maanantai 23. helmikuuta 2009

Kaupunki, joka säilyy muistoissa

Maaliskuussa 2005 tein unohtumattoman New Yorkin matkan. Matkan muistot ovat jääneet pysyvästi mieleeni. Ne putkahtavat esille aina sopivan tilanteen tullen. Sunnuntai-iltana, kun katsoin Neloselta elokuvaa World Trade Center, muistot palautuivat mieleeni. New York tai oikeastaan sen Manhattanin kaupunginosa on lumoava tavalla, jota en osaa sanoiksi pukea.

Lyhyellä matkalla ehtii katsomaan vain pintaraapaisun kaupungista. Askeleet vievät Manhattanin pääkaduilla, pilvenpiirtäjien katveissa, ihanassa Keskuspuistossa, Hudson-joella ja myös surulliselle paikalle entisten kahden tornin raunioille.
Paikka oli vielä rakentamaton, siinä kunnossa kuin se raivauksen ja tukiaitojen jälkeen oli. En ole seurannut, onko tälle paikalle rakennettu jotain.

Tuona sateisena harmaana päivänä tragedian päänäyttämöllä oli kourallinen ihmisiä aivan hiljaa.
Kuinka tämä kaikki on ollut mahdollista, se kysymys risteili monen mielessä. Se nousi taas mieleeni, kun katsoin elokuvan kahden satamapoliisin pelastustarinaa. Mahdotonkin on mahdollista. Siihen vaaditaan sydäntä, rohkeutta ja taitoa.

Raunioiden reunalta kurottautuu kohti taivasta risti. Risti niiden 2936 kuolleen muistolle, jotka eivät pelastuneet tähän maailmaan.

19 kommenttia:

  1. Asuin New Yorkissa 4 kk vuonna 2005, asuinpaikkana Brooklyn. Ja kävin tietysti Ground Zeroa katsomassa, veti hiljaiseksi!
    Voi kun pääsisi Nykkiin taas uudestaan! Isoisäni syntyi siellä,joten tuntuu aina jotenkin erikoiselta tuo kaupunki.

    VastaaPoista
  2. Minäkin ole ollut New Yorkissa ja silloin WTC:n montun tilalla oli jo kaksi hyvin noussutta talon alkua. Taisi olla vuosi 2007. Käytiin muuten soutelemassa Central Parkissa, haluttiin tehdä periamerikkainen teko. Oli muuten hauskaa :D

    VastaaPoista
  3. Tämä kaupunki on kaupunki jossa haluasinkäydä-listallani. Varmasti näkemisen arvoinen paikka jossa kuluu aika jos toinenkin

    VastaaPoista
  4. En ole koskaan New Yorkissa käynyt, mutta kuvat koskettavat.

    VastaaPoista
  5. Kun vielä joskus tuon ihmekaupungin näkisi livenä.

    VastaaPoista
  6. Hienoja kuvia olet näppäillyt. Näistä henkii sellaista rauhallisuutta jota ei yleensä New Yorkiin osaa yhdistää.
    En ole koskaan käynyt, olisi se kyllä kiva kokea.

    VastaaPoista
  7. Kuvasi ja matkakertomuksesi hiljentävät mielen. Vaivun ajatuksiini, annan sateen tulla.

    Kiitos.

    VastaaPoista
  8. Yaelian,
    Mehän olemme olleet samana vuonna Nykissä, jospa on hipaistu ohitse Avenueilla. Kiertoajelu tehtiin Brooklyniinkin.

    Elegia,
    Siellä WTC:n paikalla on nyt varmaan jo aika valmista.
    Me kierreltiin Keskuspuistoss, käytiin järvellä saakka. Käveltiin, mutta ajeltiin vain ihan huvin vuoksi myös hevosrattaissakin .
    Ihana kaupunki ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
  9. patalappu,
    Käyntiä et kadu, siellä on niin paljon tuttuja paikkoja elokuvista ja tv-sarjoista. Eksyäkään ei Manhattanilla voi millään.

    Bullukat,
    Noissa kuvissa on dramatiikka. Itse eloisa kaupunki on iloinen ja tunnelmallinen, ei uskoisi että kulkee pilvenpiirtäjien seassa.

    VastaaPoista
  10. Helinä,
    Kannattaa toteuttaa haave.

    Sirokko,
    WTC:n seutu ei ole sitä kaikkein sykkivämpää, sitä sykettä löytyy Times squaren ympäristössä esimerkiksi.

    Lastu,
    Kiitos kauniista sanoistasi

    VastaaPoista
  11. VOI, MIELENKIINTOISTA! Itselläni on aikomus yllättää mieheni 60 v lahjalla - kesäkuussa matka Nykiin. Poika lähtisin vaimonsa kanssa. Ehkä tytärkin. Nuukana nyt on oltava, jotta matkalle pääsee. Se on kaupunki johon olemme aina haaveilleet tutustuvamme.

    VastaaPoista
  12. Umpeutumattoman haavan tragedia New Yorkissa aiheutti. Monet muistavat kaupungin ajatuksella ennen - jälkeen.
    Minä en ole itse koskaan käynyt, mutta silti ymmärrän niitä, joille kaupunki on läheinen.

    VastaaPoista
  13. Rita,
    Hieno ja unohtumaton lahja. Hieno juhla, kun lapsetkin ovat mukana.

    Meillä oli räätälöity matka, Kennedyn lentokentällä odotti pitkä valkoinen limusiini, jolla ajoimme Lexington Avenuen hotelliimme. Taidanpa tarinoida tästäkin jossain vaiheessa. Illallinen Hudsonin jokiristelyllä, jolla ihailimme valaistua Vapauden patsasta.

    VastaaPoista
  14. Uuna,
    New York ei ole perinteinen amerikkalainen kaupunki, se on niin paljon muuta. Taidetta, elokuvaa, musiikkia, glamouria.

    VastaaPoista
  15. No silloin kun olen siellä viimeksi käynyt, tornit olivat vielä paikallaan. Siitä on kauan.

    Muutaman kerran poikennut, mutta koskaan ei muutamaa päivää kauempaa (viikko pisimmillään. Ei oikein pääse sanomaan koko paikasta juuta eikä jaata. Ihan kiva ;) Joskus sinne voisi ajatella menevänsä vielä aivan ajan kanssa. Koluta kaikki taidemuseot ja katsoa parhaat showt, istua kuppiloissa ja jazz-baareissa.

    VastaaPoista
  16. Ja saammeko koskaan tietää
    mitä oikeasti tapahtui...? =(

    VastaaPoista
  17. lepis,
    Niin aikaa pitää olla, jos haluaa käydä näkemisen ja kokemisen arvoisissa paikoissa. Meilläkin oli sitä liian vähän, mutta onnistuimme kiertämään ne "pkolliset", paljon jäi vielä näkemättä. Olimmehan vain Manhattanilla.


    Hallatar,
    Niin huhuja ja kertomuksia liikkuu monenlaisia. Se totuus joka on nähty teeveessä on totta, kukaan ei kait tiedä mitä tapahtui ennen koneiden nousua ja lentojen aikana.

    VastaaPoista
  18. Luulin, että olen ainut suomalainen, joka haluaisi matkustaa New Yorkiin.
    Noin monet ovat jo käyneetkin...luin kommentteja.

    Luulen, että tämäkin haaveeni vielä joskus toteutuu.

    VastaaPoista