En oikeastaan olisi muistanut koko lukutaitopäivää ellen olisi kuullut siitä autoradiosta. Turun alueradio haastoi kuulijoita kertomaan, miten he olivat oppineet lukemaan. Kuunnellessani omat ajatukseni kiirivät kauas taaksepäin aikaan kun opin lukemaan.
Aloitin kouluni jo kuusivuotiaana. Kouluun olin tutustunut muutaman kerran jo etukäteen vanhimman veljeni mukana. Koulunkäynti tuntui mukavalta ja aika kului nopeasti niinä muutamina päivinä, kun sinne tutustuin. Kuusivuotiaana oli jo tosi kysymyksessä. Olin ujo koululainen. Minut sijoitettiin Eskon kanssa samaan kahden istuttavaan pulpettiin En uskaltanut sivuille vilkuilla ja pojan vieressä ujostutti entistä enemmän.
Jo ensimmäisenä päivänä meille jaettiin Aapinen. Ihastuin siihen heti. Kotiin tultuani juoksin pihakivelle selailemaan kirjaa. Siinä oli kauniit värikkäät kuvat, jokaisella sivulla oli oma kirjaimensa, josta lyhyet lorut kertoivat. Erikoisesti minulle jäi mieleen tyttö, jonka nimi oli Marketta. Marketalla oli palmikot, joissa oli punaiset rusetit. Ihastuin sekä Markettaan että tuohon nimeen. Haaveilin Marketta-nimeä omakseni. Olihan siellä Aapisessa Jöröjukka, jolla oli pörröinen tukka ja pitkät kynnet.
Tarkkaa hetkeä en muista milloin lukemisen taito syntyi. Alku oli hyvin hankalaa. Se johtui silmistäni. Karsastin enkä voinut seurata kirjaimia niin hyvin, että olisin voinut sanat hahmottaa. Kevättalvella matkustin isän kanssa Ouluun saakka silmälääkäriin. Sain silmälasit ja sen jälkeen sanat aukesivat kuin itsestään. Opin lukemaan ja lukeminen oli ahkeraa ja jokapäiväistä. Erikoisluvalla sain lainata koulun kirjastosta kirjoja. Luin melkein kaikki pienen kirjaston kirjat läpi ja tieni jatkui isompiin kirjastoihin.
Tarinassa esiintyvät kuvat liittyvät koulujen alkamisajankohtaan. Alin kuva on hyvin läheltä sitä seutua, jossa kouluni aloitin. Silloin ei tosin kääritty olkia rullille, kuten nyt tehdään. Kotipuissa omenat olivat vihreitä ja osa punaposkisia eivät kokopunaisia.
Lukemisen taito on niin tärkeä ja silti otamme sen itsestäänselvyytenä. Sääli. Toivotaan kaikille samaa mahdollisuutta kuin meillä on!
VastaaPoistalepis,
VastaaPoistaSamat sanat täällä mielessä.
Hyvin sinä muistat, kuinka opit lukemaan! Minä en muista oikeastaan mitään varsinaisesti, tiedänhän, että koulussa se tapahtui. Aloitin myös koulun kuusivuotiaana, ja opin varmasti aika helposti. Kun olin oppinut, luin ahkerasti, sen tiedän. Kaikkea, sanomalehdistä koulukirjoihin ja koulun kirjaston kirjoihin. Niitä suorastaan ahmin, luin taskulampun valossa peiton alla iltaisin, kun en olisi muuten saanut valvoa.
VastaaPoistaMuistan vielä ihan selvästi miten opin lukemaan, vaikka siitä on jo parikymmentä vuotta aikaa. Aapisessa oli kappale joka kertoi muumien merimatkasta. Kirjan tummanpuhuvassa kuvassa muumiperhe oli laivassa myrskyävällä merellä. Muistan miten opettaja kommentoi, että Kaisa osaa nyt lukea ja miten pollea olin, koska olin ensimmäinen koko luokalla jolle opettaja sanoi noin.
VastaaPoistaSirkka,
VastaaPoistaSe lukemisen oppimisen ahaa-elämys ei minullakaan ole muistissa. Ilmeisesti oppi tuli vähitellen, ensin tavut, sitten sana ja sen jälkeen lukutaito.
Lukutaito tosiaan oli niin innostavaa, että sitä harjoitettiin joka päivä ja ahmittiin kaikkea lehdistä kirjoihin.
Kaisa,
Sinulla oli muistin tukena opettajan suullinen arvio lukemisen osaamisesta. Tuollaiset hetket jäävät lähtemättömästi mieleen.
Kannustus ja kehu ovat tärkeitä asioita oppimisen tiellä.
Kivasti kerroit.
VastaaPoistaEn minäkään tarkkaa päivää muista, jolloin opin lukemaan. Jonain kauniina päivänä vaan huomasin lukevani. Kirjaimet opettelin ensin aapisesta ja kukko kävi yöllä munimaasa kirjan väliin piniminttipastilleja.
Niin! Aapinen. Laskukirja. Ihmeitä ne viisikymmentäluvun alun koululaiselle (kuten minulle) olivat. Kuvat ja pienet tarinat, runot myös.
VastaaPoistaOpin lukemaan seitsemänvuotiaana "vasta" koulussa mutta kun sen taidon sain, ymmärsin heti mitä se merkitsee. Maailma aukeni kerralla.
Sinulla on ollut silmissä korjattavaa, onneksi sait avun ja lukemisen ilon. Itse olen tietämättäni sairastanut kuulo-ongelmaa pienestä pitäen. Jäi vain huomaamatta.
Kuvissasi on lumous.
Unelma,
VastaaPoistaNiin se lienee, että tarkkaa päivämäärää ei voi muistaa, lukeminen opittiin vähitellen tavu tavulta.
Lastu,
Tarinoita, runoja ja loruja aapisessa oli. Jostain syystä monet kuvat ovat jääneet elävinä mieleen.
Silloin oli haettava apu silmiin Oulusta saakka. Onneksi lasit korjasivat minkä pystyivät. Vasen silmä ei ole koskaan nähnyt kuin oikea. Valuvikoja sanoi lääkäri.
Emme ole ei kukaan meistä priimaa jokaiselta sentiltä.
Mutta eletty on ja nautittu elämästä.
Nykymaailmassa ei tahdo enää lukutaitokaan riittää, melkein pitää osata lukea vieraita kieliä ja koneitakin.
VastaaPoistaTäällä on vielä paljon lukutaidottomia varsinkin vanhemmassa väessä, heillä on vastaavasti tavallista parempi kuulo- ja näkömuisti. Pärjäävät kyllä, sillä ihmiset vielä avittavat toinen toisiaan.
Kivasti kerrottu tarina!
Sirokko,
VastaaPoistaTotta kielitaito nousee entistä tärkeämmäksi eikä vähiten EU:n myötä.
Samoin teknisiä taitoja tarvitaan elämässä päivittäin eikä vähiten meidän bloggaajien päivässä.