keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Sitä on jo ilmassa

Vaalean pastellisinisellä taivaankannella purjehtivat tänään valkoiset pehmeät pumpulipilvet. Karulla ostosparatiisin parkkipaikalla pysähdyin kuvaamaan tätä kaunista taivasta.
Miten niin karulle paikalle taivas voikaan loihtia näin ihanan katon.

Siitä on jo muutama viikko, kun olen käynyt kukkahallissa. Sipulikukat näyttivät olevan jo hyvässä kukinta- ja nuppuvaiheessa. Jo nyt helmikuulla, mutta kaikkihan aikaistuu. Onhan sitä mämmiäkin ollut kaupoissa jo tammikuulla, heti joulupyhien jälkeen. Keltaiset narsissit ovat nyt olohuoneessa. Perinteisiä pääsiäiskukkia ehtii hankkia vielä monta kertaa ennenkuin on Pääsiäinen ja huhtikuun 15. viikko.

Kevättä on selvästi ilmassa. Siivoilin terassia. Nupuillaan olevat helmililjat istutin jäkälien joukkoon terassipöydälle.

Vihreä on kaunista. Näyttää melkein jo toukokuulta.

Sain jo kauan sitten Yaelialta Appelsiineja ja hunajaa-blogista tämäm tunnustuksen.
Kiitollisuudella otan sen vastaan ja liitän tähän kuvan ja säännöt.



1. Valitse viisi blogia , joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogösfääriin tehdyn panoksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2. Jokainen palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3. Palkinnon saaja liittää palkinnon logon blogiinsa.
4. Palkinto tulee linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5. Palkinnon saaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.
Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat tässä.

Annan tämän tunnustuksen niille lukijoille, joilla sitä ei vielä ole.

16 kommenttia:

  1. Voi miten jo olet saanut kevään aikaiseksi :) hienoa, on vielä sentään helmikuu...

    VastaaPoista
  2. En taida uskaltaa täällä vielä laittaa sipulikukkia ulos, mutta sisälle pitäisi jo ostaa uudet.

    VastaaPoista
  3. Miten kaunis taivaskuva! Ja ihania kukkia! Täälläkin näin narsisseja ruukussa kukkakaupassa, melkein ostin....Kauniit nuo kukkasipulit jäkälien joukossa.

    VastaaPoista
  4. helmililjat on mun lemppareita keväällä. sä olet laittanut kaikki kivasti esille.

    VastaaPoista
  5. Eija,
    En tiedä miten hullaannuin nyt jo, mutta terassilla helmilijat taitavat kestää pidempään kuin sisällä lämpimässä.

    pioni,
    Sipulikukat kestävät sisällä tosiaan kovin vähän aikaa, on liian lämmintä

    VastaaPoista
  6. Yaelian,
    Taivaaseen ihastuin todella. Otin muutamia kuvia, muut jäivät myöhemmin käytettäviksi.

    Vähän jäkälät suojaavat sipuleita.

    IMay Say,
    Kiitos kommentistasi ja mukava kun kävit.

    VastaaPoista
  7. Kaunis oli tosiaan taivas tänään. Ja kaunis myös herkän siniraidallinen pullosi narsissien edessä.
    Ihanaa nähdä vihreää...

    VastaaPoista
  8. Kevään tuulahduksen pystyi jo haistamaan tuolla ulkona tänään ;) Sipulikukkien odottolua tosin vielä joudumme harrastamaan, mutta onneksi niitä voi ihailla täällä.

    VastaaPoista
  9. Uuna,
    Niin sama taivas se näkyi sinnekkin.
    Oli tosi kaunis.
    Lasisirkuksen pullo on kyseessä ja ostin sen muutama vuosi sitten messuilta.

    lepis,
    Totta, tänään oli jotenkin kevyt ilma ja keväinen taivas.
    Sipulikukkia saa ostaa näköjään koko kevään aina kesään saakka.

    VastaaPoista
  10. Nuo virkeät vihreät ehdottomasti herättävät minut eloon! Kauniita lasimaljakoita ja savivati. Ne kaikki lempivät silmää.

    VastaaPoista
  11. Mahtava taivas! Täällä on kovin tasaisen harmaa taivas, mutta aurinko näyttää pyrkivän silti esiin harmauden takaa :) Viikonlopuksi on hankittava kukkia, toivottavasti minäkin löydän tuollaisia ihania sipulikukkia.

    VastaaPoista
  12. utukka,
    esineiden kauneus todella hivelee silmää, aina sen ei tarvitse olla taulu

    elina,
    taivas oikeastaan innoitti avaamaan kukkahallin oven ja tulokset näkyvät kuvissa

    VastaaPoista
  13. Taivas on kyllä kaunis ! Minun pitäisi hakea sipulikukkaistutukseni kellarista parvekkeelle. Odottelen vain, että yöpakkaset eivät laskisi alle -5 asteeen. Tosin tulppaanit ovat jo aika korkeita, eli ne on pakko hakea esille tällä viikolla.
    Niiden lisäksi ostan jotain muutakin sipulikukkaa...
    Vihreä tuo niin kevätfiilistä, ja sunnuntainahan on jo maaliskuu : )

    VastaaPoista
  14. Eilen minäkin kuvasin auringon valossa kylpevää metsikköä kotimme lähellä. Ihana, ihana keväinen ilma.

    Linnut laulavat jo kovasti ja ilmassa on suuren kevään tuntu. Aah.

    Tekee mieli siivota (harvinainen tunne) ja laittaa kevättä kotiin. Sinä ehdit ensin ;D

    VastaaPoista
  15. sariw,
    Sinulta saa aina niin hyödyllisiä vinkkejä, tässä tuo -5 astetta esim.
    Terassilla ei taida olla sen kylmepää, ainakin viime yön jälkeen helmililjat olivat aivan tuoreita ja virkeitä.

    Susanna,
    Sama tunne täällä. Voi kun saisi joka päivä aamusta iltaan vain ihailla ja nauttia tästä auringosta ja kevään tulosta.

    Siivous, se odottaa täälläkin - huomenna

    VastaaPoista