keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kuntoilua tänään

Kevätaurinko on kevääntuojana myös armoton. Jo muutamia viikkoja olen kauhistellut likaisia ikkunoita. Oli vain ajan kysymys milloin ryhdyn tuumasta toimeen. Eilen luin Glorian Koti -sisustuslehteä ja ajankohtaisena aiheena oli kuinkas muuten, Puts Plank & Tip Top, opastus kodin puhtaanapitoon. Kuusikymmentä ohjetta kuinka koti pidetään puhtaana oli viimeinen pisara. Kaivoin jokin aika sitten ostamani Kärcher höyrypesurin esille. Ikkunapesusuutin letkun päähän, vedet sisään ja virta päälle höyryä tekemään. Lämpömittari oli muutaman asteen plussan puolella ei siis pelkoa, että lasit särkyy.
Käytin nyt ensimmäistä kertaa höyrypesuria ikkunoissa. Pientä hapuilua se oli ensin, mutta sitten löysin oman tekniikan. Luulen, että peseminen oli hieman nopeampaa kuin se perinteinen tapa. Jos kuluu energiaa enemmän niin vastaavasti vettä vähemmän tällä menetelmällä eikä pesuaineita tarvita. 
Olohuoneen ikkunat on nyt pesty.  Sain samalla erittäin tehokkaan kuntoilusession. Koukistu, kurota, kierrä, kyykisty, nouse ja laske. Aika hyvä jumppaus.  Mieli on iloinen kuin Kärcherin keltainen.
Pieni lisäys eiliseen postaukseeni. Kun Tolomeo tuli olohuoneeseen, niin vanha kaunis Costanza-jalkavalaisin sai uuden paikan palmun vierestä nojatuolin takaa. Valoa siis piisaa ja sitä tulee ikkunoista joka päivä enemmän ja enemmän.
Puhtaan ikkunan läpi kuvasin kuin todisteeksi vaahteran silmuja. Hyvin näkyvät lasin läpi.

15 kommenttia:

  1. Tuota liikuntaa minunkin pitäisi harrastaa.
    Ikkunoiden pesu on ihan suorastaan kauhistus.

    VastaaPoista
  2. Unelma,
    Se on kyllä aikamoista kiikkumista, onneksi "apulainen" avasi ja sulki ikkunat ja minä vain höyrytin ja kuivasin.

    VastaaPoista
  3. Hieno todiste kevään tulosta:) Mitenkähän meille saisi kans puhtaat ikkunat; no tuo jumppa oli kyl hyvä vinkki. Viimevuonna jäikin muutamat ikkunat pesemättä, nyt tarvii pitää enemmän jumppasessioita.

    VastaaPoista
  4. Olen ollut aina vähän sitä mieltä että kyllä sade ikkunat pesee. Mutta kai tuota pesua saisi edes keväisin suorittaa, edes etelänpuoleisille ikkunoille. Ovat ne niin mukavan kirkkaat sen jälkeen, vähän aikaa.

    Ihana väri pesurilla!

    VastaaPoista
  5. Voi, kunpa joku täälläkin olis noin ahkera. ;)
    Nyt jo pois muuttanut naapuri kehui tuota ikkuna pesijä käteväksi.

    VastaaPoista
  6. Ikkunat kaipaavat tosiaan pesua, maaliskuun alusta sen alkoi nähdä. Sinä olit tosi reipas!

    VastaaPoista
  7. Olen siitä ihmeellinen jäpikkä, että tykkää siivota. Se on parasta terapiaa! Mutta ikkuinoiden pesua inhoan, miten se voikin olla niin työlästä. Yleensä palkkaan pesijän vai pitäisikö nyt ostaa tuollainen masina? Tekisikö se pesemisestä hauskaa jumppaa? Eikös sillä voi pestä mitä vaan?

    VastaaPoista
  8. Eija,
    Ikkunapesu ei ole niitä mukavampia hommia. Se vaatii aina aloitusinspistä. Kun alkuun pääsee meneekin pelkällä voimalla läpi.

    miolann,
    Sade ei osaa pyyhkiä kunnolla, muuten kävis kyllä.
    Aurinko on vain niin armoton ja näyttää liat liian selvästi.

    raija,
    Itseasiassa minäkin tykästyin tuohon Kärcheriin. On jotenkin helpompaa vetäistä sillä.

