perjantai 18. maaliskuuta 2011

Tulivuorelta jätelautalle


Pari vuotta sitten ihastelin Napolinlahden rannalla horisonttiin piirtyvää maisemaa. Kohti sinistä taivaankantta piirtyi vuori, jonka paljas huippu  leveni  kohti laaksoa.  Näytti kuin taivas olisi pudonnut suoraan mereen niin kauniin sinisenä liplattivat kepeät aallot. Aurinko paistoi, meri kimmelsi ja vuoren juurella olevassa kaupungissa elettiin onnellista elämää pizzoja ja pastaa syöden.

Joskus on ollut toisin. Vuorta ei olisi nyt olemassa ellei maa olisi järkkynyt ja repäissyt mannerlaattoja. Maakuoren alla velloi tulikuuma ja  sula kiviaines, joka vain odotti ulos.pääsyä.  Vihdoin aika oli koittanut, repeämästä näkyi valon pilkahdus. Valtava massa vyöryi  kovan paineen työntämänä raosta kohti valoa. Taivas musteni höyrystä ja savusta, kun sula kiviainesmassa työntyi ulos. Se virtasi valtavalla voimalla kohti kaupunkeja. Kaikki elollinen metsät, pellot, puutarhat, ihmiset ja eläimet jäivät tulikuuman massan alle. Rakennukset rutistuivat kuin korttitalot. Tuho jatkui, kunnes  paine maan alla laantui. Vyöryntä pysähtyi, tuli aivan hiljaista ei ääntäkään. Harmaan höyryävän massan keskeltä kohosi savuava vuoren huippu. Vesuvius oli syntynyt. Sen juurella tuhoutuneet kaupungit olivat peittyneet näkymättömiin.

En käynyt  hautautuneen Pompejin raunioilla. Kaupunkia on  vuosikymmenien ajan kaivettu esiin 3-5 metrin syvyydestä. Kuvittelin sen sanomattoman kauhun, jota ihmiset ovat  tunteneet hautautuessaan  polttavan kivimassan sisälle. 

Tänään  osataan  tulivuorten  purkauksiin varautua. Ne eivät  tuhoa samalla mitalla kuin maanjäristykset ja tsunamit. Elintason ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi kekseliäs ihminen on  kehittänyt uraanista ydinvoiman, jonka ei pitäisi saastuttaa ilmakehää, vaan tuottaa puhdasta energiaa. Kaikki on  hyvin siihen saakka, kunnes luonnonvoimat puuttuvat peliin. Mannerlaattojen liikkuminen järisyttää voimaloita, katkoo sähköt ja sammuttaa jäähdytysjärjestelmät.  Luonnonvoimia  vastaan taisteleminen  on kuin sotaa, se vaatii ihmisuhreja.

Miksi ei oteta vastaan energiaa, jota luonnonilmiöt tarjoavat meille rauhanomaisin keinoin. Aurinko paistaa joka päivä jossain päin maailmaa. Sahara on täysin autio auringon paahtama paikka.  Siellä olisi tilaa kerätä  kaikki taivaalta tuleva auringon voima energiaksi.
Tyynellä valtamerellä purjehtii ihmisten aiheuttama valtavan iso, neljä kertaa Suomen kokoinen, muovijätelautta. Se kasvaa päivä päivältä, tappaa kaloja ja meren eläviä, saastuttaa. Toinen hieman pienempi muovijätelautta on myös Atlantilla. Kun näitä lauttoja ei voi hävittää, ne olisi otettava käyttöön. Niille voisi pystyttää isot tuulivoimalapuistot. Nyt olisi aika ottaa tuulienergiaa käyttöön täydellä teholla.
Ihmisen, joka kaivaa maasta uraanin ja upottaa sen sinne takaisin, kun hyöty on saatu, osaa tai pitäisi osata  hyödyntää myös saastuttamattomat  tuulen ja auringon.
Jossain on ihmistä viisaampi, joka hymyilee tyhmyydellemme.  
*********
Pakinaperjantai 225. haaste = Tulivuori

15 kommenttia:

  1. Hyvä perjantaipakina! Nuo lautat ovat tosiaankin haitallisia,ja niinpä minäkin aina kannan kestokasseja mukanani,jottei tarvitse aina ottaa (vielä ilmaisia)muovikasseja vastaan.

