maanantai 29. marraskuuta 2010

Kollaasin ja modeemien parissa

Palasin matkoilta tänään iltapäivällä. Avasin tietokoneen, mutta nettiyhteys oli poikki. Verkkoyhteyttä ei ole yhdistetty  luin verkkoasetuksista. Ehkä se palaa, ajattelin.  Ei palannut.  Soitin DNA:lle ja näppäilin automaatin antamien numeroiden mukaan. Jonotin kuunnellen odotusmusiikkia. Kolmannella yrittämällä jonotuksien jälkeen sain henkilön puhelimen päähän kuullakseni, että linjoissa ei ole ollut mitään häiriöitä. Tukihenkilöt aloittavat aamulla kello 8.00, jolloin saan apua.
En jäänyt odottamaan, soitin insinöörilleni. Ohje oli yksinkertainen, kytke virrat pois modeemeista ja odota noin 5 minuuttia ja kytke virrat.  Kappas vaan yhteys kytkeytyi.
Minusta tuntuu, että olin ollut liian kauan pois koneelta. Modeemit eivät ole tottuneet olemaan toimettomina yksikseen ja kapinoivat tällä tavalla. Nämä aparaatit ovat näköjään saavuttaneet inhimillisen olomuodon ja tuntevat ikävää ja kapinoivat vastalauseeksi. Tämä se selitys tälle katkokselle on.
Haasteita on tullut ja mennyt viikonlopun aikana. Väsäsin nyt tähän värikollaasit haasteeseen vanhoista kuvistani kollaasin. Yksi tämänpäiväinen kuva siellä on mukana. Nimittäin amaryllikset olivat avautuneet poissa ollessani ja näppäsin mukaan punaisen amarylliksen.
*********
Värikollaasit 11. haaste = keltainen, punainen, siniturkoosi, oranssi

27 kommenttia:

  1. Rehevä kollaasi!

    Onneksi modeemiratkaisu oli yksinkertainen!

    VastaaPoista
  2. Herkullinen kollaasi.Joskus aina välillä nettiyhteyteni ei pelaa,ja silloin teen just noin,ja se auttaa yleensä.

    VastaaPoista
  3. Iloinen ja raikas kollaasi.

    Oikein nauratti tuo arvelusi, että koneella oli ikävä käyttäjäänsä. Kuulostaa ihan uskottavalta. :)

    VastaaPoista
  4. SusuPetal,
    Se oli todella helppo ratkaisu. En vain itse taas muistanut tuota.

    Yaelian,
    Se kikka ei juolahtanut nyt mieleeni, vaikka samaa kikkaa olen ennenkin käyttänyt. Pienestä näyttää olevan nettiyhteys kiinni.

    Unelma,
    Minulle tuli mieleen, että jospa modeemit ovat jo aloittaneet elämänsä lemmikkien tapaan. Melkein uskoin niin.

    VastaaPoista
  5. Insinöörit ovat käteviä! Onneksi sinulla on oma sellainen näppärästi lähellä.

    Kollasi on herkullinen!

    VastaaPoista
  6. Pitäisi varmaan lämmitellä noiden herkullisten värien keskellä, mutta tuo ihana turkoosinsini vetää väkisin puoleensa.

    Minä uskon, että meidän automme on kykenevä inhimilliseen kapinointiin, ehkä modeemisikin osaa :)
    Muutaman vuoden päästä tämä voikin jo olla ihan totta...

    VastaaPoista
  7. Herkkua on siinä monenlaista.... namskis, ja hörpyt päälle raikkaasta turkoosipullosta!
    ps. Minullakin tuollainen ikäväorientoitunut tietokone, joskus se suuttuu pelkästä mun kauppareissusta. Mutta todellakin täysbuutti auttaa, eli sama minkä sinäkin teit.!

    VastaaPoista
  8. Hehkuvan raikas kollaasi. Herättelee makuhermojakin, saati että on kaunis silmälle.
    Tuo virrat poikki ja odota hetki- on ollut minullekin avuksi lukemattomat kerrat.

    VastaaPoista
  9. Kylläpäs kollaasi olikin tämän kaiken arvoinen. Runsas, raikas ja herkullinen :)

    VastaaPoista
  10. Voi miten symppis modeemi sinulla onkaan ; )
    Ihanan pirtsakka kollaasi.. ja aivan ihastuttavat tulppaanit.

