perjantai 23. tammikuuta 2009

Korttipakka

Pakinaperjantain 113. haaste

Kasvoin suuressa sisarusparvessa. Olen kolmanneksi vanhin ja jälkeeni on syntynyt parin vuoden välein vielä kuusi sisarusta. Sisarusparveani jo voisi pitää yhdeksän kortin korttipakkana. En kuitenkaan keksi, mikä olisi se peli jota pelattaisiin.

Lapsuudessani ei pelikavereita puuttunut, joskus puuttui pelivälineitä. Niitä tehtiin itse.
Kymmenen tikkua laudalla oli leikki, jonka takia ei tarvinnut lähteä lelukauppaan ostoksille.
Välineet syntyivät hetkessä. Halko, lauta ja tikkuja kymmenen, ne katkottiin puiden oksista.
Karttu, näkki, pullon pyöritys, linkkaus, avaimen kätkentä, piiloleikki, laiva on lastattu, tervapata, tammi, mylly olivat lähes jokapäiväisiä leikkejä vuodenajasta riippuen. Vähän isompina pesäpallo, jalkapallo, suunnistus. Ja monta muuta, jotka ovat haalistuneet muistin kätköihin.

Mieleen nousivat korttipelit, joita pelattiin talvisin lähinnä iltaisin. Joulupukki toi kortit ja pelaaminen aloitettiin jouluna. Kevääseen mennessä kortit olivat jo aika kuluneet ja osa hävinnyt. Mutta joululahjana joku sai aina uudet kortit.

Kaikkein rakkaimmat olivat Musta-Pekka-kortit. Niillä pelattiin perhettä, sikaa, pareja, huiskutusta. Perheen ja parien etsinnässä hävisi se, jonka käteen jäi Musta-Pekka. Voittaja oli se, joka keräsi eniten pareja tai perheitä. Häviäjä, Musta-Pekka kädessä, tunsi joskus itsensä tosi huonoksi. Eihän Musta-Pekalla ollut edes ammattia ja lisäksi hän oli aivan pikimusta. Nykyajan mittapuun mukaan Musta-Pekka olisi työtön väliinputoaja ja maahanmuuttaja.

En muista, että korteista olisi jäänyt takaraivoon mitään rasistisia ajatuksia, enemmänkin Musta-Pekka tuntui hyvin eksoottiselta ja salaperäiseltä. Tänä päivänä on vain Pekka, ulkonäkö on edelleen sama.

Perhe-pelissä laskettiin myös pisteitä toiset perheet olivat arvokkaampia kuin toiset.
Pankkiiri Pohatan perhe oli tietysti kaikkein rikkain ja pelissä arvokkain. Rouva Pohatalla oli hieno puoliminkkiturkki. Kaikkien perheiden äidit olivat rouvia.
Maanviljelijä Peltomiehen ja Kalastaja Lohen perheet olivat köyhimmät. Lapsena minusta tuntui, että he olivat kuitenkin onnellisimmat perheet. Maanviljelijä-perheessä kanat käyskentelivät pihamaalla vapaina ja niille syötettiin itsekasvatetun viljan siemeniä. Kalastaja-perheen järven vesi välkkyi sinisenä ja kalaa saatiin verkoilla ja ongella.

Luutnantti Säilän perheessä pidettiin kova kuri, jotta järjestys ja säntillisyys säilyisi rikkumattomana. Ihailin kovasti Urho Säilän keppihevosta.
Leipuri Limpun perheen Pirkko-tytöllä oli letitetty palmikot rinkeliksi. Haaveilin myös itselleni samanlaisia lettejä, mutta hiukseni eivät koskaan saaneet kasvaa tarvittavaan pituuteen.
Vaatturi Veralla oli hieman kuriton poika Matti, joka leikkasi vastavalmistuneiden housujen lahkeet poikki.
Lentäjä Kotkan rouvalla oli hatussaan kotka, se vähän huvitti silloin.
Kapteeni Merikallion rouva näytti olevan kotirouva. Hän lueskeli nojatuolissa odottaen miestään meriltä.
Valkokuvaaja Linssin tytär Kirsti harrasti balettia.
Kuvanveistäjä Kipsin Eino pojalla oli musta liitutaulu.
Soittaja Sävel soitti selloa.
Kaikissa perheissä oli kaksi lasta, tyttö ja poika. Lasten harrastukset sivusivat vanhempien ammatteja. Vanhemmat näyttivät olevan ihanneammateissaan ja esikuvina lapsilleen. Voisivatko nämä perheidyllit toteutua tanä päivänäkin.

