perjantai 17. heinäkuuta 2009

Sorsaparin kesäelämää

Klikkaa kuvia
Tänään kävin tapaamassa sorsapariskuntaa, jonka kevätretkeä nurmikolle seurasin huhtikuussa. Silloin sorsapariskunnalla oli kevään ensimmäiset treffit rantanurmikolla.

Kaislikossa viettivät sorsat onnellista kesäpäiväänsä. Viileässä vedessä oli virkistävää uida. Toivoin, että olisin voinut hypätä raikkaaseen veteen niiden seuraksi.
Tiirailin sorsaparvea ja siellä uivat sorsaystäväni. Onnellinen sorsaäiti kahden poikasensa kanssa ja isäsorsa ui vierelle tervehtimään perhettään. Isän ylpeydellä se esitteli muille sorsalapsiaan. Uiskentelun jälkeen oli aika ohjata poikue päiväunille.

Kovaa vauhtia viilettäen sorsat hävisivät rantakaislikkoon. Kuljin rantapolkua ja luulin jo sorsaäidin poikasineen kadonneen, kunnes rantaheinikosta kuului kahinaa. Siellä sorsaemo oli asettumassa päivänokosille poikasineen. Hieman villejä poikaset näyttivät olevan, uni ei tullut silmään. Vai olisko tunkeileva kamera pelottanut poikueen. Huolehtivainen emo ohjasi poikueensa veteen. Etsitään rauhallisempi paikka, kuulin sen sanovan lapsilleen.

Jatkoin matkaani lenkkikaverini Kurren kanssa. Se viiletti kovin nopeasti juoksujalkaa, että minulla oli täysi työ pysyä perässä. Olipa sekin kasvanut sitten viime näkemästä, vaikka siitä on vasta muutama viikko.

19 kommenttia:

  1. Pääskyset lentelivät jo levottomasti äitini luona tänään. Ne kun lähtevät kaikkein ensimmäiseksi, heinäkuun lopulla, Etelä-Afrikkaan asti. Hyvää vauhtia kasvavat kaikkien lintujen poikaset ja kurret myös. Onneksi ne sentään jäävät meitä viihdyttämään, muuten tulisi pian hiljaista.
    Mutta vielä on monilla poikasilla aikaa kasvaa.

    VastaaPoista
  2. Oravat on vikkeliä myös kasvamisessa.

    VastaaPoista
  3. Onpa kivat sorsakollaasit.Sorsanpoikaset ovat niin suloisia, täälläpäin ei oikein sorsia näy, mutta Helsingissä oli asuinalueellani sorsalampi,jossa oli kiva käydä niitä syöttämässä.

    VastaaPoista
  4. Kesä kuluu jotenkin pelottavan nopeasti.

    VastaaPoista
  5. Makoisia kesäkollaaseja! Erityisesti tuo ylimmäinen on todella raikas. Sorsan poikaset ovat niin söpöjä.

    VastaaPoista
  6. Voi miten suloisia sorsanpoikasia <3

    VastaaPoista
  7. Uuna,
    Niin nyt aloitetaan valmistella jo syksyä, mutta kesää on vielä.

    isopeikko,
    niin ovatkin

    yaelian,
    Minä myös pidän sorsapoikueesta, sitä on kiva seurata. Se sorsaemon huolenpito sykähdyttää

    susupetal,
    Vähän liiankin nopeasti.

    Juuri kuuntelen Sokrateen puollustuspuhetta Ylen runotaltiointia Kainuun runoviikoilta. Siis kaksi asiaa yhdelläkertaa.

    lepis,
    Kiitoksia, kuvat ovat pieniä, mutta tässä tapauksessa ei kuvien laatu, vaan aihe on tärkein.

    SuviAnniina,
    Olivat suloisia.

    VastaaPoista
  8. Sinäpä kesäkavereita löytänyt.

    VastaaPoista
  9. Hauskat sorsakollaasit ja muutenkin kiva lenkkikaveri sinulla:)

    VastaaPoista
  10. Hienot sorsakollaasit.
    Ja voi noita pikkusia , ne on sitten niin sulosia.
    Ja orava siellä menee niin lujaa, ettet kiinni saa, se on hauska lenkkikaveri!

    VastaaPoista
  11. Lähti kuin sorsa kaislikosta vai mikä se nyt oli =) Hyvät kuvat.

    VastaaPoista
  12. Viehättävät kuvat ja söötit sorsat ja orava! Minun on kyllä selvitettävä miten noita kuvakollaaseja saa aikaan, on ne niin upeita.

    Minullakin vielä julkaisematta joku sorsakuva Seurasaaresta missä kävin Yaelianin kanssa tänä kesänä.

    VastaaPoista
  13. Tulin aamulla selkosesta ja hokasin joutsenparin poikasineen pienellä suolompololla. En ulottunut kameralla kun ei ollut kaveria mukanana.
    Täytyy käydä sillä perällä uusi reissu.
    Hyvää kesää.

    VastaaPoista
  14. kaikki eläinlapset ovat hellyyttävän ihania, isotkin...
    tykkään valtavasti oravista...

    pari iltaa sitten mun takapihan kallion poikki meni kettu!!1toisen kerran 25 vuoden aijkana...

    VastaaPoista
  15. Hannele,
    Mukavia ovatkin.

    Eija,
    Eläimiä on hauska seurata kesän kauneudessa.

    Harakka,
    Juu käyn aina välillä niitä katsomassa.

    Demetrius,
    Sieltäpä ne suhahtavat - kaislikosta.

    Rita,
    Jos sinulla on käytössä Picasa, sillä niitä kollaaseja voi toteuttaa.
    Sorsilla on ihan selvä filosofia. Tuntuu kuin ne osaisivat ajatella.

    oh-show eli harmaasusi,
    Jäädään odottamaan joutsenia.
    Mukavaa kesää sinne selkosille.

    hanne,
    Samoin minäkin tykkään seurata eläimiä. Harakasta en ole kertonutkaan, me seurustelemme säännöllisesti. Se piipahti jopa terassillakin. Pitäis vain saada julkaisukelpoinen kuva

    VastaaPoista
  16. Olen ollut toivioretkellä ja nyt on paljon jäänyt lukematta. Täytyy taas rientää.

    VastaaPoista
  17. Lintuperheen arkea on mukava seurata.
    Onneksi on oravat ja täällä asuvat linnut.
    Muuttolintuja tulee ihan ikävä, kaiholla seuraa niiden kasvamista ja yht'äkkiä ne ovatkin jo lähteneet.

    VastaaPoista
  18. unelma,
    Kaanon,
    Kiitos kommenteista.

    VastaaPoista