keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Tarkkailua terassilla

Petuniat, kaikki kaksikymmentä, jaksavat kukkia ja kukkia.
Aikaisempina kesinä ne ovat elokuulla jo olleet aika ränsistyneitä ja olen voinut istuttaa syyskukkia
Nyt en raaski repiä niitä ruukuista ja siirrän syyskukkien hankintaa.
Yhden pallokrysanteemin sain istutettua amforaruukkuuni, 
kun samettiruusut kestivät vain pari viikkoa.
Joku ihmeellinen itikka tappoi ja kuihdutti ne.
 
Jotain syksyistä sentään asettelin terassipöydälle. Isoon lasikartioon laitoin jo kivet valmiiksi,
kynttilät on siihen vielä ostamatta. Toisessa lasikartiossa on käpyjä. 
Keräilin niitä tuolta Turun kukkuloilta vanhojen täydennykseksi.
Voi olla, että näpertelen terassille käpylehmätarhan. 
Tässä ruukussa ovat viisi jouluamaryllistani. Nyt ne saavat kylmähoitoa ainakin öisin.
Kurkistan melkein joka päivä onko juuressa kukkavanan alkua. 
Olisin aika iloinen, jos nämä kukkisivat jouluna.
Tämä kuva on otettu olohuoneen ikkunasta. 
Olen pannut merkille, että talitintti käy päivittäin puolen päivän aikaan
tuossa puussa, hyppii samat hyppelyt ja tekee samat kierroksensa puissa.
Se on niin vikkelä, että en ole onnistunut saamaan kunnon kuvaa.
Juuri kun näpsäisen se liikahtaa tai lentää pois.
Nyt sain jonkinmoisen todisteen tästä lemmikistämme.
Laitan sille talveksi talipallon ja siemeniä.
Nautitaan ihanasta syksystä

10 kommenttia:

  1. Ehkäpä talitiainen odottaa jo talipallojansa! Kaunista on sinun terassillasi! Amaryllisten kukkavanojen ilmestyminen on suuri ilon hetki.

    VastaaPoista
  2. Upeasti kukkivat petuniasi vielä. Ovako saaneet olla sateelta suojassa?

    Ajattelin tässä niitä räikeänkirkkaan kamalan värisiä värjättyjä kanervia... pudistin päätäni ja totesin olevani vielä kuumeessa.

    Luonto antaa värit ja nautitaan niistä.

    VastaaPoista
  3. Petuniat ovat kauniita;täällä niitä on kaupungin istutuksissa vähän joka paikassa. Lasikartiossasi on kauniita kiviä!

    VastaaPoista
  4. Tintti käy ihan varmasti kurkkimassa joko talipallokausi alkaa.
    Kauniita petunioita ja miten uskomattoman hyvässä kasvussa ne vielä ovatkaan!

    VastaaPoista
  5. Tänä syksynä on säästytty yöpakkasilta täälläkin. Joulukaktuksen sentään halusin jo sisälle, koko kesän se roikkui riippaomenapuunoksalla suojassa paahteelta.
    Kauniita kuvia kivistäsi, kivet ovat aarteita. :)

    VastaaPoista
  6. Sirkka,
    Niin minäkin ajattelin. Toivottavasti ne kukkavanat putkahtavat esiin.

    lepis,
    Petunioita eivät ole sateet päässeet riepomaan.
    Sama juttu ne värjätyt kanervat ovat kauhistuksia minunkin mielestäni.

    Yaelian,
    Minä tykkään valkoisista petunoista eniten, kaikissa niissä on ihanan runsas kukinta.

    Kaanon,
    Minäkin yllätyin petunioiden pitkäikäisyydestä.

    Unelma,
    Juu ei ole pahemmin ollut yöpakkasia.Sinä oletkin viherpeukalo ja saat kukat kukkimaan aina.

    VastaaPoista
  7. Talitinteillä on nälkä kesälläkin :)

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia ..
    ihanat petuniat..

    Linnuilla on yleensä aina jokin viesti mukanaan..=)

    VastaaPoista
  9. isopeikko,
    Niin ja ne löytävät sen ruuan tietysti samoilta paikoilta kuin talvellakin.

    hanne,
    Niin uskon minäkin. Minulle on sattunut lintutapaamisia elämäni varrella useita. Osan osaan selittää viesteiksi poisnukkuneilta.
    Tätä talitintin sanomaa en ole vielä osanut tulkita.

    VastaaPoista
  10. Onpas petuniat tosi kauniita vieläkin. Voi surku että samettiruusut jo menivät (kumma), minulla ne vielä kukkivat, vaikkakin ovat olleet aivan taivasalla.
    Taitaa talitintista tulla pikku lemmikki.

    VastaaPoista