Lapsuusajan vaikutteet kulkevat mukana elämässä, sanotaan. Nämä kortit ovat olleet osasena elämässäni. Arvomaailma on vaihdellut ja on pyörähtänyt jopa ympäri lapsuudessa ihailemaani järjestykseen. Nyt asteikon yläpäässä ovat maanviljelijä, kalastaja, leipuri ja Soittaja Sävel perheineen. Näiden ammattien anti kuuluu jokapäiväiseen elämään. Pidän lujasti kiinni näistä elämäni valttikorteista.

25 kommenttia:

  1. Ihailen kykyäsi tarttua näihin haasteisiin. Miten saatkin aina pitkästi ja mukavasti juttua aikaiseksi. Kiva tarina tämäkin. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Tutut pelikortit. Lapsena pelasin siskon kanssa ja nyt omat lapsemme pelaavat keskenään, ja joskus minäkin menen mukaan peliin;)

    VastaaPoista
  3. Elina,
    Haaste kirvoittaa joko tämän hetken tapahtumia tai niinkuin nyt herättää lapsuusajan muistoja. No sitä juttua tosiaan tulee, toivon itse, että voisin kertoa vähän lyhyemmässä muodossa.

    pioni,
    Luulen, että nämä Pekka-kortit ovat klassikoita, ovathan ne suomalaista tekoa joskus 1950-luvun lopulla syntyneet.

    VastaaPoista
  4. Jouluna minä pelasin myös Pekka-korteilla.
    Pakisit kivaan tyyliin korteista vähän myös pintaa syvemmältä lisänä omakohtaisia kokemuksia.

    VastaaPoista
  5. aimarii,
    Se on vähän niin, että kauempaa näkee paremmin tai etäisyys antaa
    perspektiiviä.
    Monet lapsuuden tapahtumat näyttäytyvät aikuisena hyvinkin merkityksellisinä.

    Lapsena sitä ei ymmärrä, vaan kaikki jää muistiin kypsymään.

    VastaaPoista
  6. Ma olin ihan unohtanut Mustan Pekan!Ihania kortteja!

    VastaaPoista
  7. Mukava tarina, eläväinen ja täynnä kokemuksia. Peikko käykin heti hakemassa jostain tuollaiset kortit.

    VastaaPoista
  8. Musta-Pekka-korteista käytetään nyt nimitystä Pekka. Entinen nimi oli rasistinen.
    Kortit ovat edelleenkin samanlaiset kuin lapsena.

    VastaaPoista
  9. Isopeikko,
    Näitä suomalaisia Pekka-kortteja saa edelleenkin ainakin lelukaupoista.

    Kiitos sanoistasi.

    VastaaPoista
  10. Tuttuja kortteja lapsuudesta, olen pelannut myöskin omien lasteni ja jo lastenlastenikin kanssa näillä korteilla.
    Hankin ne työssä ollessani myöskin lapsi-asiakkaiden käyttöön, olivat suosittuja...
    Kiitos kivasta jutusta!

    VastaaPoista
  11. Marjamatilda, kiitos kommentistasi,
    niitä on aina ilo saada

    VastaaPoista
  12. Niin tuttua todella kaikki mitä luettelit. Kymmenen tikkua oli meidän korttelin lemppari lähimetsässä. Pekka -kortit myös tuttuja, en vain koskaan ole ajatellut niitä yhtä tarkasti, teit kivoja huomioita. Hienosti liitit ne myös ammtteineen elävän elämänkin arvoasteikkoon. Elämän valttikortit, niinpä! Kivasti pakistu.

