tiistai 29. maaliskuuta 2011

Pihalla

Tänään sumuisena kevätpäivänä lensi sepelkyyhky taas pihalle syömään lintulaudalta pudonneita siemeniä. Eilen näin sen ensimmäisen kerran. Se on varmaan ottanut omakseen tämän pihankolkan, siemenet maistuvat.
Suojaisa tuomen oksien haara näyttää olevan mieluinen levähdyspaikka. Muuttolintuna sillä lienee takanaan pitkä lentomatka Ranskasta tai Espanjasta.

Lumen alta löytyvät siemenet. Lintulaudan ympäristössä on ollut edelleen hyvin vilkasta. Sini- ja talitiaiset ovat vakiovieraita, mustarastas on käynyt muutaman kerran, viherpeipot tulevat aina pienenä parvena. Oravia on kaikkiaan kolme, joista nuorin käy päivittäin. Siirsin jo lintulautaa, että se ei ulottuisi  syömään, mutta  kekseliäs se on. Kävimme taannoin kisaa lintulaudasta. Hätistelin sitä pois ja sekös oli pahalla päällä, naksautteli suutaan ja viskeli häntäänsä puolelta toiselle. Aina vain tuli syömään kun silmä vaältti. Sitten laskin lintulautaa alemmas oksasta ja nostin sen katon ylemmäs. Eipäs nyt  rautalangalta yletä katon ohi siemenille. Saa nähdä keksiikö se jotain vielä.
Metsähiiri tipsuttaa lumionkaloistaan edelleen syömään. Jäljistä päätellen rusakko on pomppinut pitkin pihaa ja sille maistuvat maahan pudonneet siemenetkin. Yleensä se on aamuksi puhdistanut koko pöydän mitä muilta on jäänyt.
Lumet ovat hujahtaneet aivan silmissä. Tosin nyt sataa uutta taas. Terassin edustan kukkapenkistä pilkistävät jo vaaleankeltaiset krookukset. Pian aukeavat nuput
 
Ja täältä tulevat tulppaanit, toukokuussa kukkivat.

21 kommenttia:

  1. Olisipa somaa, jos kyyhkyt jäisivät lähistölle, niin kujerrusta on mukava kuunnella suviehtoisin.
    Te olette nyt tuon kevään kanssa meitä edellä täällä vielä paksu hanki peittää kuukapenkit.olisipa nyt muutama aurinkoinen päivä, niin ihan seinän vieressä on toiveita kukan nupuista.

    VastaaPoista
  2. Ihanaiset lintukuvat ja uutta kevätversoa - kuvat :)

    VastaaPoista
  3. Tuntuu taas ihan oudolta nähdä lumetonta maata sillä suunnalla. Hyvin on kevät alullaan, kiva seurata mitä maasta nousee.

    VastaaPoista
  4. Sepelkyyhky voi tehdä pesän sinne jos puu on sopiva, se pitää mukavaa ääntä. ;)
    Siellä naapurikaupungissa kevät on pidemmällä kuin täällä.

    VastaaPoista
  5. Kukkapenkeissä jo niin keväisen näköistä! Hienot lintukuvat taas,mutta en ole enään kyyhkyjen ystävä,sen jälkeen kun valtasivat kokonaan pyykinkuivauspaikkani kettiön ikkunan alla,eivätkä lähde millään pois.Nytkin taas yrittävät tehdä sinne pesäänsä...

    VastaaPoista
  6. Melkein ihaninta keväässä nuo lumen alta ponnistelevat sipulikukat! Tähyilen seinänvieriä kotikulmillani, mutta vielä en ole nähnyt missään.

    VastaaPoista
  7. Muutama pulu käynyt tuossa ikkuna takana, lunta satelee,eivät oikein vielä viihdy täällä.

    VastaaPoista
  8. Kasvun ihmettä on ihana katsella näiden korkeiden hankien vallitessa. Meillä tuli taas lunta :(

    VastaaPoista
  9. Unelma,
    Sepelkyyhky huhuilee hieman huuhkajan lailla. Aika kivaahan sitä olisi kuunnella.
    Täällä on ainakin meidän pihalla lumet huvenneet, vaikka on kyllä sadellutkin.

    Rita,
    Tuo yksinäinen sepelkyyhky hieman kankeana oli kyllä sympaattinen.

    Sirokko,
    Kevät etenee ihan kiitettävästi.

    raija,
    Voi tekisipä pesän, en ole koskaan nähnyt kyyhkysen pesää.
    Meillä ollaan teitä ede3llä.

    Yaelian,
    Ne ns pulut, jotka valtaavat isoin joukoin pihoja ja toreja eivät ole minunkaan suosikkeja.

    Pirkko,
    Nämäkin tulivat näkyviin aika äkkinäisesti ja hieman yllättäen.

    Ari,
    Tämä meidän sepelkyyhky, en sano puluksi sitä kun on aivan yksin, on tosiaan erikoisen sympaattinen. Se on 40 senttinen ja painavan näköinen.

    lepis,
    Täälläkin alkoi sataa märkää lunta. Se kietoutui puihin ja ne olivat niin kauniin lumisia taas.