    VastaaPoista
  11. Nam, nam, nuuhkis ja kulaus raikasta vettä päälle. Johan virkisti. Ihana piristävä kollaasi.

    VastaaPoista
  12. Lämpimät värit hehkuvat täälläkin! P.S Laitteillakin on sydän ja oma tahto.

    VastaaPoista
  13. Sellaista se nykytekniikka on :) Kollaasi on herkullinen Nam!

    VastaaPoista
  14. Hersyilevä, suussa maistuva, silmän iloksi maljakkoon kukkasia...johan passaa naustiskella.:)

    VastaaPoista
  15. Ihanasti avautui eteeni mitä maukkain ja kaunein kollaasisi väriloistossaan.

    Ikävöi varmaan koneesi, oikutteli sinulle kun olit hyljännyt!

    VastaaPoista
  16. Mehukasta väri-ilottelua marraskuun - auringonpaisteeseen. Miten voikin olla niin kirkas päivä taas :). Ja kaunis kollaasi sitä värittämässä.

    Kone on kuin ihminen. Kaipaa kosketusta ja huomiota. Ja kun sen saa, kehrää tyytyväisenä kuin kissa.

    VastaaPoista
  17. Loistavaa väri-iloa kollaasissasi! Modeemeista ei koskaan tiedä mitä ne keksivät jäätyään omiin oloihinsa.

    VastaaPoista
  18. Syötävän herkullista,tuo lasi on kaunista.

    VastaaPoista
  19. Täälläkin aivan ihana kollaasi herkullisista väreistä. Toimii hyvin yhdessä!

    VastaaPoista
  20. Suorastaan herrkullinen kollaasi!
    Tekee heti mieli appelsiinia..
    ( menee jääkaapille)
    Minun koneeni puhuu kans noin..ei saa olla liian kauan poissa :-)

    VastaaPoista
  21. Ihan samaa epäilin meidänkin entisestä modeemista: se osoitti joskus selvästi mieltään. Nykyinen Elisan Viihde-modeemi on paljon säyseämpi luonteeltaan eikä oikuttele pikkuasioista;)

    Makoisan runsas kuvakollaasi, herkullinen kerrassaan!

    VastaaPoista
  22. lepis,
    Heihin voi luottaa ainakin teknisissä asioissa.

    Sirokko,
    Meidän entinen automme Audi osasi myös ajatella ja toimia tunteiden mukaan, mutta ei enää tämä nykyinen.

    kiirepakolainen,
    Mukava, että tietokoneilla on kohtalotovereita.

    aimarii,
    Sielläkin siis on osoitettu mieltä kuin täälläkin. Kyllä ne3 koneet ikävöivät.

    tuulentukka,
    Kiitos.

    sariw,
    Niin se onkin, onneksi nyt osaan suhtautua jo sen oikkuihin.

    Valokki,
    Pieni lintu,
    KIitos.

    Kuvvatar,
    Niin on, ne kai tottuvat talon tavoille ja ikävöivätkin.

    kaanon,
    Kiitos. Nyt se on taas entisensä.

    Lastu,
    Tänään se jo kehrää kuin rasvattu pyörä. Nauttii kai olostaan.

    Famu falsetissa,
    Juu pitää olla varuillaan.

    flora,
    Satu,
    Kiitoksia.

    Anna,
    Kohtalotoveri siis sielläkin.

    Katriina,
    Meillä jatkaa tämä vanha, mutta niin sympaattinen edelleen.
    Kiitos.

    Mimi,
    Kiitoksia.

    VastaaPoista
  23. Hassu tarina! Sen minäkin olen jo oppinut, että tuollaisissa tilanteissa kannattaa aina ensin kokeilla juuri tuota mitä olet saanutkin neuvoksi.
    Sitten kollaasista: sehän on oikein vitamiinipommi, värikäs ja pirteä,

    VastaaPoista
  24. maiju,
    Nyt muistan jo tuon kikan, kun seuraavalla kerralla mykkäkoulu koneen kanssa ilmaantuu.
    Kiitoksia.

    VastaaPoista
  25. Vaikka mitä herkullista ja kaunista tästä löysin, mutta taitaa olla ainakin kaikki syötävät jo popsittu, kun näin paljon on jo käynyt väkeä apajilla! :)

    VastaaPoista