    VastaaPoista
  13. Susa,
    No eipä väliä, itsekin muistan ne Musta Pekkana, eikä se ole rasismia.

    Sirokko,
    Leikit ovat samoja ja taitaa vielä tällä tv-nettiaikakudella olla vielä jotain jäännöksiä jäljellä.
    Mutta suurin osa leikeistä on historiaa. Valitettavasti.

    Leikit peilaavat hyvin tätä aikuisten maailmaa.

    VastaaPoista
  14. Hieno vastaus haasteeseen. Minäkin muistan nämä aidot kortit. Minulla on nyt lähes samanlaiset, joilla ollaan Emmin kanssa pelattu. Mutta noissa aidoissa on se tunnelma.
    Minäkin muistan nuo perheet, yllätys yllätys minua kiinnosti jo silloin taiteilijaperhe, eli kuvanveistäjän perhe, jossa kaikki taiteilivat. Sitten soittajaperhe. Muistan että Pohatta-perhettä kaikki halveksivat.

    Hienon tarinan sait korteista ja muistoja muillekin. Kiitos!

    VastaaPoista
  15. Hei Arleena,
    Mulla on yksi veli ja olen ikäni haaveillut,että olisi monta sisarrusta, mutta hyvä että on edes veli, joka todella rakas.
    Minäkin pelasin kymmentä tikkua laudalla ja purkkista (sama idea)ja pesistä aina heti kun lumi suli.Kotona oli Afrikan tähti ja mylly-peli ja isän kanssa oli pakko pelata koko sunnuntaipäivät canastaa ja 5 vuotta nuorempi veljeni osallistui.Miten sitä osasikaan ?

    VastaaPoista
  16. Mukavasti muisteltu.
    Pekkaa aina koetettiin sovitella keskemmälle vähän tyrkylle, ja riemu oli suuri jos sen joku vetäisi.

    VastaaPoista
  17. Melita,
    Tuntuu, että kaikki nuo lapsuuden leikit ja pelit ovat nykyiseltä lapsipolvelta jääneet unholaan. On netit ja leluja kaikki paikat pullollaan.

    En tiedä kultaako aika muistot, mutta silloin ennen leikit olivat niin mukavia, niitä olisi leikkinyt vaikka miten pitkään ja kavereitahan meillä riitti.

    VastaaPoista
  18. MK,
    Juu muistan myös, että Pekkaa laitettiin vähän niinkuin tyrkylle ja joskus taas mukamas yritettiin piilotella, jos tyrkky ei tuottanut tulosta.

    VastaaPoista
  19. Tosi kivasti kirjoitettu postaus:-)
    Tuota samaista peliä pelattiin meilläkin lapsena usein!

    VastaaPoista
  20. Mainio muistelus. Sinulla on ollut aina pelikavereita omasta takaa, isossa sisarusparvessa. Otan osaa ;)

    Olen aina kiitollinen tarinoista, jotka hyräyttävät oman muistikeskuksen moottorin käyntiin ja mielikuvia tulvii.

    Musta Pekka -peli ja pelikortit kuuluvat lapsuuteni ykkösjuttuihin. Ja pelit mitä moninaisimmat. Erään kerran saaressa sisko teki (pelihimon iskiessä ja korttien puutteessa) kotikutoiset kortit: leikkasi kartonkia ja väritti kaikki 52 korttia. Pyynnöstäni. Kiltti oli. Ja on...

    VastaaPoista
  21. Yaelian,
    Taitaa olla jokaisen kohdalla tutut kortit ja ovat toivottavasti edelleenkin.

    Lastu,
    Mistäs ne muistot kumpuaisivatkaan kuin jopa sieltä perältä saakka.
    Todellakin pelikortit olivat isossa lapsikatraassa talvi-iltojen parasta ajanvietettä. Sääntöjä ja pelejä keksittiin itsekin.

    VastaaPoista
  22. Hei!
    Mikä on kapteeni Merikallion tyttären nimi?

    VastaaPoista
  23. Kuinka noilla saa pelattua sikaa? Netistä en löytänyt ohjetta :)

    VastaaPoista