tiistai 9. marraskuuta 2010

Myrskyä ja lunta

Myrsky on yltynyt. Se paiskoo räntäistä lunta taivaalta. Maa näyttää jo valkoiselta. Aamulla oli vielä kohmeaa ja ruoho vihreää. Keräsin viimeiset lehtikasat pihalta tulevan lumen alta. Viikko sitten keräsin metsästä sammalta ja täytin kesäkukkaruukut talviteloille. Nyt sammaleen kerääminen ei enää onnistuisi.
Terassin sisustaminen on vielä kesken. Kynttilöitä on ostettava. Ja ne sähköllä palavat pompulavalot kaivetaan esille. Marraskuussa valmistaudutaan joulukuulle. 
Vielä ehtii valmistautua myös kevääseen. Istutin  lokakuulla  40 valkoista helmihyasintin sipulia. Aikeissa on lisätä myös tulppaaneja, jos maa ei umpeudu vielä jäähän saakka.  
Työhuoneessa on myös jotain uutta.  Kirjoittelen uudella näppäimistöllä ja painelen uutta hiirtä. Taas jälleen kerran minulla meni hermot langattomien hiiren ja näppäimistön suhteen. Patterien vaihdon jälkeen sain monien painallusten jälkeen hiiren pelaamaan, mutta näppäimistö oli aivan mykkä. Painoin ohjeiden mukaan, ei tulosta. Nyt loppuivat patterien vaihdot. Kävin ostamassa Clas Ohlsonilta pienen, fiksun ja valkoisen  näppäimistön, jonka runko on hopean harmaa sekä harmaan hiiren. Kaikki toimii kuin unelma taas.

Vielä  terassille, olin unohtaa kokonaan pelargoniat. Urheasti ne jatkavat kukintaa, nuppuja riittää. Annan kukkien kukkia niin kauan kuin jaksavat.
Lokakuun lopulla otin kuvan pihan koristeomenapuusta, kun puuhun lennähti kolme mustarastasta näykkimään omenoita. Nyt puut ovat lehdistä paljaat,  joulukoristeiksi ovat jääneet punaiset pikkuomenat.

19 kommenttia:

  1. Nuo ruukut sammaleilla ovat upeita kyllä :)

    VastaaPoista
  2. Kauniit nuo sammaleruukut.Minulla on langaton näppäimistö plus hiiri,jo pari vuotta ,ja toistaiseksi en ole niihin hermostunut.

    VastaaPoista
  3. Kauniita nuo sammalruukut ja valkoiset pelakuut ovat niin puhtoisen ihania.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on kaunista sammalta! Minä en edes muista tuota vaihtoehtoa laatikoitten täyttämiseen. Nytkin mietin vaan, että havut näyttävät liian paljon hautausmaalta enkä hakenut niitä. Onneksi lumi peitti tyhjät kohdat.

    VastaaPoista
  5. Kapteeni,
    Kiitoksia.

    Yaelian,
    Langattomat ovat olleet jo vuosia, enkä tiedä miksi näppäimistö temppuilee eikä sen hiirenkään aktivointi enää ongelmitta sujunut. No nyt ovat aina toimintakunnossa.
    Niin ja näppäimistön kirjaimistakin osa oli kulunut kokonaan pois.

    Unelma,
    Tykkään tuommoisesta luonnonmateriaalista.
    Saa nyt nähdä minne asti pelakuut sinnittelevät

    Katriina,
    Sammaleesta tykkään ja ehkä havuja laitan laatikoin - jos pelakuut kuolevat vai pitäisikö sanoa kun.

    VastaaPoista
  6. Kyllä sammal on aina niin ihanaa : )
    Tosi upeasti pelakuusi kukkivat vieläkin ja lehdet ovat vihreät. Minun pelakuuni ovat vähän jo kellastuttaneet lehtiä, mutta ne ovatkin sisällä...

    VastaaPoista
  7. Voi sinä ahkera, noin kauniit sammaltöpökät kaunistavat purkkeja ja tietenkin kotiasi.

    VastaaPoista
  8. Kun lumimyrsky pöyhii ja saa katsella hiutaletanssia kodin ikkunasta - tai taivaltaa tuiskussa kohti kotia ja lämpöä, on kiitollinen Suomesta, missä talot pitävät lämmön sisällä. Kerran olen käynyt Englannissa ja hytissyt sisällä vaikkei ollut edes kovin kylmä ulkosalla.

