perjantai 26. marraskuuta 2010

Irja eli elämänsä

 
Kun Irja sai keskikoulutodistuksen käteensä, hän oli tehnyt jo päätöksensä. Opettajien suosituksista huolimatta hän ei jatkaisi enää lukioon. Hän luopui jatko-opinnoista ja halusi oman itsenäisen elämän.
Irja onnistui saamaan heti koulun päätyttyä työpaikan pienestä toimistosta.

Irja oli tunnollinen ja ahkera. Pieni palkka riitti nipin napin oman elämän ylläpitämiseen. Itsenäisyys oli mukavaa, lupaa ei tarvinnut kysyä keneltäkään. Sai mennä ja tulla oman mielensä mukaan.
Keskikoulun viimeisenä vuotena Irja tapasi Einon. Heillä oli paljon yhteistä, Eino piti samoista asioista kuin Irja. Yhdessä oli hauskaa aina. He tapasivat keskiviikkoisin ja lauantaisin. Rakastuneena Irja haaveili yhteisestä tulevaisuudesta. Kuinka ihanaa, kun saisi olla aina yhdessä, hän ajatteli.

Ensi rakkaus päättyi yllättäen. Eino ilmoitti lyhyesti, että hän oli löytänyt toisen. Irjalle luopuminen ensi rakkaudestaan oli täydellinen shokki. Hän vetäytyi entistä enemmän kuoreensa, uppoutui täysin työhönsä. Vähitellen sosiaalinen  elämä kuihtui.  Irja oli tehnyt päätöksensä, hän eläisi loppuelämänsä yksin. Hän tiesi, että luopuminen perhe-elämästä oli iso ratkaisu, mutta päätöksen hetkellä hän ei nähnyt muuta vaihtoehtoa.

Eräänä päivänä, kun vuosia oli jo kulunut kymmenkunta, Irja huomasi, että kaupungin lehtitaloon   etsitään toimihenkilöä hoitamaan puhelinvaihdetta ja arkistoa.  Irja rohkaisi itsensä ja haki paikkaa, sai sen.
Työpaikallaan Irja oli huomaamaton, hoiti tunnollisesti työnsä, mutta ei halunnut luoda lähempää kontaktia työtovereihinsa. Kahvitauotkin hän vietti työpöytänsä ääressä. Käytävällä kuului pehmeä, tuttu sipsutus, kun Irja työtossuissaan haki kahvia kahvihuoneesta.
Sosiaaliset taidot olivat riutuneet vuosien saatossa olemattomiin. Kuitenkaan hän ei kokenut oloaan yksinäiseksi. Olihan hänellä työ, jolle hän omistautui kuin se olisi hänen perheensä. Lehtitalossa työ oli kaksivuorotyötä ja iltavuorossa ollessaan Irja toimi myös oikolukijana. Siitä hän piti kovasti, lehdestä tuli kuin kumppani. Hän tunsi olevansa etuoikeutettu, kun sai lukea lehden ensimmäisenä.

Koitti aika, Irjan eläkevuodet alkoivat. Hiljaa ja huomaamattomasti hän painoi lehtitalon oven kiinni viimeisen kerran.  Kukkakimppu ja läksiäislahja, kellopaketti, kädessään Irjasta tuntui, että tämä luopuminen oli raskain.  Nyt Irja oli aivan yksin, kukaan ei enää huomannut häntä.

Vielä oli edessä viimeinen luopuminen, lopullinen elämästä luopuminen. Senkin Irja teki hiljaa ja yksin. Kerrostalossa suoritettiin huoneistokatselmuksia. Ovikellon soittoon ei vastattu, kun ovi avattiin Irja löytyi vuoteeltaan.  Irja oli nukahtanut pois.
Pieni yksiö oli täynnä lehtiä, pääasiassa niitä lehtiä, joita Irja oli oikolukenut. Seinänvierustojen lehtipinot ulottuivat lattiasta kattoon.  Ne peittivät lattiaa jättäen pienet kulkureitit keittokomeroon, kylpyhuoneeseen ja eteiseen.  Näistä lehdistä Irja ei halunnut luopua. Ne olivat Irjan elämää.
*****

Kuva: Yle.fi

20 kommenttia:

  1. Oi, näen nuo lehtipinot. Surullista.
    Koskettava tarina Irjasta.

    VastaaPoista
  2. Surullinen,hienosti kirjoitettu tarina.

    VastaaPoista
  3. Näitä pieniä maan hiljaisia puurtajia aina silloin tällöin löytyy hylättyinä lehtipinoineen. Surullinen tarina, kauniisti kirjoitettuna.

    VastaaPoista
  4. Vaikuttava tarina. Tuollaisia Irjoja joukossamme mahtaa olla.. Nähkäämme ihmiset, huomatkaamme lähimmäisemme ja tuhltakaamme hymyä, läsnäoloa!Pienessä on niin paljon. kaunis tarina surullisuudessaan...

