Kädessäni on uusin Koti ja Keittiö-lehti numero 1-2/2009. Luen juttua Hyvän mielen koti, sivulla 10, alareunassa, on kuva kodin olohuoneesta. Siinä on kuvateksti Kermanvärinen senkki on Timon mummolasta. Kuva nostaa mieleeni lapsuuskotini vierashuoneen kalustuksen. Se oli 1940-luvun funkkistyyliä ja samantapainen senkki oli siellä myös, mutta tummaksi petsattua lakattua suomalaista koivua. Ajattelin tuota senkkiä kuvassa, se ei ole suinkaan samaa tyyliä kuin lapsuuskodissani. Onkohan tuo kermanväri alkuperäinen tai sen mukainen. Olisiko senkki ollutkin tumma.Olen huomannut, että nykyään valkoisella sisustettuihin koteihin valitaan vanhoja kalusteita maalaamalla ne alkuperäisestä tyylistä piittaamatta valkoisiksi. Ne halutaan väenväkisin sovittaa mukaan valkoiseen unelmakotiin. Särähtää silmääni, kyllähän uustuotannosta löytyisi yllin kyllin valkoisia kalusteita. Tästä jouduinkin antiikki- ja vanhantavaran kauppojen nettisivuille katselemaan löytyisikö sitä muistojeni senkkiä.
(1).jpg)
Tämä Aanan-sivuilta löytyneen 1930-40-luvun senkin tyyli on lehtijutun senkin tyyliä. Myös otsikkokuvan kunnostettu ruotsalainen lipasto on Aanan. Lapsuuskotini senkki oli puhdaslinjaisempi funkkis-tyylinen siitä puuttuivat kannen pikkulasikot ja peili. Kunnostaisitteko tuon senkin valkoiseksi maalaamalla ?
Entä pitäisikö tämän kauniin pesukomuutin olla kokonaan valkoinen. Massiivikoivuinen komuutti on keskivaaleaksi käsitelty, lakattu ja alkuperäisessä kunnossa. Komuutti löytyy Lahjahovista.
Todella kaunis koivuinen ja koristeleikkauksin koristeltu liinavaatekaappi on KodinOnnelasta, hinta on 475 euroa.
Reippaasti yli sata vuotta vanha, 1800-luvulta, sivustavedettävä sänky on ajan patinoima. Hienot käsinveistetyt koristeleikkaukset on aikoinaan huolella tehty. Kuten tuon ajan tyyliin kuuluu, pintakäsittelynä on ootraus. Miltä tämä näyttäisi valkoisena ? Hintaa tällä antiikkiesineellä on 695 euroa ja sänky on Antiikkiamandasta.
Nyt Arleena tartuit asiaan, joka on minuakin vaivannut jo pitkään. Olen lueskellut hämmentyneenä, kun joku esittelee vaikkapa huutokaupasta hankkimiaan kauniita vanhoja puupintaisia, vahattuja tuoleja ja hihkuu innoissaan, miten aikoo ensitilassa maalata ne valkoisiksi. Tai vastaavasti ihania, arvokkaita kaappilöytöjä, jotka vedellään pensselillä uusiksi. Minulla melkein tukka nousee pystyyn...
VastaaPoistaIhastuin kerrassaan tuohon komuuttiin! En muista tuollaista koivupintaa nähneeni koskaan ennen komuutissa. Olisi suuri loukkaus, jos tuohon lähtisi päälle pensselillä sutimaan! Toivottavasti se löytää kodin, jossa sitä ja sen historiaa arvostetaan asianmukaisesti.
Kuusirannan emännän kanssa olen ihmetellyt ja kauhistellut samaa asiaa.
VastaaPoistaUseinkin näkee hienoja vanhoja ja käsintehtyjä satavuotiaita kalusteita, joita saa suht edullisestikin vielä, muokatun valkoisella maalilla tai muutoin alkuperäisestä poiketen.
Ulkonäkö miellyttää ostajaa, mutta voi liian tummaa ootrausta ja pintaa ei saa sovitettua siihen valkoiseen romanttiseen kotiin. Sitten vain valkoista maalia pintaan, on ainakin kalusteen historia hävitetty ja se on väkivalloin taivutettu sopimaan 2000-luvun romanttiseen sisustukseen.
Tätäpä samaa olen pitkään ihmetellen surrut. Ja kesällä kun maalasin valkoiseksi (kyllä) vanhaa talonpoikaissänkyä, sydämeni itki verta. Syy siihen, miksi sen maalasin valkoiseksi oli siinä, että huone, johon se tuli, on täynnä vahvoja värejä ja en keksinyt muuta väriä sängylle. Se oli osin alkuperäisootrauksessa mutta osin tosi pahasti jonkun toisen toimesta käsittelemä. Työ oli jäänyt kesken, koska ootraus oli niin tiukasti kiinni. Sitä oli rapsuteltu joka reunasta vähän, joten en voinut edes satuttaa sitä huoneeseen niin, että rapsutukset ei näy. Olin ajatellut joskus käsitteleväni sen jollain alkuperäistapaa muistuttavalla tavalla niin, että vanhat osat jäävät olemaan näkyville myös. Sängyn tarve tuli kuitenkin ennen kuin minulla oli aikaa edes miettiä vaihtoehtoja. Pilattu se oli joka tapauksessa, toisin kuin kaikki ne ihanuudet, joita näkee...
