maanantai 5. tammikuuta 2009

Joululahjoja työhuoneeseen

Huomenna on viimeinen jouluajan pyhä, Loppiainen. Joululahjoista esittelen teille työhuoneeni lahjat. Pientä parannusta on siis tapahtunut työhuoneen rappiotilaan. Sama järjestys edelleenkin. Hieman rönttöisen sekava, kaikki aina levällään. Jouluksi päätin antaa itselleni ja toiselle työhuoneen käyttäjälle lahjat. Oikeastaan nämä otsikkokuvassa näkyvät ovat lahjoja työhuoneelle. Uusi työpöytä on valkoinen metallirunkoinen melamiinipintainen Ikean Melltorp, kahdesta pöydästä 175+75 kasattu. Edullinen ja erinomainen.
Pöydällä on isänpäivälahjaksi hankittu Eero Aarnion Origo valkoinen kirkasvalolamppu.













Laatikosto ja kaapisto työpöydän alla eivät ole uusia, vaan pankin jäämistöstä pelastettuja. Aikomuksenani oli ostaa aivan uudet Kartellin laatikostot, mutta mieheni ehti ensin. Eräänä päivänä ennen joulua, kun tulin kotiin töistä, työhuoneen työpöytä oli kasattu ja sen alla olivat nuo mustat kalusteet. Itseasiassa kierrätyshankintoina ne näyttivät ihan sopivilta. Miksi sitä turhaan hyvää tavaraa kaatopaikalle pitäisi rahdata, kun sopiva paikka on meillä olemassa.
Tässäpä muuttuikin samalla työhuoneen värimaailma mustavalkoiseksi.













Mustavalkoisuus jatkui vielä, musta lomake- ja pientavaralokerikko lepää nyt työpöydän vasemmassa kulmauksessa. Se on samaa pankkisarjaa, siihen uppoaa sopivasti pientä ja tarpeellista.
Valelaskosverhon ompelutin ikkunaan Marimekon Anna Danielssonin Bottna-kankaasta. Tämä mustavalkoinen kangas on ollut suosikkini siitä lähtien, kun se ilmestyi Marimekolle. Nyt löysin sille kodissani sopivan kohteen.
Valkoinen kirjahylly peittää työpöydän oikeanpuoleisen seinän, siitä on kaikki kädenulottuvilla otettavissa. Ovensuussa vasemmalla seinustalla ovat arkkitehtitoimiston koivupuiset vetolaatikoin varustetut laatikostot.
Eipä nyt mikään kuvauksellinen työhuone, mutta tarpeisiimme juuri sopiva.

19 kommenttia:

  1. Antaisin mitä tahansa sellaisista 'arkkitehtitoimiston puisista vetolaatikoista', metallisetkin kelpaisivat hätätilassa ;)

    Nuo pöydät näyttävät käteviltä. Pahus kun juuri vastaanotin työkaverilta pöydän, no ehkä jokus...

    Oikeastaan haaveilen työhuoneesta, jossa on pöytäpinta-alaa noin kymmenen neliömetriä.

    VastaaPoista
  2. Hyvalta nayttaa, mustavalkoinen sopii hyvin tyohuoneeseen :)

    VastaaPoista
  3. Näyttää tosi kätevältä ja hienolta työhuoneelta.

    VastaaPoista
  4. Musta-valkoisuus sopii tosi hyvin työhuoneeseen, viihtyisän näköistä! Marimekko-kangas on tosi kaunis, myös vaikka pöytäliinaksi.

    VastaaPoista
  5. Ihana verho! Aloin heti miettiä, missä voisin itse tuota käyttää... Kangasta en ole kyllä ennen nähnytkään.

    Mustavalkoinen työhuoneenne on kaunis ja selkeä. Musta lokerikko näyttää upealta, osaisipa omakin mieheni tehdä löytöjä. Oma työhuoneemme on tällä hetkellä tyylien sekamelska tauluja myöten.

    VastaaPoista
  6. Työhuoneenne näyttää oikein hyvältä ja selkeältä, ei kuitenkaan liian kliiniseltä, mikä ainakin minulle on kauhistus. Työhuoneen pitää näyttää siltä että sitä myös käytetään :)

    VastaaPoista
  7. lepis,
    Mekin maksettiin niistä, täyttä koivua ja imaisevat uskomattoman määrän tavaraa.

    Noita pöytiä kun kasaa rinnakain tarpeeksi monta täyttyy 10 neliön työpöytätavoitteesi edullisesti.

    VastaaPoista
  8. Susa,
    Kyllä se sopii, tosin punaiset laatikot olisivat olleet se toinen vaihtoehto.

    Yaelian,
    Kaikki käden ulottuvilla, se on näpsäkkää.

    VastaaPoista
  9. Sooloilija,
    Bottna sopii myös pöytäliinaksi ja sitähän saa myös verhoilupuuvillana, sohviin, tuoleihin ja raheihin.
    Muurame käyttää myös Bottnaa ja vilhtaahan se ulkomaisissa huonekalutaloissakin.

    Katriina,
    Bottna sopii myös pitkäksi verhoksi. Anna Danielsson on yksi lemppareistani Marimekolla, Bottna on suunniteltu 2002.

    VastaaPoista
  10. Tytti,
    Samaa mieltä olen minäkin, jos siellä työskennellään niin sen pitää näkyä.

    VastaaPoista
  11. Tyylikkäältä näyttää!
    Nyt kelpaisi mullekin ihan ekana tuollainen kirkasvalolamppu (kauan olen haaveillut).

    VastaaPoista
  12. Mustavalkoinen on lempiväritykseni. Antaa juuri työhuoneelle selkeyttä, mutta on kivaa muuallakin, toteaa Uuna kokemuksen rintaäänellä.
    Kyllä tuolla kelpaa työskennellä ja kaikki on sopivasti lähellä ja järjestyksessä. Hyvä!

    VastaaPoista
  13. Ihanaa (ja ihailtavaa) järjestelmällisyyttä!

    Tekeekö teistä jompi kumpi töitä kotona, kun työ huoneeseen on panostettu noin paljon?

    VastaaPoista
  14. Helinä,
    Tuosta lampusta on ollut, ainakin mutu, hyötyä tänä pimeänä aikana. Niin ja se valaisee tosi hyvin.

    VastaaPoista
  15. Uuna,
    Mustavalkoinen tästä tuli puolivahingossa, no kyllähän se sopii.

    VastaaPoista
  16. Nanna,
    Molemmat istuvat tuolla työhuoneessa, minä enemmän tuossa tietokoneella, lähinnä bloggausmielessä.
    Toinen taas pakertaa sen kun ehtii tuolla toisella työtuolilla. Harrastuksen omaisesti, mutta kyllä se työstäkin käy.

    VastaaPoista
  17. Tulipa hieno, siisti ja toimivan näköinen työhuone! Minäkin tarvitsisin kirkasvalolampun :)

    VastaaPoista
  18. Tuossa työhuoneessa miekin viihtyisin. =)

    VastaaPoista
  19. katilein,
    Jotenkin tuntuu, että valo antaa voimia ja pirteyttä.
    Kiitos sanoistasi, eipä se nyt aina niin siisti ole.

    Hallatar,
    Kiitos sanoistasi. Tervetuloa työhuoneeseeni vastakin.

    VastaaPoista