Irja eli elämänsä

 
Kun Irja sai keskikoulutodistuksen käteensä, hän oli tehnyt jo päätöksensä. Opettajien suosituksista huolimatta hän ei jatkaisi enää lukioon. Hän luopui jatko-opinnoista ja halusi oman itsenäisen elämän.
Irja onnistui saamaan heti koulun päätyttyä työpaikan pienestä toimistosta.

Irja oli tunnollinen ja ahkera. Pieni palkka riitti nipin napin oman elämän ylläpitämiseen. Itsenäisyys oli mukavaa, lupaa ei tarvinnut kysyä keneltäkään. Sai mennä ja tulla oman mielensä mukaan.
Keskikoulun viimeisenä vuotena Irja tapasi Einon. Heillä oli paljon yhteistä, Eino piti samoista asioista kuin Irja. Yhdessä oli hauskaa aina. He tapasivat keskiviikkoisin ja lauantaisin. Rakastuneena Irja haaveili yhteisestä tulevaisuudesta. Kuinka ihanaa, kun saisi olla aina yhdessä, hän ajatteli.

Ensi rakkaus päättyi yllättäen. Eino ilmoitti lyhyesti, että hän oli löytänyt toisen. Irjalle luopuminen ensi rakkaudestaan oli täydellinen shokki. Hän vetäytyi entistä enemmän kuoreensa, uppoutui täysin työhönsä. Vähitellen sosiaalinen  elämä kuihtui.  Irja oli tehnyt päätöksensä, hän eläisi loppuelämänsä yksin. Hän tiesi, että luopuminen perhe-elämästä oli iso ratkaisu, mutta päätöksen hetkellä hän ei nähnyt muuta vaihtoehtoa.

Eräänä päivänä, kun vuosia oli jo kulunut kymmenkunta, Irja huomasi, että kaupungin lehtitaloon   etsitään toimihenkilöä hoitamaan puhelinvaihdetta ja arkistoa.  Irja rohkaisi itsensä ja haki paikkaa, sai sen.
Työpaikallaan Irja oli huomaamaton, hoiti tunnollisesti työnsä, mutta ei halunnut luoda lähempää kontaktia työtovereihinsa. Kahvitauotkin hän vietti työpöytänsä ääressä. Käytävällä kuului pehmeä, tuttu sipsutus, kun Irja työtossuissaan haki kahvia kahvihuoneesta.
Sosiaaliset taidot olivat riutuneet vuosien saatossa olemattomiin. Kuitenkaan hän ei kokenut oloaan yksinäiseksi. Olihan hänellä työ, jolle hän omistautui kuin se olisi hänen perheensä. Lehtitalossa työ oli kaksivuorotyötä ja iltavuorossa ollessaan Irja toimi myös oikolukijana. Siitä hän piti kovasti, lehdestä tuli kuin kumppani. Hän tunsi olevansa etuoikeutettu, kun sai lukea lehden ensimmäisenä.

Koitti aika, Irjan eläkevuodet alkoivat. Hiljaa ja huomaamattomasti hän painoi lehtitalon oven kiinni viimeisen kerran.  Kukkakimppu ja läksiäislahja, kellopaketti, kädessään Irjasta tuntui, että tämä luopuminen oli raskain.  Nyt Irja oli aivan yksin, kukaan ei enää huomannut häntä.

Vielä oli edessä viimeinen luopuminen, lopullinen elämästä luopuminen. Senkin Irja teki hiljaa ja yksin. Kerrostalossa suoritettiin huoneistokatselmuksia. Ovikellon soittoon ei vastattu, kun ovi avattiin Irja löytyi vuoteeltaan.  Irja oli nukahtanut pois.
Pieni yksiö oli täynnä lehtiä, pääasiassa niitä lehtiä, joita Irja oli oikolukenut. Seinänvierustojen lehtipinot ulottuivat lattiasta kattoon.  Ne peittivät lattiaa jättäen pienet kulkureitit keittokomeroon, kylpyhuoneeseen ja eteiseen.  Näistä lehdistä Irja ei halunnut luopua. Ne olivat Irjan elämää.

*****

Pakinaperjantai 209. haaste = Luopuminen

Kuva: Yle.fi