maanantai 26. tammikuuta 2009

Siivous keskusyksikössä

Jo jonkin aikaa sitten tietokoneeni aloitti musta-harmaalla näyttökuvalla, jossa oli iso tumman harmaa risti päällä. Punaista väriä ei ollut ollenkaan vain surullisen harmaata. Ihmettelin missä ovat ne iloiset tekstit ja tunnusääni. Soitin insinöörillenikin ja hänen mielestään voin edetä edelleen koneen ohjeen mukaan.

Etenihän kaikki kuten olette huomanneet, blogeja on syntynyt. Mutta avaus oli nyt erilainen.
Vasempaan kulmaan tuli teksti "fun error". Mikä hassu vika, en ymmärtänyt ollenkaan. Fun errorin jälkeen kone vingahti kimeän ilkeästi ja huudahti tekstinä paina F1. Näin olen tehnyt ja sen jälkeen kaikki on sujunut.

Tänä iltana juuri kun olin kirjoittamassa kommenttia Itkupillin blogiin, kone sammui yllättäen. Ruutu oli aivan pimeä. Painoin keskusyksiköstä koneen uudelleen päälle. Musta-harmaa risti taas, painoin enteriä. Vasemmalle taas kaksi lyhyttä entisenlaista viestiä. Nyt vinkaisu oli aika kova ja viestien alle ilmestyi kolmas viesti "temperature error". Ymmärsin, että nyt ei saa eikä voinutkaan mennä enää eteenpäin.

Onneksi insinöörini sattui olemaan paikalla, sattumaa. Mitä minä nyt teen. En mitään, hän tuli paikalle virrat pois, keskusyksikön kansi auki. Sisukalut olivat tulikuumat. Kyllä, olen siivonnut ja imuttanut pölyjä myös pöydän alta, mutta voi sitä pölyn määrää keskusyksikön sisällä.

Nyt otettiin pölyimuri esille ja hän imuroi keskusyksikön sisustan varovasti, tarkisti tuulettimet. Nimittäin toisen tuulettimen virtajohto oli irronnut.
Konehan oli valittanut pölystä jo silloin, kun aloitus muuttui musta-harmaaksi ja "fun error" astui mukaan. En sitä silloin osanut ajatella eikä hänkään.

Opetus oli, että muista pyytää säännöllisesti siivooja keskusyksikköön. Jos voit sen itse tehdä niin mikäpä siinä. Nyt keskusyksikköni hyrisee ihanasti tuossa vieressä, tuulettimet pelaavat.
Ja aloitus on taas sama tuttu iloista punaista joukossa.

17 kommenttia:

  1. Hmm... pitaakin kokeilla.... Kiitos vinkista :)

    VastaaPoista
  2. Voiskohan sitä keskusyksikköä imuroida ympäriltä..pyyhin pölyt kerran viikossa mikrokuiturätillä koko keskusyksiköstä, mutta välillä koneeni pitää sellaista meteliä että ehkä sielläkin on jotain mitä ei pitäisi olla....Hyvä että imurointi auttoi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos muistutuksesta : ) En olekaan vähään aikaan imuroinut laitteita.
    Mukavaa päivää !

    VastaaPoista
  4. Susa,
    Tämä sisustan siivous oli minulla ensimmäinen kerta kymmenessä vuodessa. Olisi tarvinnut jotain tehdä aikaisemmin.

    Yaelian,
    Minulla ei ollut pölyä yksikön ulkopuolella, vaan sisällä. Piti irroittaa ruuveilla kiinnitetty seinämälevy. Niin ja toinen tuuletin oli pois päältä johdon irtoamisen takia, milloin lie irronnut.

    sariw,
    Pitääkin hoitaa paremmin vastaisuudessa.

    VastaaPoista
  5. Niinpä, tuo pitäisi muistaa. Meillä lentää niin paljon hienoa hiekkapölyä kun ovet ja ikkunat on alituiseen auki, että pitäisi kerran vuodessa ainakin puhdistaa tietokoneen sisuskalut. Se tosin muistuu mieleen vasta sitten kun kone alkaa vinkua tukehtumisen partaalla.
    Fun error oli kyllä aika hauska..

    VastaaPoista
  6. Onneksi sait koneen kuntoon näin yksinkertaisella konstilla.

    VastaaPoista
  7. Sinulla on hauskasti aiheeseen valitut kuvat! Toinen kuva on niin valoisa ja hengittävä, kaikki tukkoisuus on poissa.
    Hyvä muistutus kaikille, kiitos!

    VastaaPoista
  8. Onneksi pulma ratkesi. Aika hassua, kun joskus syy on ihan nenän edessä, mutta silti sitä ei näe :)

    VastaaPoista
  9. Välillä pitäisi imuroida myös omat sisuskalunsa. Pölyä kertyy sinnekin. Tuuletus tekee ihmeitä!Itse olen yrittänyt raahata tämän pölyyntyneen naisen lenkille ja kone hyrrää paljon mukavammin. Mukavia siivoushetkiä!

    VastaaPoista
  10. Sirokko,
    Olisinkohan ollut sekä saamaton että tyhmä, ts luotin muiden tekevän.
    Kehtasinko sanoa, että en kymmeneen vuoteen ollut tehnyt tätä.
    Kerran vuodessa, kuten sanoit.

    Elina,
    kyllä olisin hätääntynyt, jos apua ei olisi ollut. Olisin varmaan miettinyt, että vähintään levyasema on lopussa.

    VastaaPoista
  11. uuna,
    Ajattelin vain, että lisään jotain raikasta pölyiseen juttuun.
    Ja kun sanoit, niin totta on jälkimmäisen kuvan raikkaus on huomattava, siinä näkyy taivas.

    elegia,
    Ei tämmöinen tekniikkatumpelo huomaa eikä osaa paljoakaan näiden vempaimien suhteen.

    VastaaPoista
  12. magi,
    Hyvä vertaus. Totta pitäisi pitää myös itsestä huolta, tuulettaa, imuroida ja käydä luonnossa lenkillä.
    Tulee heti raikas ja kevyt olo.

    VastaaPoista
  13. Hyvä syy siirtyä läppäriin, ei tarvitse (kun ei saa) aukoa kansia ja pölyrättien kanssa huiskia kuten muinoin pöytäkoneen kanssa ;)

    Kerran käytin tämän pullanmurupuhdistuksessa, mutta totesivat sen olleen harvinaisen puhdas... joten ei siis ylettömästi syystä huoleen.

    VastaaPoista
  14. Pitääpä laittaa siivouslistalle tuokin juttu.
    Heitin sua tunnustuksella.

    VastaaPoista
  15. lepis,
    On minulla läppäri, se on ollut lähinnä varakone ja joskus matkoilla mukana. Tosiaan siinä ei ole mitään avattavaa.

    pioni,
    Kannattaa katsoa keskusyksikön sisään.
    Käyn katsomassa blogissasi ja kiitos jo etukäteen.

    VastaaPoista
  16. Hih, olisikohan se "fun error" ollut sittenkin "fan error", eli tarkoittaa vikaa tuulettimessa...? Hyvä, että nyt on puhdistettu. :)

    VastaaPoista
  17. SuviM,
    Voi tosiaan olla niin, ehkä ohimennen muistellen mieleeni piirtyi vai fun fanin sijasta.

    VastaaPoista