    Katriina,
    Kevätaurinko on armoton, se paljastaa kyllä pesutarpeet.

    Maketsu,
    Kyllä ikkunapesu pitää ottaa vain kuntoiluna. Olo on pesemisen jälkeen kuin olisi pitkän juoksulenkin tehnyt.
    Mieluimmin pesen kyllä itse, meillä oli kerran ikkunapesijä. Mutta päätin, että kuntoilen niin kauan kun jaksan ja teen itse.

    Kylpyhuoneen pesut on Kärcherillä sujuu hyvin. En jaksaisi rapsuttaa laattojen saumauksia. Kuumalla höyryllä ne tulevat nopeasti puhtaiksi samoin kuin laatoitukset.

    VastaaPoista
  9. Sinulla onkin oikein tekninen apulainen, keltainen värikin jo innostaa. Puhdasta ja siistiä on muutenkin kauniissa kodissasi.

    VastaaPoista
  10. Minäkin innostuin eilen poistamaan kissannenänjälkiä ikkunoista, mutta vanhaan perinteiseen tapaan. Jumppatunti siitäkin syntyi :-)

    VastaaPoista
  11. Ikkunalasin läpi otettu kuva kertoo, kuinka hyvin olet onnistunut ikkunanpesussasi. Ei viirun viirua näkyvissä. Onneksi ikkunoita ei tarvitse pestä joka vuosi.

    Olen itse niin huono pesijä, etten meinaa millään saada tyydyttävää lopputulosta. Aina jää rantuja ja läikkiä. Pitää lähteä surffaamaan pesuvinkkejä - tai olisiko höyrypesimestä apua :). Vempaimiin olen yleensä innostunut. Kehitys kehittyy.

    Muutimme paritalosta kerrostaloon. Nyt huippasee jo pelkkä ajatus pesusta. Korkealla huimaa.

    Kiitos Glorian Koti -vinkistä. Pitänee tutkia ja, toivon, innostua.

    Puhtaat ikkunat ovat kodin sielun peili.

    VastaaPoista
  12. Sirokko,
    Se on niin loistava vekotin nyt, kun osaan jo sitä käyttää. Mikä ihana tunne, kun katselen puhtaita ikkunoita.

    Zilga,
    Eikö ole hyvää jumppaa. Siivoaminen on todella hyötyliikuntaa.

    Lastu,
    Keväisin aurinko näyttää armottomasti pesutarpeen.

    Minä olen nyt totaalisesti tykästynyt tuohon höyrypesuriin, kun nyt opin tekniikan.
    Tänään pesin saunan, kylppärin ja vessa, Laatoitusten saumat ja kaikki kalkkeutumat laatoista lähtevät kivuttomasti ilman pesuaineita höyryllä puhtaaksi.
    Suosittelen.

    VastaaPoista
  13. Ne 60 ohjetta pitäisi minunkin lukea. Kenties kevätsiivousinnostus iskisi:))

    VastaaPoista
  14. Hienoa hyötyliikuntaa! Ja oikeaa asennetta! Ikävämpikin työ tuntuu mukavammalta kun löytää myönteisemmän asenteen ja ylimääräisiä hyötynäkökohtia.

    Ajattelempa vain edessä olevaa kevään haravoimisurakkaa...se on otettava myös liikunnan kannalta;)

    Tuollaisilla mainioilla laitteilla ja apuvälineillä työntekoon saa lisää nautittavuutta ja työnlaatuun parannusta.Vielä kun on "apulainenkin" niin johan valmista tulee.

    VastaaPoista
  15. Famu falsetissa,
    Ne 60 muistutusta kyllä tehosivat

    Karoliina,
    Kiitos sinulle kauniista kukasta ja runosta.
    Iloista ja kaunista kevättä sinne.

    Rita,
    Olen tykästynyt tähän höyrypesuriin. Kylppärin ja saunan pesu sujui oikein mukavasti. Kuuma höyry eikä pesuaineita on tarpeeksi tehokasta.

    VastaaPoista