    VastaaPoista
  2. No olipa hieno ja mielenkiintoinen perjantaipakina.

    Täällä Tyynen valtameren rannalla nyt keskustellaan tuosta ydinvoimasta, seuraava iso järistys kun luultavasti tapahtuu Kaliforniassa ja täällähän myös noita ydinvoimaloita on ihan yhtä vaarallisissa paikoissa kuin Japanissa.

    Ja noi muovijätelautat on kyllä aivan kaunistus, puhumattakaan maailman suurimmasta "kaatopaikasta" Tyynen valtameren pohjalla.

    VastaaPoista
  3. Muovi tehdään pääosin öljystä. Sekin loppuu aikanaan :)

    VastaaPoista
  4. Mistä löytyisi viisastenkivi, johon jokainen maan asukas tarttuisi ja näkisi: maapallo on yhteinen kotimme, ei jätekasamme.

    Luonnonvoimat ovat suuremmat kuin ihmis-. Se on lähtökohta niin energiapolitiikassa kuin ravinnossa. Luomu on monessa suhteessa sana johon on syytä sitoutua.

    Pakinasi on ajankohtainen, osuu.

    VastaaPoista
  5. Italia olisi hieno paikka päästä kuvailemaan!

    VastaaPoista
  6. Yaelian,
    Pienistä pisaroista ne suuret purot syntyvät. Ihminen voi tehdä hyviä ilmastotekoja omalla kohdallaan ja vaikuttaa.

    itkupilli,
    Siitä on keskustelua ollut täälläkin, koska Kaliforniassa mannerlaatat jyrisevät.
    Nyt on nähty Japanissa ydinvoimaloiden haavoittavuus. Jospa olisi aika miettiä todenteolla vaikkapa tuulta ja aurinkoa ja ottaa se mitä sieltä ilmaisena tarjotaan.

    Jätelautat ovat vajonneet tai vajoavat pohjaa kohti. Kaikkein irvokkainta on se, että jätesaasteet palautuvat ravintoketjun kautta ihmisiin.

    isopeikko,
    Voisi olla toisaalta hyvä asia öljyn loppuminen, se laittaisi vipinää uusiin ratkaisuihin.

    Lastu,
    Valitettavasti ihmisten välillä oleva suuri elintasokuilu on kehityksen este. Tasaaminen eli hyvän jakaminen olisi paikallaan.

    Luonnonvoimien äärellä ihminen on avuton. Pitäisi oppia ymmärtämään ja tuntemaan enemmän näitä luonnonmullistuksia ja luonnon voimavaroja. Mutta ihminen luulee olevansa kaikkivoipa, jota me emme ole.
    Luomu on luonnon ehdoilla saatua/tuotettua. Se pitäisi ymmärtää tehokkuuden kustannuksella.

    Malia,
    Kiitos. Tuuli ja aurinko niitä tulee kunnioittaa ja ottaa vastaan mitä ne tarjoavat.

    Ari,
    Totta, siellä on paljon kauniita paikkoja ja vanhaa kulttuuria.

    VastaaPoista
  7. Hyvä ja ajankohtainen pakina.
    Kuvittelemme että kaikki riskit on otettu huomioon, ja laskelmat tehty viimeisen päälle.
    Että voimme huoletta jatkaa entiseen malliin, olla turvallisella mielellä.
    Luonto sanoo silti viimeisen sanan, on se sitten tuhkapilveä, maanjäristystä tai tuhotulvaa.

    Viikon huolestuttaviin uutisiin kuului myös japanilaisen insinöörin tunnustus, hän myönsi salanneensa ydinvoimalan rakennusaikaisia puutteita lahjuksia vastaan.
    Luonnon ohella unohdamme ettei ihminenkään aina toimi rehellisesti ja vilpittömästi.

    VastaaPoista
  8. Hieno pakina ja oikeasta aiheesta. Joku todella nauraa meidän hoksaamattomuudellemme.

    VastaaPoista
  9. Mitä jos se hyvin peseytynyt muovijätelautta kerättäisiin merestaä talteen, sillä veden valuttua pois sen voisi pelttaa jossakin lähiseudun voimalassa.

