Kohtaamisia pihalla

Tänä aamuna, kun kuljin pihalle ihastelemaan kaunista aamua, kuulin hätääntynyttä lintujen sirkutusta pihapuista. Puiden tiheästä  lehvästöstä en erottanut lintuja. Kun käänsin katseeni avaralle nurmikolle, huomasin valkoharmaalaikkuisen kissan leikkivän saaliillaan. Kello kilisi kissan kaulassa. Vaan eipä se vaanivan kissan kaulassa ollut kilissyt, kun saaliin oli ehtinyt napata. Saalis ei ollut lintu, vaan pieni hiiri.

Huomasin nurmikolla pienen linnun, joka oli pelosta jähmettynyt paikalleen. Se ei uskaltanut  liikahtaa eteen eikä taakse. Kissa leikki kymmenen metrin päässä saalillaan. Saalis suussa se juoksi sireenipensaiden alle.

Nyt hain kameran nopeasti. Lintu oli jo juoksemassa kissasta vastakkaiseen suuntaan, kun nappasin siitä kuvan.
Linnut varoittelivat edelleen puissa. Lintu ei lehahtanut lentoon, vaan juoksi pois pihapiiristä.
Kissa makasi sireenipuiden alla tyytyväisenä. Saalis oli syöty ja  nyt tiirailtiin jo uutta saalista.

Tämä tapahtumasarja jäi mieleeni. Lintu tuntui kovin älykkäältä. Se osasi välttää oikealla toiminnallaan vaaran ja pääsi pakoon. Muut lajitoverit olivat avuliaita, kertoivat vaarasta viestittäen pelokkaalle linnulle  kissan jokaisen liikkeen. Kissa on kai jo palannut karkumatkaltaan kotiinsa.
Vaistomaisesti ja juuri oikealla tavalla mekin toimimme vaaran uhatessa. Jälkeenpäin tulee ajatelleeksi, kuinka osaa toimia juuri oikein. Vaistot ohjaavat.