tiistai 18. syyskuuta 2007

Käsinmaalatut japanilaiset lautaset

Kirpputorit pursuavat tavaraa laidasta laitaan. Vaatteita, tekstiilejä, leluja, astioita, kirjoja.
En rakasta isojen markettien ja hallien tavarapaljoutta. Runsaasta tavaramäärästä on vaikea löytää mitään, tästä johtuen kiertelen mieluimmin pikkuliikkeissä. Viikonloppuna innostuin kiertelemään kirpputorilla, suurehko kirppari oli tungettu täyteen kaikenlaista tavaraa aina rojuun saakka. Etsin astialöytöjä ja lasitavaraa.


Ostamisen arvoista Iittalan ja Riihimäen lasia sekä Arabian astioita oli jonkun verran, mutta niistä ei nyt kolahtanut mikään omalle kohdalle. Kunnes pikkuloossista, hiukan tavaraa syrjään vetäen, paljastuivat pienet lautaset. Ihastuin niihin heti. Ne ovat posliinia, käsinmaalatut japanilaisin aihein. Maalaajan signeeraus oli japaninkielellä lautasen takapuolella, näin otaksuin.


Lautasiin ei ollut kuppeja. Aloin miettiä käyttötarkoitusta lautasille. Ensimmäinen ajatukseni oli kynttilälautasiksi. Lautasia oli 9 kappaletta, 50 senttiä kappale. Valikoin niistä neljä.

Kun olin jo autossa lähdössä, välähti mieleeni, että miksen ottanut kaikkia. Olivathan ne täysin ehjät. Ne voi kattaa alkupalalautasina valkoisten astioiden seuraan. Niistä voi tarjota katkaravuin täytettyjä avokadopuolikkaita, mätivoileipää, vuohenjuustobrushettaa.
Palasin takaisin. Kesti tovin ennenkuin löysin loossin, jossa loput lautaset olivat.

Olin mielestäni tehnyt löydön neljällä eurolla. Kolmas vaihtoehto lautasille tuli kotimatkalla mieleeni. Kehystän pari tauluiksi vitriinikehyksiin. Loput kuusi kattauksiin joko alkuruuan tarjoamiseen tai kynttilöiden alustaksi. Sopisivat sushipöytään tai japanilaisteemaan.

Koruja 1970-luvulta










Löysinhän kirpparilta muutakin kaksi Iberon puuhelmistä koottua rintakorua, pieni maksoi yhden ja iso kaksi euroa, käyttämättömiä. Kun keksin, mitä tekisin puuhelmikorukasalla, haen niitä ison kasan lisää, mustia, turkooseja, vihreitä, kaikkia värejä mitä korulaatikoissa on..

2 kommenttia:

  1. Oij, todellinen löytö oli. Halvalla on joku hennonut myydä noin kauniit lautaset. :O Noista kelpaa kyllä tarjoilla!

    VastaaPoista
  2. Hei, ne on tehty Japanissa, vuonna 1900-1950.

    VastaaPoista