perjantai 27. helmikuuta 2009

Lomamatkalla kaukana

Hän odotti innokkaana matkapäivää. Loma oli varattu hyvissä ajoin lomaparatiisiksi mainostettuun kohteeseen. Hänestä tietämätön toinen Hän valmisteli matkaa samaan kohteeseen. Nainen ja mies toisistaan tietämättä astuisivat samaan lentokoneeseen.

Lentomatka oli pitkä ja uuvuttava. Välilasku Intiassa, mutta kaiken tämän kestää, kun viikon saa nauttia lämmöstä. Perillä on tarjolla niin paljon kaikkea mukavaa ja ne täyttymättömät toiveet toteutuvat. Kaikki on niin halpaa kotimaahan verrattuna. Ystävät kadehtivat kuullessaan lomakertomukset. Näin ajattelivat molemmat sekä nainen että mies.

Kostea ja lämmin tuulahdus otti mukavasti lomalaiset vastaan heti lentokentällä. Tästä se riemu alkaa. Kun matkalaukut oli purettu, lähdettiin illan riehakkaaseen rytmiin. Nainen aloitti lähibaarissa siemaillen juomia, jotka olivat lähes ilmaisia. Mies vaelteli baarista toiseen kuin etsien. Tarjottavaa oli yllin kyllin oli vaikea valita. Otanko tämän pienen ja sievän vai vielä nuoremman, taidan ottaa molemmat. Pitkän, kaljuuntuneen, kaljamahaisen miehen kainalossa kieppui pian kaksi, toinen melkein lapsi vielä ja toinen vielä lapsi. Naista puistatti hieman, kun hän näki miehen seuralaisineen. Mutta hän mietti mitä tekisi huomenna, unohti miehen ja lapset.

Nainen päätti mennä heti aamusta ostoksille. Hän kotiutui hotellihuoneeseen kantamuksinaan kahdeksan kassia täynnä ihania merkkivaatteita, merkkikenkiä ja merkkikelloja. Hän tarkisti, että ostokset näyttivät tarpeeksi aidoilta. Niitä on ihana esitellä kotona ystäville. Miksi kukaan maksaisi kymmenkertaisia hintoja aidoista. Huomiseksi varaan ajan timanttikauppaan, ylihuomenna selluliittihieronta, seuraavaksi kampaaja, kasvohoito, silkkikauppa.
Voi kyllä tämä on ihana paikka, tuumi nainen. Hotellissakin on niin erinomaisen huomaavainen palvelu. Se antoi lomalle oman luksuksensa.

Mies tyttöineen makasi jo rantahietikolla, kun nainen ilmestyi paikalle päällään vastaostetut merkkibikinit. Rannalla oli hyvä palvelu. Nainen oli hyvin imarreltu, kun rantamyyjä kehaisi hänen olevan kymmenen vuotta nuorempi. Tästä hyvästä ja pelkästä säälistä hän osti korallihelmet. Nehän voisi antaa jollekin ystävälle sitten kotona.
Miehellä näytti olevan erittäin mukavaa. Tytöt palvelivat, nostivat lasin huulille, pyyhkivät hikeä, hieroivat jäseniä ja levittivät aurinkovoidetta.

Viikko kului kuin siivillä. Joka päivä nainen teki täyden työpäivän kulkien ostoksilla, hoidoissa ja rannalla. Hyvin hoidettuna ja ruskeana on ilo palata takaisin kotiin. Kolmantena päivänä hän mietti, ottaisiko vastaan rantapojan tarjoamia palveluja.
Miehellä kuluivat illat ja yöt rattoisasti, vasta keskipäivän jälkeen hän ehti seuralaistensa kanssa hetkeksi rannalle.

Tämä lomapaikka on oikea paratiisi. Trooppinen kasvusto on rehevää, korallisaaret lumoavia ja luolastosaaret satumaisen kauniita. Viikko on niin lyhyt aika, että nainen ja mies eivät ehtineet tutustua lomakaupungin ympäristön luontoon ja meren saariin. He halusivat kokea ja ostaa kaikkea sitä mitä kotimaasta ei näin edullisesti saa.