VastaaPoistaKauniita huonekaluja kuvissa, sänky etenkin on minun mieleeni. Tämä maalausinnostus on kummastuttanut minuakin monesti. Reilut kymmenen vuotta sitten oli villityksenä raaputtaa kaikki puupinnalle ja nyt on vuorossa valkoiseksi maalaaminen. Meidän kaikkien kannattaisi vain kuunnella Wenzelin neuvoja ja säilyttää huonekalut ennallaan, pelkkä puhdistus riittää. Aidosti vanha on kauneinta :-)
VastaaPoistaJunika,
VastaaPoistaSe varmasti harmittaa, kun hienosti ootrattu on pilattu. Sen jälkeen onkin kova homma saada pintoja kuntoon. Maali on väliaikaisratkaisu, käsitin.
Vanhan kalusteen kulumisen näkyminen ei ole ollenkaan haitaksi, päinvastoin kaluste on kaunis ja siinä näkyy hienosti vuosikymmenien tarina.
Elina,
VastaaPoistaSamaa mieltä. Jos haluaa antiikki- ja talonpoikaiskalusteita kotiinsa, pitää hyväksyä esineen historia ja ajan kuluttamat pinnat.
Kannattaa kysyä asiantuntijaneuvoja antiikin ja vanhojen kalusteiden käsittelyssä.
Väärinkäsitelty tuote menettää arvonsa samalla kun siltä häviää alkuperäinen identiteetti.
Niin kaunista kuin valkoinen onkin, niin ihan kaikkea ei kannattaisi lähteä pilaamaan uudella valkoisella maalikerroksella. Koskee juuri näitä Wanhoja kaunispintaisia kalusteita joissa pinta on tehty perinteisenä käsityönä ja jonka entisöinti myöhemmin on hankalaa tai mahdotonta.
VastaaPoistaNäin on! :)
Ihan samaa olen ihmetellyt, siis tuota kaiken maalaus intoa! Kauniita valkeat sisustukset ovat, ei siinä mitään, mutta totta tosiaan tuntuisi, että olisi hienoa, jos malttaisi etsiä valmiiksi valkoiset kalusteet.
VastaaPoistaJotkin alkuperäiset pinnat tuhoutuvat auttamatta eikä niitä saa enää maalikerroksen alta esiin. Pelkkä lakkaus sentään on vielä mahdollista uusia, mutta on kyllä mahdottoman työn takana.
Minulla on tuolla pari antiikkia, jotka joku on maalannut, enkä ole saanut aijalliseksi alkaa niitä puhdistamaan, on se vaan niin kova homma kaikista koristeleikkauksista maaleja kaivella - ne sopisivat hyvin valkoisella sisustavien käsiin, mutta enhän niistä henno luopua8)
Sinulla on komeita lipastoja noissa kuvissa ja tosiaan soisi, että moiset päätyvät sellaisiin käsiin, jotka huolivat ne siltään.
Ihania esineitä!!
VastaaPoistaBlogissani on sinulle jotain..
Niin kauniit ovat nuo lipastot. Itselläni on mäntyinen (jonkilainen lipaston tapainen) ja joskus olen sen ajatellut maalaavani valkoiseksi.
VastaaPoista(Ei mikään entisajan huonekalu.) Isäntä ei anna sitäkään maalata, hän sanoo vain että mikään ei oo kamalampaa kuin maalattu puu. Niin että maalataan sitten lastulevyjä....
Helinä,
VastaaPoistaJust näin. Vanha ja perinteinen on kaunista, ei sitä tarvitse muuttaa.
Inkivääri,
VastaaPoistaKyllä kaupat on valkoisia kalusteita pullollaan ja kirppareiltakin löytyy kalusteita, joita saa tuunata mielin määrin. Kunhan se ei ole aitoa ja vanhaa tai antiikkia.
Jantiina,
VastaaPoistaKiitos, otan vastaan.
Eija,
Kyllähän mäntykalusteita maalattiin 40-50 luvulla. Muistan ne vihreät keittiökaapit ja pirttikalusteet. Ne ovat ihan mukavan näköisiä, mutta jos näitä hankkii, säilyttäisin maalaamalla myös sen alkuperäisen tyylin.
Valkoisia rokokootyylisiä vanhoja kalusteita löytyy myös ja ne taas sopivat sen alkuperäisen mukaan valkoisina.
Sain juuri perintönä yli 100 vuotta vanhan, hyväkuntoisen sivustavedettävän, joka on maalattu valkoiseksi, ja vieläpä moneen kertaan!
VastaaPoista1950-luvulla muistan sohvan olleen lähes musta.
Mikä neuvoksi, olisiko väärin yrittää poistaa värit, ja joko maalata tai petsata sohva tummahkon ruskeaksi?