    Kauniista otat vastaan talven. Sammal pehmeä. Kynttilät tulossa - ja joulu.

    VastaaPoista
  9. sariw,
    Pelakuut taitavat viihtyä viileässä ja nyt niitä ei tarvitse kastella kuin aniharvoin. Kesällä oli aika paahteista.

    Zilga,
    Oli mukava täytellä ruukkuja, toivottavasti ovat kevääseen asti freeseinä.

    Lastu,
    Sitä ei aina osaa antaa arvoa tälle lämpimälle kodille. Oli kyllä niin kotoista kuunnella tuulen suhinaa ja katsella kun räntälunta satoi ja sisällä oli lämmintä.

    VastaaPoista
  10. Kävin tuossa illalla ihailemassa sammaleitasi, hyvä idea eikä maksa mitään!

    VastaaPoista
  11. Ihanat kuvat!
    Tuota sammalideaa täytyy kyllä lainata, tosi kauniita.
    Täällä sataa toistaiseksi vain vettä joten kerääminen varmaan vielä onnistuukin.
    Miltähän ne näyttäisivät jos niihin kietoisi ihan pienet ulkovalot?

    VastaaPoista
  12. Ai miten ihastuttavat kuvat sinulla taas :) Nuo ekat ruukut tuovat hymyn naamalle. Ja pelargoniat aina takuuvarmasti.

    VastaaPoista
  13. Sammalet ja kynttilät- jouluisia mielikuvia ne jo herättävät.
    Lumen satoi tännekin kulmille, oikein roppakaupalla ja nyt sataa vettä.
    Luulen, että sittenkin saan vielä ennen pysyviä lumia kerätä jouluaskarteluuni tarvittavat metsästä ja kallioilta.
    Sinun kukkasesi jaksavat yhä vain ilahduttaa, saavat varmaan niin asiantuntevaa hoitoa lämmöllä ja sydämellä.

    VastaaPoista
  14. Tänään vihdoin jatkoin muisteluketjua. Kiitos siitä.

    Pari kertaa olen käyttänyt vanhaa keinoa, sammalia ja varpuja yms ikkunoiden lasien väliin. En ole pitkäään aikaan muistanutkaan sitä mahdollisuutta.

    VastaaPoista
  15. Ari,
    Luonnonmateriaalit voittavat mennen tullen kaiken keinotekoisen

    Mk,
    Minäkin mietin mitä laitan sammalpallojen mukaan vielä. Saa nyt nähdä.
    Mutta ledvalot sopivat minusta hyvin.

    Rita,
    Kiitos. Luulen, että luonnon oma vihreä ihastuttaa tässä kaamoksessa.

    aimarii,
    Saatan minäkin pyrähtää vielä metsään. Tosin käpyjä on sekä Samppalinnanpuiston pudokkaita että Mallorcan pinjamäntyjen

    mm,
    Kiitos, käyn kurkkaamassa.
    Luonnonantimet ovat aina varmoja valintoja jouluksikin.


    lljorkan pinjamäntyjen

    VastaaPoista
  16. Pelargoniat kukkii vieläkin, uskomatonta.

    Meilläkin on omppupuut koristeltu samalla tavoin joulua varten:)

    VastaaPoista
  17. Ihania sammalistutuksia ja ahh..pelargonia kukkii sulla vielä noin kauniisti.
    Tuo omppupuu on ihana ja mustarastaalla on karkkipäivä selvästi.

    Hivelee silmääni todella terassisi vehreys.

    VastaaPoista
  18. Piti vielä kysyä, onko sulla joku talveutspaikka noille pelargoneille.?

    VastaaPoista
  19. pioni,
    Eikö ole kivat joulukoristeet omenapuissa, punaiset ja joskus talvella huurteen ja lumen kuorruttamat.

    Tuija,
    Kiitos.
    Valitettavasti pelargoniat lähtevät kukkien taivaaseen sen jälkeen, kun pakkanen on ne nitistänyt. Pidän luultavasti joulukuulle ja sitten laitan havut laatikoihin.

    VastaaPoista