Kotona nainen halusi kutsua ystävät koolle ihastelemaan matka-antia. Hän esitteli auliisti ostoksiaan ja kohteen hyvää palvelua. Yksi kuuntelijoista rohkeni kysäistä. Otitko paljon kuvia niistä kauniista koralli- ja luolasaarista. Olisi mukava katsella miltä siellä näyttää.
Tuli hetken hiljaisuus. Nainen otti rasian laukustaan, avasi sen. Katsokaa miten ihanan seitsemän timantin sormuksen kävin ostamassa timanttikaupasta.

Kolmantena päivänä kotiin saapumisestaan mies meni tapaamaan kahta pientä tyttöä, lapsenlapsiaan. Hän oli ostanut lentokentältä tuliaisiksi nuket.

Pakinaperjantai 118. haaste Turistirysä

28 kommenttia:

  1. Osaat kyllä kirjoittaa niin hyvin!

    VastaaPoista
  2. Voi, voi, kyllä meitä on moneen junaan ja asemallekin vielä jää.
    Kirjoitit hyvin elävästi ja osuvasti. Tunsin aivan puistatuksia ajatellessani miehen lomahuvia. Omanlaisensa oli nainenkin - ei kuvia ottanut!

    VastaaPoista
  3. Hui, toivottavasti ei koskaan tarvitse lähteä tuollaiselle lomalle... Mutta sitä se kai on, paljolti.

    Hyvin kirjoitettu. Tosin jäi hieman vaivaamaan ottiko nainen ne rantapojan tarjoamat palvelut vastaan :D

    VastaaPoista
  4. Yaelian,
    Kiitos.

    aimarii,
    Juuri tuon kertomani takia en ole valmis lomailemaan esim tuolla "turistirysässä".
    Nainen ei edes ehtinyt katsomaan niitä ihania saaria, hänellä oli sitä muuta tekemistä niinkuin miehelläkin.

    VastaaPoista
  5. Ina,
    Niin minuakin ja säälittää sekä lomalaiset että hyväksikäytetyt

    lepis,
    En minäkään halua tuollaiselle lomalle näkemään tuota turhuuksien turhuutta

    Nainen kai lopulta halusi nauttia kaikin tavoin.

    VastaaPoista
  6. Syvältä kouraisevasti ja taitavasti kirjoitettu. Surullisen totta liian usein.

    VastaaPoista
  7. Tämä oli kyllä niin hyvin ja elävästi kirjoitettu että melkein jo oksetti. Voiko enää sanoa turistirysä kun turisti itse sen rysänsä tekee, rysäturisti...Varmaan paljon totta, meitä on moneksi.

    VastaaPoista
  8. Mahtavasti kirjoitettu ja niin totta. Itse en tuollaisessa paikassa ole lomaillut. Mutta jos menisin, yrittäisin nähdä sen ei kaupallisuuden, eli luonnon.
    Kuulemma Thaimaassa on lähes kaikki kaupan...jotenkin pelottavaa.

    VastaaPoista
  9. No hyvänen aika, miten ystävällinen isoisä!

    Vei lapset matkoille.

    VastaaPoista
  10. Uuna,
    Minua on jo pitkään etonut tuontyyppinen matkailukäyttäytyminen ja nyt oli tilaisuus panna mielipiteet pakinaan, niin tallaista jälkeä tuli.
    Ei voi muuta kuin toivoa, että seksiturismi ja piratismi tulisivat tiensä päähän.

    Sirokko,
    Tuo on todella oikea nimitys, rysäturisti.
    Totta jokainen etsii ne omat uomansa, mutta luulisi silmien ja sydämmen aukeavan.

    Malia,
    Totta, luonto ja kulttuuri antavat eniten. Ne jäävät pysyvästi mieleen, koskettavat positiivisesti.

    Ihminen voi todellakin olla aika tunteeton.

    VastaaPoista
  11. Aika hiano tarina. Jotakin vartenhan sinne kauas lähdetään, kullakin tarpeensa.

    VastaaPoista
  12. Huh, mikä tarina, hyvin kirjoitettu. Tahtoisin silti mennä sinne lomalle minäkin.

