Valkoiset elementtitalot 1960-1980 rakennetussa lähiössä kätkevät sisäänsä monenlaisia elämänkohtaloita. Kirjassa kohtalot nivoutuvat yhteen kokonaisuudeksi. Talot yhdistävät vaikka ihmiset ovat keskenään täysin vieraita. Asutaan samassa pihapiirissä, samassa talossa kuitenkaan sanaa sanomatta, tervehtimättä ja apua antamatta.Ihmisten elämä on ankean ahdistavaa. Talossa asutaan ikäänkuin elämän välivaihetta toivoen, että huomenna kaikki olisi toisin. Huonosti eristettyjen seinien läpi kantautuvat perhe-elämän äänet huoneistosta toiseen. Ikkunaverhojen takaa kurkitaan muiden elämää. Apua kaivattaisiin, mutta kukaan ei sitä osaa antaa. Ilonpilkahduksia ei näy. Tulevaisuus näyttää yhtä ankealta kuin eletty elämäkin. Miten näitä ihmisiä voisi auttaa, tämä kysymys nousee usein mieleen kirjan edetessä. Kirja kiehtoo karulla tavalla. Kaikki on totta, tämä on lähiöelämää.
Kohtaloita on seitsemäntoista. Joukkoon sopii yksinhuoltajan ankeaa arkea, murenemassa olevia avioliittoja, nuorenparin karua rakkautta, maahanmuuttajien sopeutumisvaikeuksia, yksinäisyyttä, pelkoa, epätoivoa ja tuskaa.
Ankea ympäristö ahdistaa ja alistaa. Viekö se toivon ja tulevaisuuden.
Yllättäen lohtua yksinäisyyteen tulee talojen ulkopuolelta - huoltomieheltä. Hän ymmärtää, auttaa ja antaa toivoa.
Kirjan tapahtumat nivoutuvat yhteisen grilli-illan ympärille aina aamunkoittoon saakka.
Useimmat kuitenkin seuraavat illan tapahtumia ikkunastaan. Vain puuhakkaat ja tarpeeksi rohkeat osallistuvat.
Kirja kertoo koruttoman kantaaottavasti lähiöelämästä. Se antaa ajattelemisen aihetta ja jättää kysymyksen. Tiedostetaanko ankean asuinympäristön negatiiviset vaikutukset elämään.
Kiitos, Arleena arviostasi. On todella palkitsevaa, kun saa kuulla lukijan kokemuksen kirjasta, se on tärkeää.
VastaaPoistaUskon kyllä, että ahdistusta ja ankeutta löytyy myös tiili- ja omakotitalojen seinien sisäpuolelta, ei vain betonilähiöissä. Oikeastan omakotitalot ovat vielä suojatumpia asuinpaikkoja, niissä voi tapahtua mitä tahansa, eivätkä naapurit tiedä mitään.
Taas piti kelata äkkiä alas ennenkuin selviää mitään... ;)
VastaaPoistaMielenkiintoista, tosi ihanaa minustakin että kirjoita kirjoitetaan! Itse rakastan kirjojen lisäksi lukea arvioita niistä (joskin luen mieluummin IHMISTEN arvioita kuin jonkun Hesarin kriitikon). ;)
VastaaPoistaSusuPetal,
VastaaPoistaTotta, kyllä perheongelmia, yksinäisyyttä ja tuskaa löytyy asuinmuodoista riippumatta jokapuolelta. Kärjistyneesti se kyllä keskittyy vuokrataloalueille.
Suomalaista lähiöelämää ei ole kovinkaan paljon vielä kirjoitettu kirjojen kansiin. Mielestäni sille olisi tilaus. On hyvä asia, että nämäkin asiat pääsevät esille.
lepis,
VastaaPoistaNiin olisi pitänyt ensin vähän avata asiaa aloitusvaiheessa.
Elegia,
Minäkin pidän siitä, että saa lukea ja kuulla muiden reaktioita kirjoista ja taiteesta. Me ihmiset näemme niin eri tavalla.
SusuPetal on ottanut talot henkilöiden ympäristöksi, mutta olen samaa mieltä kuin hän, että talot eivät ole se ratkaiseva ongelma, vaan ihmisten elämäntilanne ja toiset ihmiset.
VastaaPoistaHienosti ja kiinnostavasti kerrot oman näkemyksesi ja minäkin luen tällaisia arvioita mielelläni. Kaikki luemme eri tavoin ja kirjoista kertominen herättää muitakin lukijoita. Alkaa kiinnostaa, että mitähän minä tästä kirjasta ajattelisin. Se on hyvä.
Kuvat osuvasti SusuPetalin kirjaa. Tilasin sen ja luin yhdeltä istumalta junassa Turusta Ouluun.
VastaaPoistaSe on voimakas kuvaus erilaisten ihmisten kohtaamisista.
Uuna,
VastaaPoistaTalot tosiaan eivät ongelmia aiheuta, mutta asuinympäristöllä on merkitystä miten elämä etenee vai tallaako se paikoillaan niissä on gelmissa joita kirjan henkilöillä on. Ympäristö voi masentaa.
aimarii,
Juuri niin ajattelen minäkin.
Pitää vielä lisätä, että niissä taloissa asuu varmasti myös onnellisia ja iloisia ihmisiä. SusuPetal ei kirjoittanut niistä, vaan ihmisistä jotka asettavat ajattelemaan - miksi.