    VastaaPoista
  5. Elämä, jonka käänsi yksi tyly ilmoitus. Irja löysi kuitenkin mallin elää, eikä osannut kaivata sitä, mistä ei tiennyt. Eikö se mene meillä monella vähän samalla tavalla?

    VastaaPoista
  6. SusuPetal,
    Sellaista oli joskus ja on vieläkin

    Yaelian,
    Kiitos. Irjan tarina on mielessä kuin Irjakin.

    Unelma,
    Eivät ole kadonneet, vaikka aika muuttuu.

    hanne,
    Irjoja löytyy edelleen, vaikka elämän puitteet muuttuvat, digitalisoituvat. Siitä huolimatta yksinäiset ovat joukossamme.

    Zilga,
    Irja omistautui työlleen, se oli hänen tapansa elää. Loppuun saakka.

    VastaaPoista
  7. Tämä tarina pisti ajattelemaan - ja silloinhan se on onnistunut tarina!

    VastaaPoista
  8. Kellastuneet lehdet saattelivat Irjan elämän syksyyn ja viimeiseen luopumiseen. Surullinen tarina.

    VastaaPoista
  9. Ajattelen sekä surua - että myös Irjan parhaita hetkiä: kun se parasta ollut on, on se työtä ja tuskaa... niin, kyllä työtä mutta ei tuskaa tässä tapauksessa, ei, sillä työtään Irja rakasti. Monella menevät työvuodet leipiintyessä, mutta ei Irjan kohdalla. Oikolukijana hän sai olla kaiken aikaa aikaansa edellä. Tiesi sen minkä muut vasta aamulla.

    Irjan tarina koskettaa sydäntäni. Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Irjan tarkkuuden vuoksi saimme lukea lehden ilman painovirheitä. Kiitos, Irja! Ja kiitos arleena, joka Irjan tarinan meille kerroit.

    VastaaPoista
  10. Surullinen tarina, mutta silti Irja eli itsensä näköisen, aidon elämän.

    VastaaPoista
  11. Tämä on selvästi tosi tarina. Ihan selvästi.

    VastaaPoista
  12. Kauniisti ja ymmärtävästi kerrottu tarina.
    Tiedä sitten olisiko Irja ollut onnellisempi jollei olisi päättänyt luopua jo varhain niin monesta asiasta.
    Vai saattoiko hän sittenkään valita?

    VastaaPoista
  13. Koskettava tarina. Herää kysymys, onko se tositarina vai ei. Varmaan voisi ollakin.

    VastaaPoista
  14. Vaikuttava pysäyttävä kertomus.
    Onneakin oli Irjalla, työtä tehdessään.

    VastaaPoista
  15. Tarina johon on kiteytetty monia tositarinoita, näistähän lehdistä luemme tämän tästä; vanhus löytyi muumioituneena.. Mutta emme tule ajatelleeksi että ehkä se oli 'vanhuksen' oma valinta, yksinäisen tien valitsija valitsee samalla yksinäisen lopun.
    Tämä tarina näyttää että näennäisen pakonsaneleman erakoitumisen takana voi olla ihan itse valikoitu vetäytyminen -- kaikki eivät ole samanlaisia, on myös irjamaisia syrjäänvetäytyjiä jotka eivät viihdy laumoissa.

    VastaaPoista
  16. Joskus vuosia sitten oli uutinen miehestä, joka löydettiin kuolleena kotoaan, koko asunto oli täynnä lehtiä lattiasta kattoon ja vain tunnelintapaisia aukkoja liikkua. Tällaista siis voi oikeastikin tapahtua.
    Tässä tarinassa Irja oli tavallaan moninkertainen luopuja.

    VastaaPoista
  17. Voi miten surullista, saattaisi olla vaikka tottakin? Kenenkään ei pitäisi olla yksin, ei ainakaan noin yksin.
    Joskus pitää olla yksin, mutta ei yksinäinen...;=)

    VastaaPoista
  18. Irmeli,
    Niin se lienee. Kiitos kommentista.

    Demetrius,
    Näin se meni. Kiitos.

    Lastu,
    Irja eli työnsä kautta. Tuli huomatuksi vasta kuollessaan.
    Näitä ahkeria uurastajia löytyy aina silloin tällöin.

    Ina,
    Luulisin, että Irjalle elämä oli ihan hyvä.

    VastaaPoista
  19. isopeikko,
    Tarinoissa on aina totuuden siemeniä.

    Mk,
    Irja valitsi elämänsä suuntaviivat yhtä kohtaa lukuunottamatta.

    Sirkka,
    Totta on aina mukana.

    Una,
    Kiitos.

    Liplatus,
    Luulisin, että Irja eli itselleen onnellisen elämän.

    Kutuharju,
    Voi miten hyvin osasit nähdän Irjan elämän.

    Sirokko,
    Luopuja valitsi kuitenkin omannäköisen onnellisen elämän.

    Tuija,
    Hienosti sanottu - yksin mutta ei yksinäinen. Itse olisin toivonut Irjalle ystäviä, mutta ehkä Irja ei lopulta enää kaivannutkaan niitä.

    VastaaPoista