    Ajattelen näin kun näyttelyssä vaeltelen. Polveilen. Pysähdyttäviä ovat. Kiitos kun näytät.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kuvistasi, on mukavaa kulkea taidetaåahtumissa myös virtuaalisesti. :)

    VastaaPoista
  6. Upeita töitä! Olen käynyt Picasso -museossa sekä Barcelonassa ja Malagassa,samoin Miron museossa Barcelonassa,hienoja töitä!
    Sinulle on haaste blogissani...

    VastaaPoista
  7. SusuPetal,
    Minusta nämä ovat Picasson keramiikan parhaimmistoa.

    isopeikko,
    On ilmeitä.

    Eija,
    Mukava, että kävit.

    Lastu,
    Ei ole viivasuoraa, vaan mutkikasta mielenkiintoisella tavalla. Niin nämä kuin elämäkin.

    Kiitos kun kävit.

    Unelma,
    Tämä on kaikkein helpoin taidenäyttelyssä känti - kotoa käsin.

    VastaaPoista
  8. Tuo kannu on aivan mahtava!
    Kiva käydä näyttelyssä edes virtuaalisesti, tykkään sekä Picassosta että Mirosta.

    VastaaPoista
  9. Yaelian,
    Varsinkin nuo Picasson työt olivat erilaisia, joita en ole ennen nähnyt.
    Kiitos haasteesta, mukava vastata siihen.

    Sirokko,
    Tämä oli minullekin kiva yllätys, jota en todellakaan osannut edes aavistaa

    VastaaPoista
  10. Kiitos taide-elämyksestä. Nämä molemmat ovat hienoja tekijöitä. Arvostan.

    VastaaPoista
  11. Taitaa pisarat roiskua sinne asti, kun siirryn samaan riviin Susupetalin kanssa kuolaamaan :)

    Huikeita teoksia. Kävi sinulla uskomaton mäihä tuon näyttelylöydön kanssa.

    VastaaPoista
  12. Ihania..
    Tykkäsin kaikista..
    Miron työt aina sykähdyttävät iloisesti..
    Kiitos näyttelystä..

    VastaaPoista
  13. Jännä juttu päästä tuohon näyttelyyn. Ateneumin jälkeen olen Picassoa yhä enemmän tutkinut. Oli se mies nero. Samoin Miro.

    VastaaPoista
  14. Mukavaa päästä edes näin ihmettelemään ja ihailemaan.

    VastaaPoista
  15. Hienoa! Tuollaiset, loman odottamattoman yllättävät tapahtumat, ovat kyllä aivan ihanaa ylimääräistä hyvää matkaan. Kiva, että näyttelyssä sai kuvata, lucky you. Upeita teoksia! Toteemimaisista kasvoista pidin erityisesti ja tuosta alinmaisesta punaisesta teoksesta.

    VastaaPoista
  16. Zilga,
    lepis,
    hanne,
    mm,
    mk,
    rita,

    Kiitos, että kävitte ihailemassa.

    VastaaPoista