    VastaaPoista
  10. Meidän kyyhky ovat palannut kans. Ensimmäinen on huutelemassa kavereita muutta muita ei ole löytynyt. Viime vuonna rakensivat pesänkin. Kujerrus on ihan söpöä kunnes paskantaminen alkaa terassikalusteille söpöys loppuu siihen (ei ole meinaan kaunis läjä). Ulkona syödessä saa pelätä mitä lautaselle saattaa tipahtaa kun ne on yläpuolella olevassa puussa:)
    Teillä on ihan kevät jo kun kukkia tulossa ja maa näkyy. Espoossa ei ole tietoakaan maasta tai kukista ja lunta satanut monena päivänä, alan oleen ihan pikkasen kyllästynyt tähän lumeen.

    VastaaPoista
  11. Arleena, mitä ihmettä!!!! Onko sulla/teillä jo noin paljon lumet sulaneet, en kestä..nyyyhhhhh...
    Apua oikeesti, sulla pilkistää jo vaikka mitä sieltä maasta. meillä ei ole edes maata näkyvissä :(

    Kyyhkyt on aivan ihania, ne kujertelevat niin suloisesti, meidän lähistöllä on myös muutama kyyhkynen, mitenköhän niitä saisi houkuteltua lähemmäksi.

    Oikein mukavaa loppuviikkoa sulle ja Väinöltä terkut myös.

    VastaaPoista
  12. Mainiota, kuvasi ovat kuin kuvitusta tilapäivitykselleni juuri äsken Facebookissa. "Kamalan kaunis aamu. Kaunis= kuin joulukortti. Kamala= lumi peittää silmut ja krookuksenpiipat."
    Täällä Mussalossa krookukset ja tulppaanit ovat yli puolimetrisen kinoksen alla. Tiedän, että ne ovat siellä valmiina. Sinun kuvasi todistaa sen :)

    VastaaPoista
  13. Henrietta,
    Minäkään en halua pululaumaa pihalle, mutta sepelkyyhkyn voisin pitää pihapiirissä. Ne pulut/kesykyyhkyt ovat juuri niitä jotka leviävät maanvaivaksi ja paskovat.
    Täällä satoi jo eilisiltana lunta ja nyt sitä on maa valkoisena, aurinko paistaa taas ja lumi hujahtaa pian.

    Tuija,
    Täällä ennen illan lumisadetta olisi voinut jo haravoida aurinkoisimman kulman pihasta, mutta tämä onkin Suomen "riviera"
    Sepelkyyhkyn minäkin otan pihapiiriin, pulut voivat jäädä sitten kauemmaksi.

    Marjattah,
    Täällä on tänäaamuna myös postikortti maisemat, lumi on kietoutunut puiden ja oksien ympärille.

    Hannele,
    Tästä sepelkyyhkystä ei käytetä pulu-nimitystä. Pulut ovat niitä kyyhkyjä, jotka elävät ja kulkevat laumoissa ja likaavat ympäristöä. Ovat sepelkyyhkyä pienempiä.

    VastaaPoista
  14. Kyyhky puussa on viehättävä, eri harmaan sävyt lumoavat.
    Jokos nyt oikeasti jossakin on kukan alkuja näkyvissä? Puitäisikö mennä sulattelemaan pihaa?

    VastaaPoista
  15. Sepelkyyhky äännehtii minusta ihanasti...tykkään äänestä..

    Noin pitkällä ovat jo kukkaset, jotka haluavat tulla valoon...
    Kunhan tuo lumentulo jo lakkais!

    VastaaPoista
  16. Ei ole täällä vielä näkynyt sepelkyyhkyjä eikä krokuksiakaan. Mutta jotain vihreää on työntymässä ylös ensimmäseltä pälvipaikalta. Lunta on vielä paksuina kinoksina, poikkeuksellisen paljon tänä talvena kuten tiedetään.

    VastaaPoista
  17. kaanon,
    Pidän tuosta sepelkyyhkystä. Se on uskollisesti käynyt syömässä lintulaudalta pudonneita siemeniä.

    hanne,
    Aamulla kuuntelin kyyhkyn huhuilua, oli kovin kesäistä, kun linnut visersivät.

    Sirkka,
    Lunta täälläkin on, mutta ohuelti ja meillä on tuo puiden suojaama nurkkaus ensimmäisenä sulanut, aurinko paistaa juuri sopivasti.

    VastaaPoista
  18. Eläin- ja kasvikunnan heräilemistä. Luonto sykkii kevättä.

    Siellä kevään tulon huomaa - meillä täällä on lunta vielä 87 cm, virallisenkin mittauksen mukaan.

    VastaaPoista
  19. Lastu,
    Juuri katsoin ikkunasta ja taas on maata enemmän näkyvissä kuin eilen.
    Meillä ollaan kai pari viikkoa edellä.

    VastaaPoista
  20. Voi noita kyyhkyjä, kauniita ovat.
    Ja teillä jo krookukset tulleet pintaankin, meillä on vielä niin paljon lunta, etei ole pälvipaikkojakaan vielä missään.

    VastaaPoista