    VastaaPoista
  10. Kiva ajankohtainen pakina. Luonnonvoimat ovat valtavia, niitä on ihmisen vaikea hallita vaikka yritystä olisikin.
    Uusia energioita kehitetään jatkuvasti. Aurinkoa vaan ei vieläkään pystytä hyödyntämään kannattavasti. *Aurinkotorneja' rakennetaan jo moneen maahan, Austraaliassa on yksi maailman suurimmista. Vaatii valtavia investointeja ja sen tuottama energia on viisi kertaa nykyistä kalliimpaa. Samanlaisia torneja on tulossa Algeriaankin pienemmässä mittakaavassa.
    Maailman energiantarve vaan on niin suuri, ettei näillä keinoin sitä pystytä tyydyttämään, ainakaan toistaiseksi. Toivottavasti jonain päivänä.

    VastaaPoista
  11. Mk,
    Olisi hyväksyttävä se tosia-asia, että ihminen on erehtyväinen, epätäydellinen ja lahjottavissa.
    Näiden riskien huomioon ottaminen on jo alku parempaan.
    Luonto on meitä vahvempi sitä on turha alistaa, se on otettava mukaan elämäämme luonnon omin ehdoin.

    Zilga,
    Minä ajattelen, että ihmistä viisaampia on olemassa. Nauravat meille, kun emme osaa toimia parhaaksemme.

    Savu,
    Jätelautat ovat valtavia, niiden rahtaaminen on suunnaton urakka, siis valtameren puhdistamista.
    Helpointa on aloittaa heti merien saastuttaminen ja se alkaa jokaisesta taloudesta, pisaroista syntyvät suuret teot.
    Kukapa haluaisi myrkyllisiä kaasuja syöksevän jätteen päästöjä niskaansaa, tarkoitan polttoa.

    Kyseessä on kaksi valtavaa lauttaa, jotka kasvavat edelleen (laivoista ulos syöksyy jätettä) ja kylvävät meren eliöstöille tuhoaan.

    Sirokko,
    Luonnonvoimia tulee kunnioittaa ja osata elää niiden ehtojen mukaan ei halliten. Ylivoimasia emme ole.
    Olisi osattava ottaa luonnonvoimien tarjoama hyöty hyväksemme luonnon uusituvilla luonnonvoimilla.

    Aurinko- ja tuulienergia kalleudesta olemme saaneet kuulla niin kauan kuin niitä on yritetty hyödyntää. Elintason ja teollisuuden käyttöön tarvitaan energiaa entistä enemmän. Olemme itsekkäitä kukaan ei halua luopua mistään, pitää vain saada mahdollisimman edullisesti. Maksaa emme halua, mutta edut ja mukavuudet haluamme.

    Miten paljon rahaa kulukaan sotiin, sodankäyntivälineisiin, ydinenergiaan ja sen vaarojen torjumiseen.

    Luontokin politisoidaan eli päätökset tehdään oman valta-aseman säilyttämiseksi.

    Tulipas paatosta. Toivottavasti jotain järkeäkin tulevaisuudessa saadaan tämäntyyppisiin sotkuihin, joita juuri nyt selvitetään.

    VastaaPoista
  12. Niin hyvä, herättävä kirjoitus,
    kiitos siitä!
    Mitä meille täytyy tapahtua, enenkuin heräämme oikeasti, opimme elää kapeammin, säästäväisemmin, rakastavammin toisiamme, eläimiämme ja koko maailmaa ja maailmankaikkeutta kohtaan..

    VastaaPoista
  13. Vaikuttava pakina ja niin ajankohtainen. Maa järisi juuri täällä meilläkin , laimeasti :)

    VastaaPoista
  14. hanne,
    Sitä juuri, tavoitteina on jatkuva kasvu, kulutus, valta-asema, hyvinvointi. Luonto on vain välikappale päämäärille.
    Miten paljon pitää tapahtua, että havahdutaan.

    Marjamatilda,
    Minä kuuntelin uutisista juuri, että maa oli järissyt Uudellamaalla tavallista järeämmin.
    Tulipa mieleen, onko mannerlaattojen liikkuminenkaan niin varmasti osoitettavissa, ja vahvuus määriteltävissä.
    Mistään ei voi olla varma, kun on luonnonilmiöistä kyse.

    VastaaPoista