    VastaaPoista
  13. Isopeikko,
    Niin, valistuneet matkailijat osaavat valita ohjelmansa eivätkä putoa rysään.

    katriina,
    Onhan siellä ihania paratiisisaaria, joissa todella voi viettää rentouttavaa lomaa.
    Pahimmat rysät ovat jo etukäteen tiedossa eikä niihin varmaan haluta rysäyttää.

    VastaaPoista
  14. Realistinen, mukaansa tempaava tarina. Onneksi on lama. Ehkä joku tarinasi kaltainen turisti jää haaveilemaan Tv:n äärelle.
    terveisin Anja

    VastaaPoista
  15. Voi, tässä länsimainen kolonialistinen unelma täydellisimmillään. Ennen yritettiin hallita sotavoimin, nykyään samaa tehdään rahalla. Erinomainen, kantaaottava tarina!

    VastaaPoista
  16. Huh. Hyvin kirjoitit ja hyvä että kirjoitit - yököttävistäkin asioista.

    VastaaPoista
  17. Loppuhuipennus - isoisä osti tuliaisnuket lapsenlapsilleen – vetää sanattomaksi.

    Pakina on sikälikin tärkeä, että se herättää jatkokysymyksiä: millainen lainsäädäntö seksiturismimaissa on? Eikö pedofilialle sikäläisittäin voida mitään?

    VastaaPoista
  18. Anja,
    Toivottavasti moni jäisi kotiin, jos lomamatkan tarkoitus on vaan omien materialististen tarpeiden ja seksitarpeiden tyydyttämistä

    VastaaPoista
  19. Allyalais,
    Niin valitettavaa, mutta tätä turistirysä-matkailussa tapahtuu.
    Ihminen on vain nautintojensa lumoissa.

    VastaaPoista
  20. jl,
    Nämä asiat vaivaavat minua usein, kun jokin asia sivuaa aihetta. En millään haluaisi uskoa, että ihminen huomaa vain itsensä.

    VastaaPoista
  21. Lastu,
    Uskoisin, että siellä on ihan tiukkakin lainsäädäntö tässä asiassa, mutta hallintokoneisto eli lainvalvojat lienevät korruptuneita ja asettavat oman hyödyn kaiken edelle.

    Köyhyys ja osattomuus sekä mitätön sosiaaliturva antavat otollisen maaperän riistolle.

    VastaaPoista
  22. Jotain tyhjiötähän ne täyttivät nämäkin turistit.
    Puistattavan tosi kertomus - ja moni asia kuitataan kertomalla kuinka tärkeitä matkailutulot maalle ovat.

    VastaaPoista
  23. Uskottava tarina. Saattaa tapahtua monta kertaa viikossa. Hienosti kirjoitettu.

    VastaaPoista
  24. MK,
    Tosi hyvin kommentoit, juuri noin se on.

    Tirlitta,
    Kiitos kommentistasi.
    Niin tapahtuu, voi kun tulisi muutos.

    VastaaPoista
  25. Totuus on monesti tarua kamalampi. Emme tiedäkään mitä kaikkea kamalaa ympärillämme tapahtuu... Tarinasi vei mennessään, vaikka tiesinkin mihin se johtaa. Kuitenkin se oli pakko lukea loppuun.

    OK:n kommentti kyllä nauratti allekirjoittanutta;) Näin kamala stoori tarvitsee seurakseen myös ironiaa ja inhorealismiakin. Itselläni rupesi taas mielikuvitus laukkaamaan: miettikääpä jos kyseessä todellakin oli isoisä...moni asia ja metafora tarinassa muuttuu. Jos siis loppu olisi jätetty pois tai ollut erilainen.

    Kirjoituksen idea oli todella hyvä. Kunpa itse olisin tuon näkökulman asiaan keksinyt;)

    VastaaPoista
  26. Adele,
    kiitos mukavasta palutteestasi, arvostan sitä.
    Olen lukenut myös sin un pakinoita ja tarinoitasi, on ollut sekä hauskaa kuin ajan henkeen kuuluvaakin

    OK, halusi heittää ironisen kommentin ja mikäs siinä, voihan tämän nähdä hupaisenakin leikkiä laskien, jos haluaa.

    VastaaPoista