sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Helposti hyvää ruokaa


Jauhelihamureke on helppoa ruokaa. Samassa uunissa kypsyvät vielä lohkoperunat, voiko enää vaivattomammin ruoka valmistua. Ostan murekkeeseen paistijauhelihaa, 100 % naudanlihaa ja rasvaa vain 8 %. Samassa uunilämmössä kypsyy lopuksi vielä jälkiruoka.

Jauhelihamureke

1 kg nautajauhelihaa
1,5 dl kasvislientä
1 dl ruisnäkkärimursketta ( 3 kpl näkkäriä murskattuna)
1 kananmuna
2 tl suolaa
2 tl maustepippuria
Lisää näkkärimurske kasvislieminesteeseen ja anna turvota n 15 min. Sekoita se jauhelihaan, lisää kananmuna ja mausteet ja sekoita hyvin taikinaksi. Muotoile uunivuokaan suorakaidepötkö ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.

Kastike, valmis Knorrin kermakastike, johon nesteeksi siivilöidään murekkeen paistoliemi, lisätään vettä tarvittava määrä, lopuksi maustetaan Creme Bonjour sinappi+yrttijuustolla.

Uunilohkoperunat

Kuori ja lohkoa perunat uunivuokaan. Mausta, mustapippuria, suolaa, paprikajauhetta ja kaada päälle hiukan oliiviöljyä. Pyörittele lusikalla, jotta mausteet ja öljy levittyvät tasaisesti. Laita samaan uuniin lihamurekkeen kanssa, mutta 20 minuuttia aikaisemmin, paistoaika saa olla n tunti.

Paistetut kanttarellit

Sieniaikaan eli juuri nyt paistoin keltaisia kanttarelleja lisukkeeksi.Ensin sienien nopea huuhtelu kylmällä vedellä ja valutus. Sen jälkeen sienet pilkotaan ja paistetaan voissa, lisätään ripaus Maldon-suolaa.

Rapea salaatti raikastaa kokonaisuuden.



Omenaherkku ja vaniljakastiketta

Omenat pestään, siemenkota poistetaan ja omenat viipaloidaan ja asetellaan voideltuun uunivuokaan. Päälle ripotellaan kanelia, fariinisokeria ja lopuksi tummaa siirappia valutetaan ohuena lankana omenoiden ylle. Saavat kypsyä uunissä pehmeiksi.
Tarjotaan hiukan jäähtyneenä vaniljakastikkeen kera. Käytin valmista Flora-kastiketta.

1 kommentti:

  1. Tein eilen mureketta tällä ohjellee ja NAM, siitä tuli mielettömän hyvää! Kiitos ohjeesta ;)

    VastaaPoista